Leeds suosikki Valioliigan jumbofinaalissa

Leeds jäi odotettua aseettomammaksi, kun se hävisi Evertonin vieraana pelitapahtumiin nähden ansaitusti 0–1. Viikolla Leeds nimitti monissa liemissä marinoituneen Javi Gracian managerikseen, mutta espanjalaisluotsin työlupa on viivästynyt, eikä hän välttämättä pääse johtamaan joukkojaan vielä kotiottelussa Southamptonia vastaan.

Soton vastasi yhdestä kierroksen yllätyksistä, kun se onnistui nappaamaan 1–0-vierasvoiton Chelsean kustannuksella suoran vapaapotkumaalin turvin. Maalipaikkojen valossa voitto oli tietysti melko ansaitsematon, mutta nostaa varmasti haastavassa tilanteessa olevan joukkueen itseluottamusta. Ennen viikonloppua Southampton tiedotti, että väliaikaisvalmentajaksi valittu Ruben Selles jatkaa kauden loppuun saakka joukkueen peräsimessä.

Vaikka joukkueet ovat putoamistaistelussa lähes yhtä pahassa jamassa, on Leeds perustason ja kotiedun turvin noin 50 prosentin todennäköisyydellä voittava suosikki. Vakiossa Leedsin kannatus on jäämässä turhan maltilliseksi ja alipelattu kotivoitto kelpaa riveihin varmaksi.