Haaland loisti myös ilman ponihäntäänsä

Manchester City oli vakuuttava mestaruudesta taistelevien joukkueiden kohtaamisessa Englannin Valioliigassa. City kukisti sarjan kärjessä olevan Arsenalin loistavalla esityksellä maalein 4–1.

Samalla City nousi vain kahden pisteen päähän Arsenalin ykkössijasta. Cityn tilanne vaikuttaa loppukautta ajatellen hyvältä jo siitä syystä, että se on pelannut kaksi ottelua Arsenalia vähemmän.

Ottelun suuri tähti oli keskikentän maestro Kevin De Bruyne, joka teki Citylle kaksi maalia ja syötti John Stonesin puskeman toisen osuman.

Ottelun lopussa City löysäsi otettaan ja Arsenalin Rob Holding pääsi kaventamaan. Viime hetkillä Erling Braut Haaland iski loppunumerot. Maali oli norjalaissensaation kauden 33:s Valioliigassa.

Arsenalilla on takanaan aivan upea futiskausi. Siitä huolimatta tämäkin kevät päättyy katastrofiin.

Arsenal ei tule voittamaan mestaruutta. Se on pelannut nyt neljä liigaottelua ilman voittoa, ja saanut vain kolme pistettä 12 mahdollisesta.