NHL:n kovanyrkki kuoli yllättäen 53-vuotiaana

Entinen NHL-puolustaja Bryan Marchment on kuollut, kertoo Kevin Weekes Twitterissä.

Marchment menehtyi 53-vuotiaana Montrealissa. Kuolinsyy ei ole tiedossa. Marchmentin agentti Rick Curran vahvisti suru-uutisen uutistoimisto AP:lle.

Marchment toimi San Jose Sharksin pelaajatarkkailijana ja oli Montrealissa NHL:n varaustilaisuudessa, joka alkaa torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa. Sharks julkaisi tiedotteen ja suruvalittelut Twitterissä.

– Bryanin elämän pituin rakkaus jääkiekkoa kohtaan oli vertaansa vailla. Hän oli yksi kaikkein sitoutuneimmista, fyysisimmistä pelaajista. Kaikkein tärkeimmäksi hän oli rakastava poika, aviomies ja isä.

YHTEENSÄ 17 kautta ja 926 ottelua NHL:ssä pelannut Bryan Marchment on kuollut Montrealissa 53-vuotiaana,.

Marchmentin NHL-uran tilastoihin kirjattiin 40 maalia ja 142 syöttöä. 182 tehopisteen ohella hän istui 2 307 jäähyminuuttia. Romuluinen Marchment oli kovaotteinen vanhan liiton puolustaja, joka ei arkaillut pudottaa hanskoja tarvittaessa. Winnipeg Jetsin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 1987 tappeli NHL-uransa aikana 84 kertaa.

Pelaajauransa jälkeen Marchment työskenteli 15 vuoden ajan San Josen kykyjenetsijänä ja farmijoukkue San Jose Barracudan puolustajien kehitysvalmentajana. Marchment oli matkustanut Montrealiin torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa alkavan NHL:n varaustilaisuuden vuoksi. Hänen kuolinsyynsä ei ole tiedossa.

SUOMALAISPELAAJISTA Marchmentin joukkuekavereita olivat Teppo Numminen Winnipeg Jetsissä, Christian Ruuttu Chicago Blackhawksissa, Miikka Kiprusoff ja Teemu Selänne San Jose Sharksissa, Riku Hahl Colorado Avalanchessa, Aki Berg Toronto Maple Leafsissa ja Kiprusoff vielä uudelleen Calgary Flamesissa.

Marchmentin poika Mason Marchment pelasi päättyneellä kaudella läpimurtokautensa Florida Panthersissa. Hyökkääjänä pelaava nuorempi Marchment iski 54 ottelussa tehot 18+29=47.

tähtipelaaja Natalia Kuikka jäi Hollantiin sairastumisen takia

EM-kisoihin osallistuva Suomen naisten jalkapallomaajoukkue on matkustanut Englantiin. Joukkue majoittuu Buckinghamissa, joka sijaitsee noin puolen tunnin päässä Milton Keynesissä sijaitsevasta MK Stadiumista, jolla Helmarit pelaa alkulohkon ottelunsa.

Helmareiden tähtipelaaja Natalia Kuikka ei matkustanut joukkueen mukana Englantiin.Suomen Palloliiton mukaan Kuikka sairastui viime viikon lauantaina Hollanti-ottelun alla ja jäi Hengeloon odottamaan kuntonsa kohenemista.

Suomi kohtasi MM-kenraaliharjoituksessaan Hollannin lauantaina. Suomi hävisi ottelun 0–2. Kuikka ei pelannut ottelussa.

Puolustajana pelaavan Kuikan tilannetta seurataan päivä kerrallaan.

– Olemme varautuneet tällaisiin tilanteisiin hyvin. Natalia on käynyt hollantilaissairaalassa laboratoriotesteissä ja odottelemme lopullisia tuloksia niistä. Hänen vointinsa on kohentunut, mutta hän ei ollut maanantaina vielä matkustuskuntoinen, maajoukkueen lääkäri Pippa Laukka kertoi tiedotteessa.

– Meillä on selkeä suunnitelma ja seuraamme meille tuttua protokollaa siinä, miten pelaaja siirtyy vastaavanlaisen sairastamisen jälkeen takaisin harjoituksiin ja pelaamaan, Laukka jatkoi.

Muu joukkue on terve.

Laukka ei halunnut ottaa kantaa siihen, onko Kuikka pelikuntoinen perjantaina. Hänen mukaansa Kuikan tilanne näyttää kuitenkin tällä hetkellä hyvältä.

Suomi kohtaa EM-kisojen avausottelussaan Espanjan perjantaina.

NHL-seuran maalivahti lähetetty pahamaineiseen armeijakasarmiin

Venäläinen jääkiekkomaalivahti Ivan Fedotov on passitettu pietarilaisesta sairaalasta Murmanskin Severomorskiin suorittamaan asepalvelustaan, väittää uutistoimisto Tass.

Maalivahdin asianajaja Aleksei Ponomarev vahvisti asian sport.ru-sivustolle. Severomorsk on Venäjän pohjoisen laivaston tärkein laivastotukikohta.

Tassin lähteiden mukaan Fedotovin, 25, palveluspaikka on Novaja Zemljan saariryhmä Pohjoisella jäämerellä.

Novaja Zemljan alueella tehtiin kylmän sodan aikana pitkälti yli sata ydinkoetta, ja saarille on haudattu paljon radioaktiivista jätettä.

SUOMESSA syntynyt Fedotov pidätettiin perjantaina Pietarissa. Venäläisväitteiden mukaan hän oli pakoillut asepalvelusta välttelemällä kutsuntoja.

Hän joutui pidätyksensä jälkeen sairaalahoitoon, koska alkoi oirehtia oudosti. MatchTV:n toimittajan Oleg Aleksashinin mukaan Fedotov oli valitellut vatsakipuja ja epäillyt jopa myrkytystä.

Toukokuun 7. päivä Ivan Fedotov solmi yhden vuoden ja alle miljoonan dollarin pelisopimuksen Flyersin kanssa. Tätä ennen hän oli torjunut kiekkoja ”armeijan joukkueessa” Moskovan TsSKA:ssa ja johdattanut seuran Gagarin Cupin mestariksi loisto-otteilla. Hänet arvostettiin KHL:n parhaaksi maalivahdiksi päättyneen runkosarjan jälkeen.1. heinäkuuta julkisuuteen tuli yllättäen tieto, että 25-vuotias maalivahti on pidätetty Pietarissa. Syynä kerrottiin olevan Venäjän asevelvollisuuspalveluksen ”pakoilu”.

Shokkitapahtumia on jälkikäteen selvittänyt Match-TV:n kirjeenvaihtaja Anna Andronova, joka oli tekemässä juttua Fedotovista kyseisenä aamuna.

– Kun poistuimme Pietarin Jääpalatsista ja aioimme lähteä kuvaamaan haastattelua puistoon, niin lähistölle pysäköidyistä neljästä autosta ja yhdestä pakettiautosta saapui luoksemme miehiä, joilla kahdella oli naamiot ja lopuilla siviilivaatteet.

– Yksi miehistä näytti Fedotoville henkilöllisyystodistuksensa, ja lyhyen keskustelun jälkeen hänet siirrettiin pakettiautoon. Tärisin aivan tilanteessa, koska en tiennyt, keitä nämä ihmiset olivat, kertoi järkyttynyt Andronova Sport.ru-sivustolle.

AC Oulun juhlaottelu poiki rikostutkinnan

AC Oulun syntymäpäiväottelu lauantaina VPS:ää vastaan ei mennyt putkeen.

Itse ottelussa kotijoukkue hävisi tylysti 0–6, ja nyt Oulun poliisi tutkii epäiltyä räjähderikosta ja vaaran aiheuttamista ottelutapahtumassa.

– Poliisin saamien tietojen mukaan ottelun lopussa vierasjoukkueen fanikatsomon vieressä räjähti kaksi ilotulitetta. Samojen tietojen mukaan myös urheilustadionin eteläpäädyn kaiteelle sytytettiin kaksi savupommia, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Poliisin mukaan Raatin stadionin eteläpäädyssä sijaitsevan muurin yli oli heitetty kaksi palavaa soihtua ja suuren äänen aiheuttanut räjähde. Soihdut ja räjähde lensivät poliisin mukaan yleisön joukkoon.

Poliisi on ottanut kiinni kolme henkilöä. Esitutkinta on aloitettu nimikkeillä vaaran aiheuttaminen ja räjähderikos.

Poliisi pyytää tapahtumapaikalla olleita katsojia ilmoittautumaan, mikäli heille on tapahtunut henkilö- tai omaisuusvahinkoja.

Ottelu oli 2002 perustetun AC Oulun 20-vuotisjuhlaottelu.

Lappeenrannassa syntynyt tähtivahti pidätettiin Venäjällä

Viime kaudella KHL:ssä loistanut ja Venäjän maalilla olympialaisissa torjunut Ivan Fedotov pidätettiin perjantaina Pietarissa.

Pietarilaisen Fontanka-lehden mukaan pidätys tapahtui heti sen jälkeen, kun Fedotov poistui harjoitusten jälkeen jäähallista.*Pidätyksen syynä pidetään sitä, että Fedotov olisi pakoillut armeijaa. Fedotov kuljetettiin pidätyksen jälkeen Venäjän armeijan rekisteröintitoimistoon.

Fontankan mukaan Pietarin poliisi oli miehittäytynyt perjantaina pidätystä varten laajasti niille alueille, jossa Fedotov yleensä liikkuu.

Lehti kertoo, että Pietarin poliisi oli saanut virallisen pidätysmääräyksen armeijan syyttäjältä, jonka mukaan Fedotovia voi painavin syin epäillä armeijan väistelijäksi. Lain mukaan Fedotov voisi saada kahden vuoden vankeustuomion.

Venäjällä asevelvollisuus koskee lähtökohtaisesti kaikkia miehiä, mutta keskimäärin vain noin kymmenen prosenttia ikäluokasta suorittaa 12 kuukauden mittaisen varusmiespalveluksen. Asevelvollisuus koskee 18–27-vuotiaita miehiä. Kutsuntamääräystä välttelevä voidaan tuomita jopa kahdeksi vuodeksi vankeuteen.

Kevätkaudella Venäjän armeijan viimeinen palvelukseen astumisen päivämäärä on heinäkuun 15:s. Fontankan mukaan Fedotov voidaan määrätä palvelukseen vaikka jo huomenna, ja periaatteessa hänen joutumisensa rintamalle Ukrainaankin on mahdollista. Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa 24. helmikuuta.

Veräjänvartija aikoi matkustaa Philadelphiaan jo tässä kuussa. Fedotovin NHL-palkka olisi ollut 925 000 dollaria.

Fedotov purki sopimuksensa TsSKA:n kanssa NHL-lähdön takia. Fedotov teki viime kauden jälkeen NHL-sopimuksen Philadelphian kanssa.

Fontanka uutisoi myös, että Fedotov tosiaan joutuisi astumaan armeijan palvelukseen Philadelphiaan lähdön sijasta. Lehden mukaan maalivahdin voisi lähettää palvelukseen vaikka jo huomenna.

Venäläismiehillä on asevelvollisuus, mutta vain noin kymmenen prosenttia velvollisista astuu palvelukseen. Palveluksen välttää yleensä lahjomalla tai viranomaisilta piileskelemällä.

25-vuotias Fedotov on syntynyt Lappeenrannassa, ja hänellä on suomalaisia sukujuuria. Fedotovilla on vahva suomalaistausta, mutta hän pitää itseään täysin venäläisenä.

– Synnyin Suomessa ja minulla on suomalaiset juuret, äiti on puoliksi suomalainen. Isäni on isänmaallinen venäläinen ja koen itseni täysin venäläiseksi. Olen asunut Venäjällä koko ikäni, pietarilaisena itseään pitävä Fedotov luonnehti olympialaisten aikaan.

Helmareiden peleissä on vain murto-osa naapurimaiden yleisömääristä

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue palaa EM-kisoihin yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Helmarit pelaa Englannissa käytävän turnauksen B-lohkossa yhdessä Saksan, Tanskan ja Espanjan kanssa.

Suomi pelaa kaikki lohko-ottelunsa Milton Keynesissä. Kisojen loppuottelu pelataan Lontoon Wembleyllä heinäkuun viimeisenä päivänä. Hallitseva Euroopan mestari vuodelta 2017 on Hollanti.

Palloliiton puheenjohtajan mukaan Huuhkajat on tällä hetkellä ainoa menestynyt brändi kotimaisessa maajoukkuejalkapallossa.

Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen maanantaista kirvelevää 1–5-tappiota Japania vastaan oli Turun illassa todistamassa vaivaiset 2 814 katsojaa.

Sitä vastoin naapurimaissa Ruotsissa ja Tanskassa on tällä viikolla rikottu naisten maajoukkuejalkapallon yleisöennätyksiä. Fifan rankingissa toisena olevan Ruotsin ja Brasilian välistä maaottelua oli tiistaina seuraamassa ennätysmäärä yleisöä Friends Arenalla Solnassa. Katsomossa oli peräti 33 218 henkeä.

– Fanikulttuuri on Ruotsissa paljon pidemmällä. He ovat myös pärjänneet arvokisoissa monesti, mitä me emme ole tehneet, hyökkääjä Jutta Rantala kommentoi Yle Urheilulle.

Myös Tanskan naismaajoukkue teki viikko sitten uuden yleisöennätyksen, kun Brasiliaa vastaan pelatussa ottelussa oli mukana 21 542 kannattajaa.

– Aika iso ero meidän matseihin. Olisi huikeaa, jos joskus päästäisiin samanlaisiin lukemiin myös Suomessa, mutta meillä on vielä aika paljon tekemistä sen eteen. Tuollainen fanimäärä antaa valtavasti energiaa joukkueelle kentällä, keskikenttäpelaaja Emmi Alanen komppaa.

Helmarien ottelua on enimmillään seurannut paikan päällä 16 334 silmäparia. Kyseessä oli Suomessa pelattujen EM-kisojen ottelu Tanskaa vastaan vuonna 2009.

– Tosiasia on se, että suomalaisessa jalkapallossa on tällä hetkellä yksi brändi, joka vetää yleisöä, ja se on Huuhkajat. Helmareiden osalta joudutaan tekemään vielä huomattavaa brändin kasvatusta ja lisäämään pelaajien tunnettuutta, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti tilittää Yle Urheilulle.

Helsingin Olympiastadionilla Helmareiden otteluissa on viime vuosina ollut keskimäärin 5 000 katsojaa ottelussa.

– Se on oikea suunta, mutta olemme tietysti vielä kaukana Ruotsin ja Tanskan lukemista, Lahti sanoo.