Veikkausliigan parhaaksi valittu pelaaja siirtyy ulkomaille

VUODEN liigapelaajaksi 2023 valittu Vaasan Palloseuran Peter Michael siirtyy romanialaisen CFR Cluj’n riveihin.

Toimituksen tietojen mukaan nigerialaiskärki on läpäissyt lääkärintarkastuksen ja sopimus julkistetaan myöhemmin perjantaina.

VPS saa siirrosta merkittävän korvauksen, sillä Michaelilla oli sopimus voimassa ensi kaudeksi. Summa on tietojen mukaan useita satojatuhansia euroja. Myös hyökkääjän oma palkkapussi moninkertaistuu, minkä vuoksi miestä olisi ollut hankala pitää Vaasassa.

Hän sijoittui viime kaudella Veikkausliigan maalintekijätilaston kakkoseksi 17 osumallaan. Michael myös palkittiin kauden jälkeen useilla henkilökohtaisilla palkinnoilla ja nimettiin vuoden hyökkääjäksi.

Michael valittiin kuluneella kaudella kuukauden pelaajaksi neljä kertaa peräkkäin. Hän otti nimiinsä Veikkausliigan ennätyksen tekemällä maalin kymmenessä ottelussa peräkkäin.