kymmenet tuhannet ihmiset pakkautuivat kultajuhliin

Kansa pääsi juhlimaan maailmanmestaruutta Leijonien joukkueen kanssa maanantaina Tampereella, kun kultajuhla järjestettiin Hakametsän jäähallin parkkipaikalla.

Tampereen illassa satoi välillä vettä, mutta se ei karkottanut juhlakansaa. Sisä-Suomen poliisin mukaan paikalla oli noin 30 000 kiekkofania.

Viimeiseksi lavalle saatiin Leijonat. Viimeisinä joukkueesta lavalle astelivat päävalmentaja Jukka Jalonen, maalivahti Jussi Olkinuora ja kapteeni Valtteri Filppula.

Muut pelaajat toimivat tyylikkäästi ja muodostivat kolmikolle kunniakujan.

Helsingissä juhlinta oli maanantaina jo laantunut, ja poliisin mukaan illansuussa yöllä kovia kokeneen Havis Amanda -patsaan tienoille oli kokoontunut vain yksittäisiä ihmisiä.

Juhlapaikan valinta oli hienoa symboliikkaa. Hakametsä kun on Suomen ensimmäinen jäähalli, ja se valmistui vuonna 1965 järjestettyihin Suomen ensimmäisiin MM-kotikisoihin. Hakametsä toimi myös myöhemmin MM-kilpailujen pelipaikkana, mutta Helsinki ja Turku olivat vuoroillaan pääpelipaikat. Sunnuntaina päättyneissä MM-kilpailuissa pelipaikkoina toimivat Tampereen areena ja Helsingin jäähalli.