Fulhamille kerralla kolme punaista korttia

Manchester United hyödynsi Fulhamin törttöilyn ja eteni jalkapallon Englannin cupissa välieriin 3–1-kotivoitolla lontoolaisjoukkueesta.

Serbialaistykki Aleksandar Mitrovic vei Fulhamin johtoon toisen puoliajan alussa, mutta lontoolaisvierailijat menettivät otteensa 70 minuutin paikkeilla kahden ulosajon myötä.

Unitedille tuomittiin rangaistuspotku, ja brasilialaiskonkari Willian sai punaisen kortin käsivirheensä takia. Mitrovic raivostui tilanteesta ja tuuppasi erotuomari Chris Kavanaghia, joka antoi myös hyökkääjälle punaisen kortin.

Kahden miehen ylivoiman saanut United iski välittömästi uudelleen. Sancho ja Luke Shaw petasivat. Marcel Sabitzer ohjasi lähietäisyydeltä verkkoon.

Fernandes kumautti 3–1-loppulukemat kuudennella lisäaikaminuutilla.

– Ennen rankkaria ja punaisia olimme selvästi parempi joukkue, Silva linjasi ITV:lle.

– On vaikea ymmärtää, miksei ensimmäisellä puoliajalla kahta boksin tilannetta (VAR-)tarkistettu. Kukaan ei näe. Kukaan ei tarkista.

Mestarien liigan puolivälierät selvillä

Jalkapallon miesten Mestarien liigan hallitseva voittaja Real Madrid kohtaa puolivälierissä Chelsean. Manchester City kohtaa Bayern Münchenin, AC Milan Napolin ja Benfica Milanon Interin.

Espanjalaisen Realin ja englantilaisen Chelsean kohtaamisessa iskevät yhteen Mestarin liigan kahden edelliskauden voittajat. Englantilaisjätti Cityn ja saksalaissuuruus Bayernin ottelupariin tuo lisämielenkiintoa, että Cityn päävalmentaja Pep Guardiola luotsasi aiemmin Bayernia.

– Se tulee olemaan jälleennäkeminen Pep Guardiolan ja Erling Haalandin kanssa. He ovat vanhoja tuttuja Bundesliigasta, Bayernin toimitusjohtaja Oliver Kahn sanoi AFP:n mukaan viitaten Cityn valmentajaan ja norjalaiseen tähtihyökkääjään.

Puolivälierät pelataan huhtikuussa. Ensimmäiset osat heti pääsiäisen jälkeen (11.–12.4.) ja ratkaisuosat viikkoa myöhemmin.

Välierien päivämäärät ovat 9.–10.5 sekä 16.–17.5.

Tämän kauden Mestarien liigan finaali pelataan Istanbulissa 10. kesäkuuta.

Jesse Joensuu psyykkasi Ässä-pelaajat puolivälieriin

TPS:n Teemu Kivihalme oli torstaina todella lähellä hiljentää porilaisyleisön metelin tämän kauden osalta. Hän vei TPS:n kolmannen erän alun 1–0-maalillaan johtoon, kiinni jääkiekkoliigan puolivälieräpaikkaan.

Ässien Derek Barach kuitenkin räjäytti Isomäki-areenan mylvintään, jota ei ole kuultu Porissa hetkeen. Se oli kuitenkin vain esimakua tulevasta, kun kapteeni Jesse Joensuu ohjasi Aleksi Heimosalmen siniviivavedon sisään.

Ottelu päättyi Ässien 2–1-voittoon, ja porilaiset jatkavat kauttaan puolivälierissä Tampereen Ilvestä vastaan pudotettuaan TPS:n jatkosta voitoin 2–1.

Heti alkuun puolustaja Teemu Kivihalme ampui vieraat johtoon. Sitten esiin astui Jesse Joensuu.

Ensin Pata-kapteeni seisoi Lehtisen edessä kuin syvään juurtunut tammi, eikä maalivahti nähnyt Derek Barachin kutia: 1–1 ajassa 52.13.

Sitten Joensuu ohjasi samasta paikasta puolustaja Aleksi Heimosalmen laukauksen reppuun: 2–1 ajassa 57.47, ja loppuunmyyty (6150) Isomäki-areena räjähti infernaaliseen huutomyrskyyn.

Loppusummerin jälkeen juhlat maankuulussa seisomakatsomossa jatkuivat vielä kymmeniä minuutteja pelin päättymisen jälkeen.

– Se on ihmisluonto, että jos ne alkaa tollain mylviä ja me saadaan peli tasoihin, niin ei sinne ole kiva mennä Tepsin pakin hakemaan kiekkoa kulmasta, Joensuu kiitti fanaattisen kotiyleisön panosta C Morella.

– Saattoi olla, että yleisö voitti meille – vai pelaajat – mutta kyllä se valtava tuki meille on.

Hattutemppu vain kolmessa minuutissa

Tiistaina jalkapalloileva maailma sai hämmästellä, kun Norjan Erling Haaland teki viisi maalia Red Bull Leipzigin verkkoon Mestarien liigan neljännesvälieräottelussa.

Seuraavana iltana eurokentillä nähtiin toinen, ehkä vielä upeampi yksilösuoritus. Belgian pääsarjajoukkue Gentin hyökkääjä Gift Orban paukutti kolme maalia turkkilaista Istanbul Basaksehiriä vastaan Konferenssiliigan ottelussa.

Hattutemppu on jo itsessään upea suoritus kyseisellä tasolla, mutta ällistyttävää on, että 20-vuotias nigerialainen teki kaikki maalit kolmen minuutin sisällä. Lopulliseksi ajaksi merkattu kolme minuuttia ja 25 sekuntia on uusi ennätys kaikissa Uefan seurajoukkueturnauksissa.

Hugo Cuypers teki vieraille vielä neljännen osuman 37. minuutilla, ja ottelu oli lopullisesti ratkennut. Peli päättyi lopulta vieraiden 4–1-voittoon.

Haaland mätti viisi maalia Mestarien liigan pudotuspeliottelussa

Englannin Valioliigan mestaruusjahdissa yhä mukana oleva Manchester City eteni tyrmäävällä tavalla puolivälieriin jalkapallon Mestarien liigan pudotuspeleissä.

Cityn maalihirmuna esiintyi Erling Haaland, joka teki reiluun tuntiin viisi maalia, kun RB Leipzig kärsi toisessa osassa 0–7-murskatappion. Haaland otettiin vaihtoon jo 63. minuutilla valtaisten suosionosoituksien siivittämänä. Kevin de Bruyne ja Ilkay Gündogan olivat muut Cityn maalintekijät.

Mestarien liigan kaikkien aikojen maalitilastossa 22-vuotias Haaland nousi jakamaan 33 maalillaan jo 25. tilaa.

RB Leipzigin puolustaja Benjamin Henrichs päivitteli, ettei ollut koskaan aiemmin hävinnyt jalkapallo-ottelua 0–7-lukemin.

– Haaland ”popsi” meidät tänään suuhunsa. Haalandia on hankala puolustaa ja hän tuo kentälle niin paljon ulottuvuuksia brutaalin fyysisenä pelaajana, Henrichs pyöritteli päätään.

Haalandista tuli ennätysten iltana samalla Manchester Cityn kaikkien aikojen yhden kauden maalintekijä, kun hän nousi 39 maaliin ohittaen Tommy Johnsonin kaudelta 1928–29 olleen entisen ennätyksen.

Napoli tekee kaikkensa, etteivät saksalaisfanit pääsisi Mestarien liigan peliin

Italialainen jalkapalloseura Napoli pelaa toistaiseksi parasta kauttaan Euroopassa, kun joukkue johtaa Serie A:ta 18 pisteellä ja Mestarien liigassa joukkue on kiinni puolivälieräpaikassa. Napoli voitti Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa Eintracht Frankfurtin 2–0 ja kohtaa toisessa osaottelussa keskiviikkona saksalaisjoukkueen kotonaan Stadio Diego Armandolla.

Ottelun alla Italiasta kuuluu kuitenkin kummia, sillä Napolin kaupunki on kieltänyt lippujen myynnin kaikille Frankfurtissa asuville henkilöille. Aikaisemmin kaupunki yritti estää lippujen myynnin kaikille saksalaisille, mutta Campanian hallintotuomioistuin esti Napolin kaupungin aikeet Eintracht Frankfurtin valituksen jälkeen.

Frankfurtin fanien pääsykieltoa Napoli perusteli sunnuntaina tiedotteessa sillä, että sisäministeriön urheilutapahtumien analysointilautakunnan mukaan on todennäköistä, että ottelussa syntyy häiriötä.

Tiedotteessa annettiin myös kritiikkiä oikeuslaitokselle, joka torppasi kaupungin ensimmäisen yrityksen.

Frankfurtin fanit ovat ottaneet Italiasta kantautuneet uutiset tyrmistyneinä vastaan.

– Tämä uusi yritys estää faniemme osallistumisen otteluun on aivan yhtä laiton kuin ensimmäinenkin. On tunnettu fakta, että 2/3 faneistamme tulee Frankfurtin alueen ulkopuolelta. Emme aio jakaa itseämme postinumeroalueisiin, Eintracht Frankfurtin johtokunnan jäsen Philipp Reschke selvitti.

Napoli ei ole koskaan yltänyt historiansa aikana Mestarien liigassa neljännesvälieriä pidemmälle.

Hyökkääjälegenda teki sensaatiomaisen liikkeen

Carlos Tevez teki sensaatiomaisen liikkeen vuonna 2009, kun hän siirtyi Manchester Unitedista paikalliskilpailija Cityn riveihin.

Tevez iski United-paidassa 34 osumaa kaikki kilpailut mukaan lukien lainapestinsä aikana vuosina 2007–2009.

Argentiinalainen kertoi halunneensa jäädä Unitediin, mutta valmentajalegenda Sir Alex Fergusonin toiminta pakotti siirtoon.

Ferguson oli kertonut Tevezin sanojen mukaan, että United aikoo ostaa hänet omakseen. Samalla United hankki kuitenkin bulgarialaiskärjen Dimitar Berbatovin.

– He eivät ikinä soittaneet agentilleni. Aikaa kului. He halusivat, että hintani putoaisi. Suoriuduin hyvin joka kerta kun pääsin kentälle ja ihmiset alkoivat huutaa nimeäni.

Tevezin mukaan siirto Cityyn valmistui Mestarien liigan finaalin jälkeen 2009.

Tevez päätti pelaajauransa viime vuonna Boca Juniorsin paidassa. Hän pelasi Cityssä aina vuoteen 2013 asti, jolloin hän siirtyi Juventuksen riveihin.

BBC valtavan kohun keskellä: tähtijuontajan hyllytys tyrmistyttää

Jalkapallolegenda Gary Lineker on siirretty toistaiseksi sivuun BBC:n Match of the Day -ohjelmasta, BBC uutisoi.

Lineker ajautui kohun keskelle, kun hän kritisoi sosiaalisessa mediassa Iso-Britannian hallitusta uudesta maahanmuuttopolitiikasta.

Lineker toimi BBC:n Match of the Day -ohjelman vetäjänä.

– Olemme ottaneet paljon vähemmän pakolaisia kuin muut merkittävät Euroopan maat. Tämä on vain mittaamattoman julmaa politiikkaa, joka kohdistuu yhteiskunnan haavoittuvaisimpiin, eikä se eroa siitä, mitä näimme Saksassa 1930-luvulla. Olenko minä väärässä?, Lineker kirjoitti twiitissään aiemmin tällä viikolla.

BBC:N mukaan Lineker on rikkonut yhtiön puolueettomuutta koskevia sääntöjä.

– Emme ole koskaan sanoneet, ettei Garyllä saisi olla mielipiteitä tai ettei hän saisi ilmaista näkemystään itselleen tärkeistä asioista. Olemme kuitenkin sanoneet, että hänen ei pitäisi asettua kenenkään puolelle poliittisissa kysymyksissä tai ristiriidoissa, BBC kertoi verkkosivuillaan.

Lineker on ollut BBC:n kovapalkkaisin tähti kaudesta 2017–2018 lähtien. Hän ansaitsi esimerkiksi viime kaudella eli 2021–2022 1,35 miljoonaa puntaa eli noin 1,53 miljoonaa euroa.

Jukurit nappasi valtavan voiton!

MIKKELIN Jukurit otti pudotuspelihaaveidensa kannalta elintärkeän voiton jääkiekon SM-liigassa torstaina.

Jukurit kairasi vierasottelussa niukan 2–1-voiton sarjan kärkikastiin kuuluvasta Rauman Lukosta. Mikkeliläisten maalit iskivät Oliver Larsen ja Pekka Jormakka.

Voitollaan Jukurit nousi sarjataulukossa kymmenenneksi eli kiinni viimeiseen pudotuspelipaikkaan.

Puolustaja Oliver Larsenin osuman jälkeen Pekka Jormakka lisäsi johdon läpiajosta kahteen maaliin.

– Vielä ollaan elossa, ja isot pisteet meille, Jormakka iloitsi pelin jälkeen C Moren haastattelussa.

– Elokuva Do You Believe In Miracles on meidän motto, hän paljasti viitaten arvatenkin USA:n ihmeeseen Lake Placidin olympialaisissa 1980: yliopistopelaajista koottu joukkue kaatoi sensaatiomaisesti Neuvostoliiton ja voitti kultaa.

Lukon ainokaiseksi jäi Otto Sompin kavennus päätöserän alussa.

– Kolmannessa iso teema oli, että lähdetään puolustamaan ja kaikki likoon, Jokinen kertoi ja sanoi olevansa pelaajistaan erittäin ylpeä.

– He pystyivät suoriutumaan, vaikka paineet olivat valtavat.

Playoff-paikka ei ole Jukurien omissa käsissä, mutta lähellä se on, mikäli Kärpät kaatuu lauantain päätöskierroksella Oulussa varsinaisella peliajalla.

AC Milan kuiva kausi poikki

AC Milan katkaisi pitkän kuivan kautensa.Rossoneri oli viimeksi edennyt kahdeksan parhaan joukkoon Mestarien liigassa yli kymmenen vuotta sitten, mutta kirous murtui keskiviikon neljännesvälierässä Tottenhamia vastaan.

Milan pääsi Lontooseen 1–0-johdossa, jota se menestyksekkäästi puolusti loppuun asti. Maalivahti Mike Maignan pelasti joukkueensa torjumalla Harry Kanen puskun erotuomarin antamalla lisäajalla.

Paikka puolivälierissä on helpotus myös koko Italialle, koska sen edellisestä edustajasta (Atalanta) on siitäkin kulunut jo kolme vuotta.

Oululaislähtöinen puolustaja Malick Thiaw esiintyi virheettömästi Milanin takalinjoilla.