Börje Salming kärsii rappeuttavasta sairaudesta, jota ei voi parantaa 

Ruotsalainen jääkiekkolegenda Börje Salming kertoo sairastuneensa ALS-tautiin. 71-vuotias Salming kertoi asiasta uutistoimisto TT:lle toimittamassaan tiedotteessa.

ALS on harvinainen ja parantumaton motoneuronisairaus. Se rappeuttaa ja lopulta tuhoaa selkäytimessä kulkevia liikehermoja. ALS:n myötä sairaan henkilön lihaksisto surkastuu.

– Olen saanut tiedon, joka on järkyttänyt sekä minua että perhettäni. Oireet viittasivat siihen, että kaikki ei ole kunnossa. Syyksi paljastui ALS-tauti, Salming kertoo tiedotteessa.

ALS:ään ei ole löydetty tautia pysäyttävää lääkettä.

71-vuotias Salming pelasi Torontossa 1973–89.

Puolustajalegenda on ensimmäinen ruotsalainen, joka valittiin jääkiekon kunniagalleriaan Hall of Fameen. Hän pelasi 1148 runkosarjaottelua NHL:ssä ja teki niissä tehot 150+637. Hänet valittiin liigan tähdistöotteluun kolme kertaa, ja valintoja liigan kauden tähdistökentälliseen kuudesti – viisi niistä kakkoskentälliseen ja yksi ykköeen.

Vuonna 1951 syntynyt Salming pelasi viimeisen NHL-kautensa Detroit Red Wingsin paidassa 1989–90 ja palasi vielä muutamaksi kaudeksi kotimaahansa AIK:n riveihin.