Ukraina tippui futiksen MM-kisoista

Wales oli odotellut tätä ottelua maaliskuusta lähtien, jolloin se voitti Itävallan omassa MM-jatkokarsinnan välierässään.

Mutta koska kaavion toisella puolella ollut Ukraina ei sodan takia voinut pelata omaa semifinaaliaan, joutui Lohikäärmeet odottaa finaalivastustajaansa.

Ukraina hoiti paikkansa Cardiffin ratkaisumatsiin voittamalla Skotlannin keskiviikkona Hampden Parkilla 3–1. Jo silloin oli selvää, että koko puolueeton futismaailma toivoi maajoukkueelle paikkaa Qatarin lopputurnauksesta.

Sinikeltaiset sai Walesiin terveisiä etulinjasta, kun Ukrainan itsenäisyyttä puolustavat sotilaat olivat lähettäneet kannustuksilla koristellut lipun keskeltä sotaa.

Lippu loi tunnelmaa vierasjoukkueen pukuhuoneessa, ja pelaajat astelivatkin nurmelle vakavailmeisinä ja äärimmäisen motivoituneina.

Ukraina oli selvästi parempi joukkue avausjaksolla, mutta sen maalivahti Heorhi Buštšan jatkoi epävarmoja esityksiään. Buštšanin ihmeelliset lentopalloläpsäisyt kostautuivat takaiskuna jo jatkokarsinnan ensimmäisessä ottelussa Skotlantia vastaan.

Wales siirtyikin 1–0-johtoon reilun puolen tunnin pelin jälkeen, kun Gareth Balen vapari muutti suuntaa Andri Jarmolenkon päästä. On vaikea kuvitella, miksi West Ham -ammattilainen olisi edes yrittänyt vaikeaa purkupuskua, jos hänellä olisi ollut täysi luotto Buštšanin torjuntataitoihin.

Avausjakson lopulla Ukrainalta riistettiin päivänselvä rankkari, kun Joe Allen kamppasi Jarmolenkon boksin sisältä. VAR-neuvosto ei kuitenkaan uskaltanut olla eri mieltä espanjalaistuomari Antonio Mateun kanssa.

Toisella jaksolla pelin kulkusuunta oli sama. Sinipaitainen vierailija vyörytti hyökkäyksiä Wayne Hennesseyn vartioimalla maalille, mutta Burnley-veskari piti pintansa.

Ukrainan paras paikka tuli 84. minuutilla, kun Artem Dovbyk puski vapaasti parista metristä. Hennessey piti Walesin kuitenkin kiinni historiallisessa kisapaikassa ja torjui pallon turvallisesti päädystä yli.

Wales voitti 1–0 ja varmisti Euroopan viimeisen MM-kisapaikan. Joukkue on edellisen kerran pelannut lopputurnauksessa Ruotsissa 1958.

Ukrainan kohtaloksi jäi karsiutuminen viimeisellä aidalla.

Vaikka MM-paikan merkitys on Walesillekin valtava, niin Venäjän sorron ikeen alla urhoollisesti olemassaolostaan taistelevalle Ukrainalle paikka Qatarin MM-nurmella olisi ollut symbolisesti valtava triumfi. Toivon signaali, jollaisen urheilu voi lähettää.

Tappion tuska paistoi poikkeuksellisen voimakkaasti ukrainalaispelaajien kasvoilta, kun he yksi toisensa perään lyyhistyivät Cardiffin stadionin nurmen pintaan suremaan kohtaloaan.

ERITYISEN julma oli kapteeni Andri Jarmolenkon kohtalo. Ottelun kapteenitähdet – Jarmolenko ja Walesin Gareth Bale – eivät kumpikaan olleet pelanneet MM-kisoissa. Vain yksi saisi paikan. Ja molemmat olivat keskeinen osa ottelun ratkaisua.

Bale lähetti 33. minuutilla vapaapotkun maalille, jonka Jarmolenko epäonnisesti puski omaan maaliin.

Mikko Kärnä esittää Jukka Jaloselle tuhoutumatonta patsasta

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) esittää Leijonien päävalmentaja Jukka Jaloselle omaa patsasta.

Se on kansanedustajan mukaan ainoa tapa turvata Helsingin Kauppatorilla sijaitseva Havis Amanda.

– Toimenpiteitä täytyy tehdä, että Havis Amanda saadaan pelastettua. Mantaa ei kyetä suojaamaan, ellei osoiteta vaihtoehtoista juhlapaikkaa kiekkokansalle, Kärnä sanoo Iltalehdelle.

Kärnän esityksen mukaan Helsingin Kauppatorille kohoaisi teräksestä ja teräsbetonista valmistettu patsas Jaloselle.

Jääkiekon kultahuuman keskipisteeksi Helsingissä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä joutuneesta Havis Amandan patsaasta on löytynyt vaurioita.

Asia selvisi tänään keskiviikkona, kun Helsingin taidemuseon julkisen taiteen konservaattori Polina Semenova tutki veistoksen silmämääräisesti henkilönostimen avulla päästä varpaisiin.

Eniten juhlijat olivat aiheuttaneet vahinkoa Mantan jalkojen juuressa olevalle tasolle, joka on valmistettu useasta osasta. Jo aiemmin hieman murtuneet ja repeytyneet saumat olivat loitontuneet toisistaan lisää, kertoo vuonna 2019 patsaan viimeksi tarkastanut Semenova Ylelle.

– Osien liitosväli on kasvanut ja ulkoreunassa on repeämiä. Ne ovat syntyneet tasolle nousemisen yhteydessä, arvelee Semenova.

Lisäksi Mantasta löytyi useasta kohdasta uusia naarmuja. Niitä löytyi reisistä ja kämmenenkokoinen alue pakaroiden yläpuolelta alaselästä.

– Ne ovat aiheutuneet ihmisten kiipeilystä, esimerkiksi vaatteissa olevista napeista tai kädessä olleista oluttölkeistä, Semenova sanoo.

Ennakkoon taidemuseossa pelättiin, että vahinkoja on saattanut syntyä patsaan kaulaan tai ranteisiin, sillä ne ovat sen heikoimpia kohtia. Juhlinnan tuoksinnassa kyseiset osat olisivat voineet vääntyä, murtua, jopa katketa. Pronssivalun paksuus on vain neljä millimetriä. Näissä osissa patsasta ei kuitenkaan Semenovan mukaan havaittu vaurioita.

Kysymykseen siitä, voiko patsaan vahingot korjata on Semenovan mukaan liian aikaista vastata. Joka tapauksessa se vaatii moniammatillista yhteistyötä, koska rakenne ja vaurio ovat epätyypillisiä.

Ranskan liigakarsinta päättyi täydelliseen kaaokseen

Ranskan Ligue 1:n karsinta paikasta korkeimmalla sarjatasolla Saint-Etiennen ja Auxerren välillä sunnuntaina päättyi dramaattisesti rangaistuspotkukilpailuun. Ryad Boudebouzin epäonnistuminen pilkulta koitui isäntäjoukkueena esiintyneen Saint-Etiennen kohtaloksi ja perinteikäs Ranskan suurseura joutuu ensi kaudella hakemaan vauhtia sarjaporrasta alempaa ensimmäistä kertaa 18 vuoteen.

Joukkueet päätyivät otteluparissa 1–1-tasatulokseen, minkä jälkeen ratkaisua haettiin pilkuilta. Välittömästi Tourén ratkaisumaalin jälkeen jälkeen tuhannet katsojat säntäsivät kentälle ja alkoivat viskomaan soihtuja ja ampumaan raketteja kohti molempien joukkueiden pelaajia.

Sekä Saint-Etiennen että Auxerren pelaajat kiirehtivät nopeasti pukusuojien uumeniin pakoon vihaisia kannattajia. Mellakkapoliisi pyrki hajottamaan väkijoukon ja myös palokunta hälytettiin paikalle, kun fanit yrittivät sytyttää katsomon istuimia tuleen. Joidenkin paikalla olleiden mukaan poliisi käytti kyynelkaasua taltuttaakseen kannattajia.

Poliisi joutui tyhjentämään kentän ihmisistä kyynelkaasun avulla.

St. Etienne putosi 18 kauden pääsarjataipaleen jälkeen. Seura tuomitsi kannattajien toimet välittömästi.

– Siitä huolimatta, että meillä oli pelin varalle erityinen suunnitelma ja 500 järjestyksenvalvojaa, moni kannattaja valtasi kentän loppuvihellyksen jälkeen. Osa syyllistyi väkivallantekoihin pelaajia, turvahenkilöitä, poliisia ja yleisöä kohtaan. Tuomitsemme kaikki nämä teota ja annamme täyden tukemme heille, joihin tämä välikohtaus vaikutti. Käynnistämme tarvittaessa oikeustoimet, seura kertoi tiedotteessa.

Saint-Etienne sai jo aiemmin kaudella useita rangaistuksia kannattajien käytöksestä. Sunnuntain ottelussa yksi kokonainen katsomo oli suljettuna aiemmin tapahtuneiden väkivaltaisuuksien seurauksena.

KYSEESSÄ oli toinen peräkkäinen päivä, kun Ranskassa todistettiin vakava välikohtaus jalkapallostadionilla. Lauantaina pelatun Mestarien liigan finaalin alkua jouduttiin siirtämään, kun Pariisissa stadionin ulkopuolella osa kannattajista ajautui välikohtaukseen järjestäjien ja virkavallan kanssa.