Honka rökitti HIFK:n ennätysyleisön edessä

Honka otti tyylipuhtaan 4–1-voiton kotikentällään HIFK:sta jalkapallon Veikkausliigassa.

Honka nousi voittonsa ansiosta sarjan kärkipaikalle ohi Helsingin Jalkapalloklubin sekä Kuopion Palloseuran. Kaikki kolme seuraa ovat kuitenkin samassa pistemäärässä. Kaikilla seuroilla on 40 pistettä kasassa.

Jo 1400-luvulla perustetussa Espoossa vietetään sen kaupunkistatuksen 50-vuotisjuhlia, ja sen kunniaksi Tapiolassa oli paikalla kotijoukkueen kauden selvä ennätysyleisö: 3 075 katsojaa. Show oli asianmukainen, sillä Honka hallitsi tapahtumia alusta loppuun.

Maalinteon avasi hollantilaisvahvistus Kevin Jansen 28. minuutilla. Honka hyökkäsi tyylikkään sommitelman siivin, ja Jansen ampui Florian Krebsin tykittämän laukauksen paluupallon verkkoon.

TOISELLA jaksolla Honka vaihtoi isomman vaihteen silmään. Ville Koski puski kulmapotkusta 2–0, ja kuusi minuuttia ennen loppua Jansen viimeisteli hienosti illan toisen maalinsa.

Neljäs maali syntyi 88. minuutilla Otso Koskisen ohjauksesta.

HIFK pääsi tilastokirjoihin pian Koskisen maalin jälkeen. Michael Bakare puski kavennuksen Guillermo Sotelon keskityksestä.