Jalkapallon EM-karsinnoissa nähtiin kaikkien aikojen murskalukemat

Ranska tuhosi lauantai-iltana Gibraltarin EM-karsintapelissä 14–0.

Guardianin mukaan kyseessä on sekä Ranskan maajoukkueen että miesten EM-karsintojen kaikkien aikojen suurin voitto.

Historiallista ottelua oli Nizzassa seuraamassa 32 758 katsojaa.

Peli oli ehtinyt vanheta vain neljä minuuttia, kun valotaululla komeilivat jo isäntien 2–0-johtolukemat Ethan Santosin oman maalin ja Marcus Thuramin onnistumisen jälkeen.

Vartin kohdalla Warren Zaire-Emery teki jo isäntien kolmannen maalin. Hetkeä myöhemmin vieraiden tilanne vaikeutui entisestään, kun oman maalin tehnyt Santos ajettiin ulos.

Miesylivoimalla Ranska teki minuuteilla 30–37 neljä maalia lisää, ja tauolle mentiin 7–0-johdossa.

Toisella puoliajalla maaleja saatiin odottaa reilu vartti, kunnes Adrien Rabiot onnistui. Hetkeä myöhemmin Kingsley Coman teki illan toisensa, ja lisää tuli.

Vaihdosta tullut Ousmane Dembélén osumalla kymppi tuli täyteen, ja Kylian Mbappén toinen osuma vei Ranskan jo 11–0-johtoon 74. minuutilla. Mbappé sai hattutempun kokoon 82. minuutilla.

Toinen vaihtomies Olivier Giroud osui ottelun loppuhetkillä kahdesti ja sinetöi Ranskan ennätyksen.

Gibraltar on B-lohkon jumbona. Se on hävinnyt kaikki seitsemän EM-karsintapeliään maalierolla 0–35.

Gibraltarin EM-karsintaurakka päättyy tiistaina, kun se kohtaa kotikentällään Hollannin.