Bayern München antoi potkut päävalmentajalleen

Julian Nagelsmannin potkuista uutisoi ensin saksalaislehti Bild(siirryt toiseen palveluun). Samaa kertoi myös Sky Sports(siirryt toiseen palveluun) ja tunnettu jalkapallosiirtojen toimittaja Fabrizio Romano.

Romanon mukaan Bayern teki potkupäätöksensä torstaina, mutta ei informoinut siitä Nagelsmannia. Saksalaisvalmentaja luki tiedon mediasta.

Bayern kertoi perjantaina palkanneensa uudeksi päävalmentajakseen Thomas Tuchelin.

Tuchel, 49, sai aiemmin tällä kaudella potkut Chelsean peräsimestä, eikä hän ole sen jälkeen valmentanut missään. Bildin mukaan Bayern pelkäsi, että saksalaisvalmentaja päätyisi muiden suurseurojen listoille.

Bayern on Bundesliigassa tällä hetkellä toisena, pisteen sarjajohtaja Dortmundia perässä. Mestarien liigassa Bayern eteni puolivälieriin, jossa se kohtaa Manchester Cityn.

Nagelsmann siirtyi Bayernin päävalmentajaksi kesällä 2021. Hän ehti johdattamaan seuran yhteen Bundesliigan mestaruuteen. Hän valmensi ennen Bayern-pestiään Hoffenheimissa sekä RB Leipzigissa.

Tuchel on toiminut urallaan aiemmin Chelsean lisäksi Paris Saint–Germainin, Borussia Dortmundin sekä Mainzin päävalmentajana.