yli 1 000 ottelun tähdeltä revitään C-kirjain rinnasta

NHL-seura Winnipeg Jets ilmoitti perjantaina, että se tulee pelaamaan tulevan kauden ilman vakituista kapteenia. Joukkueeseen nimetään kuitenkin apukapteeneja, joiden nimet julkistetaan myöhemmin.

– Tavoitteemme on laajentaa joukkueemme johtavien pelaajien ryhmää. Haluamme tarjota ydinpelaajillemme mahdollisuuden astua suurempiin johtajuusrooleihin joukkueessamme, Bowness jatkoi.

Se tarkoittaa sitä, että Blake Wheeler menettää kuuden vuoden ajan hoitamansa kunnian. Yhdysvaltalaishyökkääjän paidan rinnukseen ommeltiin c-kirjain kauden 2016–17 alussa. Sitä ennen hän oli hoitanut apukapteenin virkaa kahden kauden ajan.

– Valmennusjohdon päätöksestä meillä ei ole kaudella 2022–23 varsinaista kapteenia, vaan ryhmä vapakapteeneita, Jetsin päävalmentajaksi täksi kaudeksi Dallasista palkattu Rick Bowness lausui.

JETSIN tulehtuneesta ilmapiiristä ja johtajuusongelmista on liikkunut huhuja jo useampien vuosien ajan. Osa pelaajista, muiden muassa Patrik Laine on halunnut pois Winnipegistä.

Wheelerilla on ollut leima vaativana kapteenina.

– On ollut minun tehtäväni rakentaa kulttuuria täällä ja olen tuntenut siitä suurta ylpeyttä vuosien ajan. Katson varmasti peiliin sen suhteen, minne olemme menneet. Joukkue joka olimme ja joka olemme nyt. En piilottele sitä. Otan vastuun, missä tämä joukkue nyt on, Wheeler kommentoi C-kirjaimen ryöstöä.