Leijoniin lisää tähtiloistoa!

Detroit Red Wingsin puolustaja Olli Määttä liittyy mukaan kotikisoihin valmistautuvaan miesten jääkiekkomaajoukkueeseen.

Leijonat kertoi tähtivahvistuksesta maanantai-iltana verkkosivuillaan. Määttä on mukana Leijonien kokoonpanossa MM-leirityksen kolmannesta viikosta alkaen. Hän liittyy mukaan, kun Leijonat matkustaa toukokuun alussa pelattavaan Tshekin EHT-turnaukseen.

Jyväskylän JYPin kasvatti pelasi tällä kaudella ensimmäisen sesonkinsa Red Wingsin paidassa. Määttä viiletti jäällä 78 runkosarjaottelussa, joissa kertyi tehopisteet 6+17.

Määttä on voittanut urallaan kahdesti Stanley Cupin.

Määttä pelaa uransa toiset MM-kisat, kun kiekko putoaa jäähän Tampereella 12. toukokuuta. Hän edusti Suomea viimeksi keväällä 2021, kun Leijonat nappasi hopeaa Latvian MM-kisoista.

Aiemmin maanantaina Jääkiekkoliitto kertoi, että St. Louis Bluesin hyökkääjä Kasperi Kapanen liittyy niin ikään Leijoniin.

Philadelphia Flyersin Rasmus Ristolainen puolestaan kertoi Iltalehdelle, ettei hän ole Leijonien käytettävissä tulevissa kisoissa.

– Mulla oli loppukaudesta vaivaa. En ole sataprosenttisessa kunnossa. En ole lähdössä kisoihin, TPS-kasvatti kertoi.

Arsenal sulaa – Valioliigan mestaruustaisto tiivistyy

Arsenal menetti toistamiseen kahden maalin johtonsa Valioliigassa.

Viikko sitten Liverpool nousi takaa-ajoasemasta pistejakoon, ja sunnuntaina West Ham onnistui täsmälleen samassa tempussa omalla London Stadiumillaan.

Gabriel Jesus ja Martin Ødegaard veivät vieraat parin maalin johtoon avauskympin aikana.

ARSENAL on ollut jo kuukausien ajan kiinni ensimmäisessä Englannin Valioliigan mestaruudessaan 19 vuoteen.

Ratkaisuhetkien lähestyessä Tykkimiesten ote on kuitenkin alkanut lipsua uhkaavasti.

KYSEESSÄ oli jo toinen peräkkäinen ottelu, jossa Arsenal hukkasi alun 2–0-johtonsa 2–2-tasapeliksi. Viikko sitten sama kävi Liverpoolin vieraana.

Arsenal johtaa nyt Valioliigaa neljän pisteen erolla Manchester Cityyn. City on kuitenkin pelannut yhden ottelun vähemmän.

Erling Haalandilla, 22, on mieletön autokokoelma

Erling Haaland, 22, on oppinut futistähden tavoille Englannissa. Manchester Cityssä hurjia maalimääriä paukuttava norjalaishyökkääjä on haalinut jo varsin arvokkaan autokokoelman itselleen.

Brittitabloidi Sun listasi kaikki Haalandin omistamat autot. Niiden yhteisarvo on yli 700 000 euroa.

Autotallin arvokkain kulkupeli on valkoinen Rolls-Royce Cullinan. Sunin mukaan sen hinta on huimat 300 000 puntaa eli noin 340 000 euroa. Auto on yhdistelmä tyylikkyyttä ja mukavuutta.

Autokokoelma on on kasvanut nopeasti. Syy siihen on selvä, sillä nykyään Haalandilla ei todellakaan ole pikkurahasta puutetta. Sunin vasta julkaiseman paljastusjutun mukaan Haaland tienaa Cityssä 375 000 puntaa (noin 427 000 euroa) viikossa.

Kun mukaan lisätään bonukset, kohoaa viikkopalkka lähes miljoonaan euroon Daily Mailin mukaan.

Tällä kaudella Haaland on paukuttanut Valioliigassa 27 ottelussa 30 maalia. Mestarien liigan seitsemässä ottelussa verkko on heilunut 11 kertaa.

Pelicans lytättiin täysin – Nyt uroteot voivat jopa jatkua

PELICANS kaatoi Ilveksen kotikaukalossaan välieräsarjan kuudennessa ottelussa lukemin 3–1 ja eteni SM-liigan finaaleihin Tapparan vastustajaksi. Näin ollen finaaleissa ei nähdä Tampereen paikalliskamppailuja.

Pelicans lähti ottelusarjaan suurena altavastaajana mutta voitti sen lukemin 4–2.

Pelicansin maalit tekivät Joni Ikonen, Aatu Jämsen ja Topias Vilen. Ilves kavensi 1–3:een päätöserässä Henrik Haapalan maalilla, mutta loppukiri jäi torsoksi.

He ovat tehneet hyvää työtä, ja pelaajapolku on poikinut lukuisia lupaavia nuoria edustusjoukkueeseen.

Kaiken taustalla on seuran kahdeksan vuotta sitten tekemä strategiauudistus.

Liigaringissä on Niemelän kolmen kauden aikana ollut liki kaksikymmentä omaa poikaa tai ainakin osittain Pelicansin junioripolun läpi käynyttä pelaajaa.

Chelsean painajainen jatkuu!

Real Madrid oli kotikentällään liian kova pala Chelsealle jalkapallon Mestarien liigan puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa. Real vei keskiviikkona pelatun taiston 2–0.

Karim Benzema tuikkasi avausmaalin 21. minuutilla ja Marco Asensio osui 74. minuutilla. Asensio oli vaihdettu kentälle vain kolme minuuttia ennen onnistumistaan. Chelsea joutui pelaamaan viimeiset puoli tuntia vajaamiehisenä, kun Ben Chilwell sai punaisen kortin 59. minuutilla.

Keskiviikon ottelu oli Chelsean päävalmentajaksi loppukauden ajaksi palkatun Lampardin toinen lontoolaisseuran puikoissa tällä kaudella. Seuralegendan alku on ollut karmea, sillä Valioliigassa Chelsea hävisi lauantaina Wolverhamptonille.

Chelsean kausi on ollut painajaismainen, eikä Lampard ole onnistunut kääntämään kurssia. Suurseura on Valioliigassa vasta sijalla 11.

Manchester City riepotteli Bayern Müncheniä

Bayern München ja Manchester City olivat edellisen kerran kohdanneet Mestarien liigassa marraskuussa 2014.

Silloin Cityn Kun Agüero teki Etihadilla hattutempun kotijoukkueen 3–2-voitossa. Baijerilaisten valmentajana oli eräs Pep Guardiola.

Paljon on siis muuttunut reilussa kahdeksassa vuodessa. Oikeastaan vain pelipaikka pysyi samana.

City tyylitteli 3–0-voittoon ja tarrasi tukevasti kiinni välieräpaikkaan.

Cityn juhlat alkoivat 27. minuutilla, kun Rodrin upea veto upposi ylänurkkaan. Bernardo Silva vei Cityn 70. minuutilla 2–0-johtoon, kun hän onnistui Erling Haalandin keskityksestä. Huimaa kautta pelaava Haaland sinetöi 3–0-voiton 76. minuutilla tekemällään maalilla.

Otteluparien toiset ottelut pelataan viikon kuluttua.

Erotuomarin teko hämmästyttää Valioliigassa: hyllytettiin heti

Liverpool ja sarjakärki Arsenal tasasivat eilen pisteet Englannin jalkapalloliigan huippuottelussa 2–2-tasatuloksella. Ottelun jälkeen otsikoihin nousi ensimmäisen puoliajan jälkeen sattunut välikohtaus, jossa avustava erotuomari Constantine Hatzidakis huitaisi kyynärpäällä Liverpoolin laitapuolustaja Andy Robertsonia.

Robertson juoksi Hatzidakisin luo sanoakseen hänelle jotakin. Avustava ei kuitenkaan jäänyt kuuntelemaan, vaan huitaisi puolustajaa kyynärpäällä kaulan tienoille ja jatkoi matkaansa. Laitapuolustaja ymmärrettävästi kimpaantui tilanteesta.

Robertson ja Liverpoolin pelaajat protestoivat tilannetta ottelun erotuomarille Paul Tierneylle. Protestoinnin ainoa seuraus oli Robertsonin saama varoitus.

Valioliigan erotuomareiden toimintaa valvova järjestö PGMOL (Professional Game Match Officials Limited) ilmoitti aloittavansa tutkinnan tapahtuneesta.

Hatzidakis on hyllytetty tutkinnan ajaksi.

Real Madrid -tähden väitetään lyöneen vastustajaa parkkipaikalla

Mestarien Liigan paikkaa tavoitteleva Villareal kohtasi lauantaina Real Madridin Espanjan jalkapalloliigasta. Ottelu Santiago Bernabeulla päättyi Villarealin dramaattiseen 3–2-vierasvoittoon. Keltapaidat iskivät kaksi maalia viimeisen 20 minuutin aikana ja veivät täyden pistepotin.

Suurimman mediahuomion keräsi ottelun jälkeinen episodi Real Madridin kotistadionin parkkipaikalla. Valkopaitojen uruguaylaispelaaja Federico Valverde, 25, odotti vierasjoukkueen bussin vierellä Alex Baenaa, 21. Kun Baena saapui bussille, Valverde löi häntä.

Lehti kertoo väitetyn teon motiiviksi sen, että Baena oli joukkueiden edellisessä kohtaamisessa sanonut uruguaylaiselle ”itke nyt, että poikasi ei tule syntymään”. Marcan mukaan espanjalainen keskikenttäpelaaja olisi vielä toistanut kommentin lauantai-illan ottelussa.

Valverden puoliso Mina Bonino odottaa pariskunnalle toista lasta. Hän kertoi helmikuussa kokemistaan raskauden komplikaatioista, joiden vuoksi he pelkäsivät keskenmenoa.

Valioliigan mentaja tuohtui tähtihyökkääjä Harry Kanen toiminnasta

Everton on jalkapallon Valioliigassa keskellä todella tasaista putoamiskamppailua sijalla 16. Everton kamppaili itselleen tärkeän tasapelipisteen maanantaina Tottenhamia vastaan, vaikka pelasi vajaamiehisenä yli puoli tuntia.

Abdoulaye Doucoure ajettiin kentältä punaisella kortilla ulos 58. peliminuutilla. Keskikenttämies päätyi kahakkaan Tottenham-hyökkääjä Harry Kanen kanssa, ja läpsäisi häntä lopulta naamaan. Kane jatkoi ottelun loppuun, eikä vaikuttanut loukanneen itseään tilanteessa.

Evertonin päävalmentaja Sean Dyche vitsaili tilanteelle torstaina lehdistötilaisuudessa. Kokeneen valmentajan mielestä Doucouren läpsäisy ei ollut kovin voimakas.

– Ajattelin jossain vaiheessa, että hän olisi saattanut katkaista silmäripsensä, mikä olisi ollut traagista, Dyche piikitteli tilanteessa maahan kaatunutta Kanea.

Hän ei pitänyt Kanen tavasta tuoda kontakti esille. Dychen mielestä Doucouren läpsäisy ei selvästikään ollut kovin voimakas. Englantilaisvalmentaja kritisoikin lajikulttuuria BBC:n mukaan(siirryt toiseen palveluun).

– Outo asia jalkapallossa on, että yhtenä iltana joku pelaaja voi olla lähellä murtaa nilkkansa, eikä mitään sanota. Toisena iltana joku hajottaa silmäripsensä ja se on kuin maailmanloppu, hän sanoi.

50 maalia täyteen! Mikko Rantanen mätti hattutempun ja rikkoi maagisen haamurajan

Colorado Avalanchen Mikko Rantanen teki kauden 50. maalinsa perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Rantanen on historian kolmas suomalainen pelaaja, joka rikkoo rajapyykin. Aiemmin yhden runkosarjan aikana maagiseen 50 maalin rajaan ovat yltäneet Jari Kurri ja Teemu Selänne.

Rantasen maali syntyi ottelussa San Jose Sharksia vastaan ajassa 16.45. Kauden 50. maali ei kuitenkaan riittänyt Rantaselle, vaan tämä kruunasi päivänsä paukuttamalla hattutempun ennen toisen erän loppua.

– Pelaan hyvien joukkuetovereiden ja ketjukavereiden kanssa. He rakentavat minulle hyviä maalipaikkoja. On hienoa jakaa tämä kaikki heidän kanssa, Rantanen kommentoi pelin jälkeen.

Ottelusta tehot 3+1 rohmunnut suomalaistähti valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Colorado voitti San Josen lopulta maalein 6–2.

San Josen maalilla 15/19 kertaa torjunut Kaapo Kähkönen otettiin vaihtoon Rantasen kolmannen maalin jälkeen.

Rantanen on nyt summannut kauden 77 ottelussa tehot 52+46=98. Sadan pisteen raja on siis enää kahden pisteen päässä.