Manchester United sai julman nöyryytyksen

Manchester United jäi täysin jyrän alle lauantain valioliigakierroksella. Brentford tykitti neljä maalia kotikentällään ja pääsi 4–0-johtoasemasta tauolle.

Unitedin alku oli jo katastrofaalinen. Cristiano Ronaldo menetti pallo prässin alla. Josh Dasilva laukoi kaukaa, ja David de Gea hörppäsi karmeasti. Pallo meni de Gean käsien kautta maaliin. Kellossa oli vasta alle 10 minuuttia.

Kahdeksan minuuttia myöhemmin United oli jälleen helisemässä prässin alla. De Gea avasi maalipotkun lyhyellä syötöllä Christian Eriksenille keskustaan. Mathias Jensen nappasi pallon Erikseniltä välittömästi ja sijoitti 2–0:aan.

Puolen tunnin kohdalla toppari Ben Mee puski kulmapotkun jatkotilanteesta 3–0:aan. Vain viisi minuuttia siitä, ja manchesteriläiset olivat jälleen helisemässä. Ivan Toney vapautti vastahyökkäyksestä Bryan Mbeumon karkumatkalle, eikä hän erehtynyt läpiajosta.

Toisella puoliajallakaan United ei kyennyt avaamaan maalitiliä. Brentford vei ottelun 4–0-numeroin.

Unitedin uuden ajan alun Ajaxin penkinpäästä manageriksi tulleen Erik ten Hagin alaisuudessa tiedettiin hankalaksi, mutta 0–4-turpakäräjät Brentfordin vieraana menevät luultavasti kärsivällisimmänkin United-fanin sietokyvyn yli.

United on jäänyt pisteittä molemmissa kauden ensimmäisissä peleissään. Viime viikonloppuna Brighton haki 2–1-vierasvoiton Old Traffordilta.

Ruma tappio sysäsi ManUn maalieron lukemaan -5 ja sarjajumboksi.