Suomen tähtilibero pohtii jatkoa Venäjällä

Lentopalloliitto hyllytti Lauri Kermisen, joka saattaa jatkaa uraansa Venäjällä. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummelan mukaan Olympiakomitealta ei ole jaettu erityisiä ohjeita Venäjällä pelaavien suhteen.

Suomen maajoukkueen pitkäaikainen tähtilibero Lauri Kerminen hyllytettiin keskiviikona maajoukkueesta, sillä hän saattaa jatkaa seurajoukkueuraansa Venäjällä.

Kerminen on valittu Venäjän liigan parhaaksi liberoksi vuonna 2019 ja hän on voittanut maassa kolme mestaruutta. Keväällä Kerminen sai osakseen kritiikkiä, kun ei lähtenyt seurasta Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Yle Urheilun asiantuntija Mikko Esko ei ymmärrä Kermisen ratkaisua.

– Kun sota alkoi viime keväänä, Kerminen ja monet urheilijat kommentoivat, kuinka vaikeaa on lähteä kesken sopimuskauden ja pelissä on paljon rahaa. Nyt, kun urheilija on tekemässä päätöksen, että saattaa palata takaisin, niin siinä ei ole hirveästi seliteltävää. Ratkaisu kertoo, minkä puolen on valinnut, mitä asioita arvottaa korkeammalle ja mitkä asiat ovat tärkeitä, Esko sanoo.

Lentopalloliiton mukaan uransa jatkosta neuvotteleva Kerminen ei ole poissulkenut Venäjää vaihtoehdoistaan. Siksi liitto päättikin hyllyttää Kermisen joukkueesta toistaiseksi. Eskon mukaan tämä oli ainoa oikea ratkaisu.

– Oikeastaan heillä ei ollutkaan muuta vaihtoehtoa. Siitä olisi tullut suomalaiselle lentopallolle iso mainehaitta, jos olisi alettu salailemaan tai peittelemään, ja pelaaja lähteekin Venäjälle.

Esko uskoo, että Kerminen löytäisi varmasti pelipaikan muualtakin kuin Venäjältä, vaikkakin huippupaikkoja liberoille ei ole hirveän montaa.

– Uskon, että Kerminen olisi tarttunut siihen, jos olisi tarjolla lähelläkään sellaista sopimusta jostain toisesta maasta. Tässä on todennäköisesti kyse siitä, että kuilu muualta kuin Venäjältä tulleista tarjouksista on liian suuri. Se on lisännyt houkutusta palata Venäjälle, Esko arvelee.

Kermisen lisäksi myös Suomen jääpallomaajoukkueen tähtipelaaja Tuomas Määttää uhkaa hyllytys maajoukkueesta. Hän päätti jatkaa Venäjällä SKA-Neftjanikin riveissä.

Jääkiekon puolella viime kaudella Venäjän pääsarjassa pelasi viisi suomalaista naiskiekkoilijaa. Heistä Minnamari Tuominen, Anna Kilponen ja Michelle Karvinen ovat jo tehneet sopimuksen muualle kuin Venäjälle. Susanna Tapanin ja Noora Rädyn seuraa ei ole vielä tiedotettu.

HIFK hankki Roman Eremenkon

Huuhkajien entinen tähtipelaaja Roman Eremenko, 35, palaa Suomen kentille. Eremenkon uusi seura on Helsingin IFK, joka on Veikkausliigassa viimeisenä.

Seura tiedotti siirtopommista torstaiaamuna. Sopimus on loppukauden pituinen.

Eremenko, 35, on edustanut pitkällä urallaan muun muassa Kiovan Dynamoa, Rubin Kazania sekä Moskovan TsSKA:ta. Hänen edellinen seuransa oli FK Rostov.

Eremenko kärysi vuonna 2016 kokaiinista Mestarien liigan ottelun yhteydessä ja kärsi kahden vuoden kilpailukiellon. Hän palasi sen jälkeen kentille Moskovan Spartakin ja Rostovin riveissä, kunnes palasi vuonna 2021 Suomeen henkilökohtaisista syistä.

Eremenko on pelannut urallaan 73 A-maaottelua. Pelikieltonsa jälkeen hän ei enää palannut Huuhkajien riveihin.

HIFK:N päävalmentaja Mixu Paatelainen on Eremenkolle tuttu mies, sillä Eremenko oli Huuhkajien avainpelaaja, kun Paatelainen valmensi maajoukkuetta vuosina 2011–2015. Myös Eremenkon pikkuveli Sergei edustaa HIFK:ta.

Entinen NHL-tähti oli niin päihtynyt,pidätettiin lentokentällä USA:ssa

VUOSI sitten peliuransa päättänyt Bobby Ryan, 35, on pidätetty Nashvillen lentokentällä.

Asiasta uutisoineen Scoopnashville.com -paikallissivuston mukaan Ryan oli yrittänyt varastaa tavaraa lentokentällä sijainneesta kaupasta, mutta henkilökunnan huomattua asian, hän oli jättänyt tavarat tiskille ja poistunut.

Kaupan henkilökunta oli hälyttänyt paikalle lentokentän poliisin, joka oli etsinyt Ryanin valvontakameroiden avulla ja löytänyt ex-kiekkoilijan baarista tukevassa humalassa.

Varkausyrityksen kohteeksi joutunut kauppa ei halunnut nostaa syytettä, mutta Ryan oli ollut kiinniottohetkellä niin vahvassa humalassa, että poliisi oli ottanut hänet talteen.

Asiasta uutisoinut uutissivusto oli julkaissut myös Ryanin pidätysraportin, josta faktat käyvät ilmi.

Yhdysvaltalaispelaaja on kärsinyt aiemmin alkoholismista, jonka takia hän piti muun muassa pitkään taukoa pelaamisesta kaudella 2019–20.

Ryan kuitenkin palasi kaukaloon runkosarjan lopulla ja voitti kauden päätteeksi omistautumista lajille kuvastavan Bill Mastertonin muistopalkinnon.

Ryan pelasi NHL:ssä vuosina 2007–21. Parhaimmillaan hän teki 71 tehopistettä kaudella 2010–11 Anaheimin paidassa. Anaheimin lisäksi hän edusti valtaosan urastaan Ottawaa.

35-vuotias Ryan ei ole virallisesti ilmoittanut peliuransa päättymisestä, vaikka hän ei pelannut viime kaudella missään.

HJK kärsi rökäletappion Mestarien liigan karsinnoissa

HJK jäi selvästi alakynteen Mestarien liigan karsintojen toisella kierroksella Viktoria Plzeniä vastaan. Viime viikolla Helsingistä 1–2–vierasvoiton hakenut tsekkiläisjoukkue oli tiistaina tyly isäntä luvuin 5–0. Tshekin mestari eteni kolmannelle kierrokselle yhteismaalin 7–1.

Plzeň aloitti nopeasti maalinteon kotiyleisönsä edessä. Toista osaottelua oli pelattu 11. minuuttia, kun Ludek Pernica puski etutolpan juuresta pallon HJK:n verkkoon.

Noin 10 minuuttia myöhemmin Jan Sykora lisäsi Plzeňin johdon kahteen maaliin. HJK:n verkko heilui jo kolmannen kerran, kun ottelua oli pelattu vasta 31 minuuttia. Tällä kertaa Lukas Hejda onnistui maalinteossa maalin edestä ja vei Plzeňin 3–0-johtoon.

Toisella jaksolla Plzeň teki kaksi maalia lisää.

Ensin 73. peliminuutilla Sykora viimeisteli ottelun toisen maalinsa ja reilut 10 minuuttia myöhemmin Jan Kliment vei kotijoukkueen 5–0-johtoon.

HJK:n europelit jatkuvat seuraavaksi Eurooppa-liigan kolmannella karsintakierroksella slovenialaista NK Mariboria vastaan. HJK:ssa ei ole vielä kunnolla ruodittu kyseistä vastustajaa.

Kanadan nuorten MM-kiekkoilijat joukkoraiskasivat 

Kanadan jääkiekkoliitto Hockey Canada on ollut viime ajat myrskyn silmässä, kun maan juniorimaajoukkueiden lähihistoriasta on paljastunut iljettäviä tapauksia.

Saaga alkoi jo viime huhtikuussa, kun 24-vuotias nainen nosti kanteen kahdeksan Kanadan junioriliigoissa pelanneen pelaajan väitetyistä seksuaalirikoksista, jotka tapahtuivat kesällä 2018.

Naisen mukaan kyseiset pelaajat käyttivät häntä seksuaalisesti hyväkseen hotellihuoneessa. Pelaajat olivat tuolloin Londonin kaupungissa juhlistamassa saman vuoden tammikuussa Kanadan voittamaa alle 20-vuotiaiden MM-kultaa.

Osa pelaajista oli mukana MM-kultajoukkueessa ja osa pelaa mahdollisesti nykyään NHL:ssä.

Syyte soviteltiin oikeuden ulkopuolella. Myöhemmin paljastui, että maan jääkiekkoliitto oli käyttänyt jäsenmaksurahastonsa varoja seksuaalirikoksista syytettyjen sovintokuluihin. Iltalehden mukaan(siirryt toiseen palveluun) kyse on noin 15 miljoonasta Kanadan dollarista.

Kanadan jääkiekkoliitto on kertonut aloittaneensa vuoden 2018 tapauksen tutkinnan uudelleen. Useat nuorten maajoukkueessa tuolloin olleet NHL-pelaajat ovat kiistäneet julkisesti liittyvänsä tapahtumiin.

VUODEN 2018 skandaali ei kuitenkaan ole ainut laatuaan. Kanadalaismedia TSN nosti esiin karmean tapauksen vuoden 2003 nuorten MM-kisoista, jotka pelattiin Kanadassa Halifaxissa ja Sydneyssä.

Vähintään kuuden Kanadan joukkueen pelaajan väitetään raiskanneen tiedottomassa tilanteessa olleen nuoren naisen. Tilanteesta on väitetysti kuvattu video, ja TSN on löytänyt kolme lähdettä, jotka kertovat nähneensä tuon videon.Kukaan kolmesta tahosta ei ole aiemmin kertonut asiasta poliisille tai Kanadan jääkiekkoliitolle.

Lähteet haluavat pysyä nimettömiä, mutta ovat TSN:n mukaan valmiita todistamaan videon olemassaolosta.

Lähteiden mukaan videolla näkyy miten ainakin kuusi Kanadan nuorten maajoukkuepelaajaa on seksiaktissa alastoman ja selvästi tiedottomassa tilassa olevan, biljardipöydällä makaavan naisen kanssa.

Asian paljastuttua sosiaalisessa mediassa levisi ote vuoden 2003 joukkueessa pelanneen pitkän linjan NHL-pelaaja Jordin Tootoon kirjasta.

– Asiat, joita teimme… Olimme kiimaisia nuoria miehiä ja jokainen tyttö oli iskemässä meitä. Eikä se ollut pelkästään kahden välistä toimintaa, jotkut jätkistä hankkivat parikin tyttöä ja suuntasivat huoneisiin, Tootoo sanoi kirjassaan.

Maailman suurimmassa juniorijalkapalloturnauksessa syttyi raju joukkotappelu Ruotsissa

RUOTSISSA järjestetyssä nuorten jalkapalloturnauksessa Gothia Cupissa syttyi joukkotappelu kahden joukkueen välillä perjantaina.

Amerikkalainen FC New England ja ranskalainen VGA Saint Muir kohtasivat toisensa 17-vuotiaiden poikien ottelussa, joka päättyi amerikkalaisjoukkueen voittoon rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Ranskalaiset eivät nielleet tappiotaan, vaan hyökkäsivät voittajajoukkueen pelaajien kimppuun voiton ratkettua.

Ranskalaisjoukkueen pelaajat piirittivät yhtä vastustajaa sekä löivät ja potkivat tätä.

KUN turnauksen katsojat ja järjestävät pyrkivät hillitsemään tilannetta, ranskalaiset kohdistivat väkivaltaa myös heihin.

– Siinä oli mukana useita ihmisiä, Ruotsin läntisen alueen poliisin tiedottaja Anna Göransson kertoi Göteborgs-Postenille.

– Kesti puoli tuntia ennen kuin poliisi otti kontrollin. Pilkkujen jälkeen kymmenen ranskalaista pelaajaa piiritti yhtä amerikkalaisten pelaajaa, löi ja potki häntä, hän kertoi Dagbladetille.

Tappelu levisi ympäri kenttää. Myös turnauksen järjestäjät ja katsojat yrittivät mennä väliin.

– He yrittivät saada sitä loppumaan, mutta he (ranskalaiset pelaajat) alkoivat potkia ja lyödä heitäkin.

Tilanne rauhoittui hetkeksi, mutta alkoi uudestaan, kun ranskalaiset alkoivat jahtaamaan alueelta pois lähteneitä yhdysvaltalaisia.

Yksi henkilö loukkaantui välikohtauksessa lievästi. Toisen joukkueen oppaana toimiva henkilö kertoi tapahtuneesta Göteborgs-Postenille.

– Pelaajiamme ja vanhempia loukkaantui. Muutamat nuoret loukkaantuivat ja yksi vanhempi tarvitsi tikkejä, hän sanoi ja jatkoi:

– Tätä ei pitäisi tapahtua jalkapallokentällä. Siellä pidetään hauskaa, eikä potkita ihmisiä.

Gothia Cupin mukaan tappelun aloittanut joukkue ei ole enää tervetullut turnaukseen tulevaisuudessa.

Turnaukseen osallistuu vuosittain noin 1 700 joukkuetta yli 50 eri maasta.

Patrik Laineelle pitkä jatkosopimus Columbuksen kanssa

Suomalaistähti Patrik Laine on tehnyt Jarmo Kekäläisen manageroiman Columbus Blue Jacketsin kanssa neljän vuoden pituisen jatkosopimuksen. Seura tiedotti asiasta perjantaina.

PATRIK Laineen, 24, NHL-ura jatkuu Columbus Blue Jacketsin palveluksessa.

– Hän on erityinen pelaaja, todellinen eliittiluokan maalintekijä NHL:ssä, ja hän on sopeutunut erittäin hyvin ryhmäämme saapumisestaan saakka, Kekäläinen kommentoi.

Uudella sopimuksella on kokonaisarvoa 34,8 miljoonaa dollaria. Kautta kohden keskimääräinen palkka on 8,7 miljoonaa.

Laineen edellisessä sopimuksessa keskimääräinen kausipalkka oli 6,75 miljoonaa dollaria.

Kolmen jälkimmäisen kauden palkka on peräti 9,1 miljoonaa dollaria, ja kyseisiin kausiin sisältyy 10 joukkueen lista, joihin Lainetta ei saa kaupata.

Laine siirtyi Winnipeg Jetsistä Columbukseen tammikuussa 2021. Viime kesänä hän solmi Blue Jacketsin kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Hän on pelannut Columbuksessa 101 ottelua tehoin 36+41=77. Laineen koko 407 ottelun NHL-uran tehot ovat 176+151=327.

KuPS ja SJK saivat kylmät suihkut eurokentillä

KuPS ja SJK pelasivat torstaina Uefan Konferenssiliigan karsintaotteluissa kotikentillään. Kyseessä olivat toisen karsintakierroksen ensimmäiset osaottelut.

KUOPION Palloseura päätyi moldovalaista Milsami Orheita vastaan 2–2-kotitasapeliin jalkapallon Konferenssiliigan toisen karsintakierroksen avausottelussa.

Kuopiolaiset ehtivät olla kahdesti johtoasemassa, mutta Milsami onnistui kampeamaan 2–2-tasapelin. Tim Väyrynen ehti viedä KuPSin johtoon 84. minuutilla, mutta vieraat tasoittivat vain kolme minuuttia tämän jälkeen.

Tasapeli oli KuPSille myöhäisen tasoituksen lisäksi harmillinen, sillä joukkue oli ottelussa hallitsevampi osapuoli.

Seinäjoen Jalkapallokerho kärsi kotikentällään 0–1-tappion norjalaiselle Lilleströmille. SJK:n edellisen kierroksen sankari Jake Jervis epäonnistui 66. minuutilla rangaistuspotkussa, ja Kaan Kairisen edustama Lilleström teki hetkisen kuluttua ottelun ainoan maalin.

Kummankin otteluparin toiset osat pelataan viikon päästä torstaina, kun KuPS matkustaa Moldovaan ja SJK Norjaan. Jatkopaikan ratkaisee yhteismaalitulos.

Sakari Manninen tähdittää suomalaisten pelaajavirtaa NHL:ään

Mannisen mahdollisuuksista pelata NHL:ssä riitti puhetta viime keväänä. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen linjasi MM-kotikisojen aikana, että ”Manninen on NHL-luokan pelaaja, se on ihan selvä”.

Nyt kova väite joutuu puntariin. Asetelma on äärimmäisen herkullinen.

MANNINEN, 30, on Euroopassa supertähden statuksen ansainnut keskushyökkääjä, joka loisti Leijonien olympia- ja MM-kultajoukkueiden ykkössentterinä viime kaudella.

Manninen on osoittanut laadukkaan kahden suunnan sentteripelaamisen ja ratkaisijan kykynsä useaan otteeseen kansainvälisillä kentillä, mutta hän ei ole koskaan aiemmin pelannut Pohjois-Amerikassa. Kyky sopeutua pienen kaukalon fyysiseen tempopeliin on ensimmäinen koetinkivi.

Pieni koko (172 cm) on suurin yksittäinen syy, miksi Mannista ei ole revitty NHL:ään. Pitää myös muistaa, että Manninen on ”myöhäisherännyt”. Hän ei ollut nuorempana ikätoveriensa Mikael Granlundin tai Joonas Donskoin kaltainen junioritähti, mikä on myös vaikuttanut NHL-seurojen kiinnostukseen.

Näytöt KHL:ssä ja maajoukkueessa viime vuosilta ovat kuitenkin sen verran kovaa luokkaa, että Mannisen NHL-sopimusta ei voi pitää jättiyllätyksenä. Tämä on Mannisen viimeinen tilaisuus katsoa NHL-kortti.

Manninen teki viisaan peliliikkeen valitsemalla Vegasin. Yltiöpäisesti rahakkaita sopimuksia tehnyt Vegas on maalannut itsensä nurkkaan palkkakaton kanssa. Rosterista löytyy yhä huippulaatua Mark Stonen, Jack Eichelin, Jonathan Marchessault’n ja Alex Pietrangelon johdolla, mutta surkeasti manageroitu seura huutaa lisää syvyyspelaajia.

Nyt 28-vuotias hyökkääjä on tehnyt yksivuotisen ja kaksisuuntaisen sopimuksen jääkiekon NHL:ssä pelaavan Winnipeg Jetsin kanssa.

Seurojen ja pelaajien sopimustilanteita seuraavan Cap Friendly -sivuston mukaan Mäenalasen sopimus NHL:ssä on 750 000 dollarin arvoinen. Hän saa vähintään kaudesta 225 000 dollaria.

Mäenalanen pelasi viime kaudella Kärpissä 47 ottelua tehoin 13+28=41. Kausi piti myös sisällään olympia- ja MM-kullan Leijonissa.

Mäenalanen on pelannut SM-liigassa Kärpissä ja KHL:ssä Jokereissa.

Dortmundin tähtipelaajalla todettiin kivessyöpä

Saksan Bundesliigan Borussia Dortmundia edustava hyökkääjä Sébastien Haller jäi mystisesti huonovointisuuden takia sivuun joukkueen harjoituksista maanantaina. Nyt seura tiedotti, että maalitykillä on todettu kivessyöpä jatkotutkimuksissa.

Mestarien liigan viime kauden maalitykki oli alkuviikosta harjoittelemassa Sveitsissä uuden joukkueensa kanssa. Hän valitteli maanantaiaamun harjoitusten jälkeen huonovointisuuttaan.

Ranskalais-norsunluurannikkolainen futaaja ohjattiin tutkimuksiin, joissa oireiden syyksi paljastui syöpäkasvain.

– Tämä uutinen tuli Hallerille ja kaikille muillekin sokkina. Teemme kaikkemme, että hän saa parhaan mahdollisen hoidon, Sebastian Kehl sanoi seuran tiedotteessa.

TIISTAINA Haller kiitti fanejaan somessa kaikesta saamastaan tuesta.

– Kiitos teille kaikista viesteistänne ja tuestanne eilisen ilmoituksen jälkeen. Minä ja koko perheemme kiitämme teitä. Nyt keskityn parantumiseen, että voin palata takaisin entistä vahvempana, Dortmundin hyökkääjä viestitti Twitterissä.

Aikuisten tasolla Norsunluurannikon maajoukkueessa pelannut hyökkääjä siirtyi 31 miljoonalla eurolla Ajaxista Dortmundiin aikaisemmin tässä kuussa.

Ajaxissa hän paukutti viime kaudella 21 maalia 31 peliin. Mestarien liigassa syntyi 11 maalia kahdeksassa ottelussa.

Seura lupasi tiedottaa tähtipelaajansa terveydentilan etenemisestä myöhemmin lisää.