Pohjois-Irlannin katkera tappio huono uutinen Suomelle

Perjantaina pelattiin Suomi–Slovenia-ottelun lisäksi kaksi muuta ottelua EM-karsintojen H-lohkossa.

Lohkon suursuosikki Tanska voitti Kööpenhaminassa Pohjois-Irlannin lukemin 1–0. Ottelun ainoan maalin teki hyökkääjä Jonas Wind toisen puoliajan alussa.

Pohjois-Irlanti oli kuitenkin lähellä tasapeliä, sillä Callum Marshall sai pallon maaliin lisäajalla. Maali kuitenkin hylättiin paitsiona pitkän VAR-tarkastuksen jälkeen.

JOS Pohjois-Irlanti olisi voittanut, Suomi olisi saanut nauttia H-lohkon kärkipaikasta. Kaikilla lohkon neljällä parhaalla on tällä hetkellä kuusi pistettä. Tasatilanteessa keskinäiset ottelut ratkaisevat sijoituksen.

Neljäs kierros pelataan maanantaina 19.kesäkuuta. Suomi kohtaa silloin jumbopaikkaa pitävän San Marinon, joka ei ole voittanut vielä ainuttakaan ottelua. Lohkon kaksi parasta pääsevät suoraan vuonna 2024 pelattaviin EM-kisoihin.

Kasperi Kapaselta hellyyttävä päivitys juhlivan Sami-isän kunniaksi

Kapasten jääkiekkoperheessä jatkumoa riittää. Hannu Kapanen pelasi SM-sarjaa ja -liigaa suurimmaksi osaksi 1970-luvulla ja teki myöhemmin komean uran valmentajana. Hänen poikansa Sami pelasi hienon uran NHL:ssä ja Samin poika Kasperi kulkee samoissa jalanjäljissä.

Keskiviikkona Sami Kapanen sai mittariinsa 50 elettyä vuotta. St. Louis Bluesia edustava jälkikasvu Kasperi onnitteli isäänsä Instagramissa hellyttävällä kuvasarjalla isän ja pojan yhteisistä hetkistä. Hän kirjoitti kuvien yhteyteen myös tunteikkaan viestin.

– Hyvää 50-vuotispäivää miehelle, myytille ja legendalle itselleen. Sen lisäksi, että opetit minulle kaiken mahdollisen jääkiekosta, opetit myös kaiken jääkiekon ulkopuolelta. Tulet aina olemaan paras ystäväni, idolini ja isäni. Rakastan sinua, Kapanen kirjoitti Instagramissa.

Suomalaisille jalkapallonuorille tulossa radikaali muutos

Palloliitto julkaisi päivitetyt ohjeistukset puskemiseen. Dramaattisin muutos koskee jalkapallojunioreita, joille puskemista ei suositella enää lainkaan

Palloliiton julkaisemien uusien suositusten tarkoituksena on ehkäistä päävammojen syntyä. Keskustelu puskemisen terveyshaitoista on ollut vahvasti esillä jo vuosia.

Palloliitto suosittelee, ettei jatkossa alle 10-vuotiaille tehtäisi puskemisen harjoittelua jalkapallolla lainkaan. Sitä vanhemmille ikäluokille puskuharjoituksia voidaan järjestää harkiten kevyemmällä pallolla.

Jopa aikuisten puskuharjoituksia tulisi tehdä vähäisiä määriä eikä liikaa yhdellä kertaa.

VALIOKUNNAN puheenjohtaja Tommi Vasankari kertoo ohjeistuksen perustuvan tämänhetkiseen tutkimustietoon sekä muiden maiden ohjeisiin aiheesta.

– Nyt annettavat Palloliiton suositukset pääpeliin liittyen ovat hyvin maltillisia ja niissä on huomioitu myös se, että ne palvelevat peliä ja pelaajakehitystä, hän sanoo.

Jalkapallon mahdollisia terveys- ja dementiariskejä on pyritty aiemmin vähentämään muun muassa Englannissa ja Skotlannissa.

Englannin jalkapalloliitto päätti viime vuoden heinäkuussa, että pallon puskeminen päällä kielletään kaikkien alle 12-vuotiaiden otteluissa kaudella 2022–2023.

Skotlannin jalkapalloliitto kielsi puskemisen alle 12-vuotiailta jo tammikuussa 2020.

NOTTINGHAMIN yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan entisillä jalkapalloilijoilla on lähes 3,5 kertaa todennäköisemmin hermostoa rappeuttavia sairauksia kuin verrokkiryhmällä ja heillä on suurempi riski saada dementiadiagnoosi.

Skotlannissa julkaistiin vuonna 2019 tutkimus, jossa selvinneet asiat ovat täysin linjassa englantilaistutkimuksen kanssa.

Huuhkajien somepäivitys aiheutti myrskyn, Palloliitto julkaisi anteeksipyynnön

Maanantaina tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun Suomen miesten jalkapallomaajoukkue otti historiansa ensimmäisen EM-lopputurnauksen otteluvoiton.

Vastassa oli tuolloin Tanska. Huuhkajat voitti ottelun 1–0. Joukkueen maalin teki Joel Pohjanpalo.

Suomen voitto on kuitenkin kaukainen muisto verrattuna ottelun keskeyttäneeseen hirvittävään tapahtumaan. Tanskalaispelaaja Christian Eriksenin sydän pysähtyi, ja se saatiin käyntiin vasta pitkien elvytystoimenpiteiden jälkeen.

Siksi moni Tanskassa tuohtuikin, kun Huuhkajien Twitter-tilillä juhlistettiin Suomen voittoa monen mielestä mauttomalla tavalla.

– Kaksi vuotta kulunut Huuhkajien historiallisesta EM-kisaottelusta Parkenilla. Ottelusta, joka säilyy muistoissamme ikuisesti, päivityksessä kirjoitettiin.

– On kulunut kaksi vuotta historiallisesta voitosta EM-kisoissa Parkenilla. Ottelu, jonka muistamme ikuisesti, Huuhkajien somessa kirjoitettiin.

Se, että päivityksessä ei mainittu ollenkaan Erikseniä, herätti kommentoijien huomion.

– Kyllä. Päivä, jona Eriksenin kauhistuttava sairaskohtaus tapahtui, järkytti jalkapallomaailmaa. Mikä nostalgian muoto, esimerkiksi yksi kommentoija ihmetteli.

– Päivä, jolloin Eriksen lyyhistyi kentälle ystäviensä, perheensä ja koko maailman edessä. Olipa hauska muisto, toinen kommentoi.

Tiistaina Huuhkajien sometilillä julkaistiin päivitys, jossa pahoiteltiin eilisen päivityksen muotoilua.

– Pyydämme anteeksi, että eilinen päivitys oli huonosti muotoiltu. Tämä ei missään nimessä ollut tarkoituksemme. Syy, miksi muistamme tämän ottelun ikuisesti on Christian Eriksen. Tilin ylläpitäjä oli myös paikalla, itki ja lauloi teidän kaikkien kanssa. Ja olen todella pahoillani.

18-vuotias suomalaislupaus solmi sopimuksen NHL-yllättäjän kanssa

ILVEKSEN Jani Nyman, 18, on tehnyt kolmivuotisen tulokassopimuksen NHL-seura Seattle Krakenin kanssa.

Asiasta uutisoi NHL-sopimuksista kirjaa pitävä CapFriendly-sivusto. Sen mukaan Nymanin vuosittainen allekirjoitusbonus on 95 000 dollaria. Nuori Valkeakosken mies siis kuittasi heti sopimuksen allekirjoituksen jälkeen runsaan 88 000 euron bonuksen.

Ilveksen liigajoukkuetta kahdella viime kaudella edustanut Nyman, 18, teki seattlelaisseuran kanssa kolmivuotisen tulokassopimuksen, joka on kokonaisarvoltaan 2,85 miljoonaa dollaria. Summaan kuuluu 80 000 dollarin allekirjoitusbonus.

Heinäkuun lopussa 19 vuotta täyttävä hyökkääjä on Krakenin toisen kierroksen varaus vuoden 2022 draftista. Nyman pelasi Ilveksen riveissä menneellä kaudella 29 ottelua, joissa syntyi 14 tehopistettä (10+4).

NHL:ään vuonna 2021 liittyneen Krakenin kausi oli loistava, sillä joukkue keräsi runkosarjassa 40 pistettä enemmän kuin debyyttisesongillaan. Pudotuspeleissä laajennusseura järjesti ensimmäisellä kierroksella suuren yllätyksen, kun se suisti hallitsevan mestarin Colorado Avalanchen laulukuoroon. Kausi päättyi toisella Dallas Starsia vastaan seitsemänteen otteluun venyneessä sarjassa.

Manchester City teki historiaa

Manchester City on voittanut Interin 1–0 (0–0) jalkapallon Mestarien liigan finaalissa 72 000 katsojan edessä Istanbulissa.

Ratkaisumaalista vastasi ottelun 68. minuutilla Cityn Rodri, jonka tarkalle ja kovalle laukaukselle 15 metristä Interin maalivahdilla Andre Onanalla ei ollut sanan sijaa.

Mestarien liigan voitto oli taivaansinisille seurahistorian ensimmäinen. Valmentaja Pep Guardiola sai viimein himoitsemansa brittijoukkueen peräsimessä.

Cityn tähtisikermä voitti tällä kaudella sekä Valioliigan, Englannin FA Cupin että Mestarien liigan.

Aivan ottelun viime hetkillä Interin Romelu Lukaku pääsi vielä puskemaan avopaikasta, mutta nikkaus parista metristä suuntautui kohti maalivahti Edersonin jalkoja.

City koki ottelussa hirvittävän takaiskun heti puolen tunnin kohdalla, kun supertähti Kevin De Bruyne loukkaantui.

Belgialainen kärsi takareisivamman, mutta yritti jatkaa pelaamista. Se oli kuitenkin mahdotonta. Keskikenttätaiturin tilalle juoksi Phil Foden.

De Bruynen kohtalo oli todella raadollinen, sillä hän joutui jättämään Mestarien liigan finaalin kesken myös kaksi vuotta sitten Chelseaa vastaan.

Kohuttu suomalais­pohatta haluaa ostaa nyt FC Internazionalen

Thomas Zilliacus on vahvistanut viime päivinä paljon puhuttaneet huhut tosiksi. Suomalainen menestysliikemies kertoi Ilta-Sanomille olevansa sijoitusyhtiöineen hyvin kiinnostunut hankkimaan milanolaisen FC Internazionalen omistukseensa.

Inter on ollut vuodesta 2016 kiinalaisen Steven Zhangin johtaman Suning Holdings Groupin omistuksessa. Suning Holdings on kiistänyt seuran olevan kaupan, mutta Reutersin mukaan viimeinen tarjouskierros koittaisi seuraavien viikkojen aikana.

– Viime aikoina nimeni on liitetty Inter Milaniin. Se on mahtava seura, jolla on upea historia. Omistaja on kuitenkin sanonut, että se ei ole myynnissä. Kunnioittakaamme kaikki sitä, ja tuemme Interiä huomisessa finaalissa. Ennustan tiukkaa voittoa Nerazzurrille, Zilliacus twiittasi perjantaina viitaten Interin lempinimeen.

Zilliacus on joka tapauksessa kiinnostunut seurasta. Hän tavoittelee omistusta XXI Century Football Capital -sijoitusyhtiönsä kautta. Zilliacus sanoo, että hänen sijoitusyhtiönsä keskittyy suuriin, nimekkäisiin seuroihin, joissa yhtiö näkee kasvupotentiaalia.

Florida dramaattiseen voittoon

Florida Panthers kavensi jääkiekon NHL:n finaalisarjan, kun se voitti jatkoerässä Vegas Golden Knightsin maalein 3–2. Panthers kavensi Stanley Cup-finaalien otteluvoitot 1–2:een.

Ratkaisumaalin viimeisteli Carter Verhaeghe, kun jatkoerää oli pelattu reilut neljä minuuttia. Verhaeghe on ollut viime aikoina joukkueen sankari, sillä viime kausi mukaan luettuna hän on tehnyt seitsemän voittomaalia pudotuspeleissä. Niistä neljä hän on tehnyt jatkoerissä.

Jatkoerävoitto oli Floridalle jo kevään seitsemäs.

Finaalisarjan neljän ottelu pelataan Floridassa Suomen aikaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Nyt se on varmaa! Lionel Messi siirtyy Pohjois-Amerikkaan

Mihin Lionel Messi siirtyy seuraavaksi? Se on ollut yksi jalkapallomaailman suurimmista puheenaiheista kevään ajan. Messi, 35, ei jatka uraansa Pariisin jättiseurassa PSG:ssä.

Nyt Britannian yleisradio BBC kertoo, että Messin ura jatkuisi Pohjois-Amerikan MLS-sarjassa Inter Miamin joukkueessa. BBC:n mukaan Messi hylkää Al-Hilalin rahakkaamman tarjouksen. BBC kertoo, että Messin Miami-sopimus sisältää yhteistyön muun muassa Adidaksen ja Applen kanssa.

Messi kertoi keskiviikkoiltana tehneensä sopimuksen Yhdysvaltalaisen Inter Miamin kanssa. Tarkempia yksityiskohtia, kuten sopimuksen kestoa tai palkkaa, ”Kirppu” ei paljastanut.

Messi kertoo saaneensa tarjouksia muilta eurooppalaisilta joukkueilta, mutta ei uskonut yhdenkään olleen tarpeeksi houkutteleva.

– Kun neuvottelut Barcan kanssa kaatuivat, halusin kokeilla jotain uutta Miamissa.

Messi, on valittu maailman parhaaksi pelaajaksi seitsemän kertaa. Viime vuoden lopulla hän juhli Argentiinan paidassa MM-kultaa Qatarin kisoissa.

Tottenhamilta historiallinen managerinimitys

Tottenham on nimittänyt australialaisen Ange Postecogloun seuran uudeksi manageriksi nelivuotisella sopimuksella, kertoo BBC.

57-vuotias herrasmies siirtyy Lontooseen Glasgow Celticin peräsimestä, missä hän voitti kahdella edellisellä kaudella Skotlannin mestaruuden.

Valioliigassa vasta kahdeksanneksi sijoittuneen Tottenhamin valmennus oli loppukaudella kaaoksessa, kun Antonio Conte jätti päävalmentajan paikan maaliskuussa. Sen jälkeen joukkueen väliaikaisina valmentajina toimivat Cristian Stellini ja Ryan Mason.

– Ange tuo seuraan positiivisen mentaliteetin ja nopean, hyökkäävän pelitavan. Hänellä on vankat näytöt pelaajien kehittämisestä, ja hän ymmärtää seuran akatemian tärkeyden, Tottenhamin puheenjohtaja Daniel Levy sanoi.

Postecogloun, 57, reitti Euroopan valmennushuipulle ei ole kaikkein tavallisin, sillä hän saapui Celticiin vuonna 2021 Japanin liigan Yokohamasta. Sitä ennen Postecoglou valmensi Australian maajoukkuetta.