Manchester City teki historiaa

Manchester City on voittanut Interin 1–0 (0–0) jalkapallon Mestarien liigan finaalissa 72 000 katsojan edessä Istanbulissa.

Ratkaisumaalista vastasi ottelun 68. minuutilla Cityn Rodri, jonka tarkalle ja kovalle laukaukselle 15 metristä Interin maalivahdilla Andre Onanalla ei ollut sanan sijaa.

Mestarien liigan voitto oli taivaansinisille seurahistorian ensimmäinen. Valmentaja Pep Guardiola sai viimein himoitsemansa brittijoukkueen peräsimessä.

Cityn tähtisikermä voitti tällä kaudella sekä Valioliigan, Englannin FA Cupin että Mestarien liigan.

Aivan ottelun viime hetkillä Interin Romelu Lukaku pääsi vielä puskemaan avopaikasta, mutta nikkaus parista metristä suuntautui kohti maalivahti Edersonin jalkoja.

City koki ottelussa hirvittävän takaiskun heti puolen tunnin kohdalla, kun supertähti Kevin De Bruyne loukkaantui.

Belgialainen kärsi takareisivamman, mutta yritti jatkaa pelaamista. Se oli kuitenkin mahdotonta. Keskikenttätaiturin tilalle juoksi Phil Foden.

De Bruynen kohtalo oli todella raadollinen, sillä hän joutui jättämään Mestarien liigan finaalin kesken myös kaksi vuotta sitten Chelseaa vastaan.