Manchester City voitti Valioliigan mestaruuden

Manchester City juhlii jalkapallon Englannin Valioliigan mestaruutta tälläkin kaudella. Arsenalilla oli vielä mahdollisuus mestaruuteen ennen viimeistä kierrosta, mutta voitto West Hamista varmistaisi pokaalin Manchesteriin.

City otti sen varmoin mestarin ottein. Phil Foden laukoi Cityn johtoon jo reilun minuutin pelin jälkeen. Ennen 20 minuutin täyttymistä Foden vei Cityn jo 2–0-johtoon. Tilanne näytti olevan täysin Cityn hallinnassa, mutta West Hamin Mohammed Kudusin upea saksipotku ennen taukoa toi jännitystä peliin.

Vajaan tunnin kohdalla Rodri vei Cityn 3–1-johtoon ja mestaruus alkoi jälleen varmistua. Tämä jäi myös ottelun lopputulokseksi.

Cityn voiton myötä kahden pisteen takaa-ajomatkalta päivään lähteneen Arsenalin ottelun tuloksella ei ollut merkitystä. Ilman loukkaantunutta Bukayo Sakaa pelannut Arsenal hoiti hommansa ja kaatoi Evertonin 2–1.

City keräsi kaudella 91 pistettä, hienosti dynastiaseuraa haastanut Arsenal puolestaan 89.

Sunnuntaina nähtiin samalla englantilaista jalkapallohistoriaa. Manchester Citystä tuli ensimmäinen seura, joka on pystynyt voittamaan Englannissa neljä liigamestaruutta peräkkäin.

HJK:n kriisi syvenee – taas tuli tyly tappio

HJK kärsi kauden toisen tappionsa Veikkausliigassa, kun se hävisi 1–2-lukemin Vaasan Palloseuralle Töölössä.

Töölöön oli saapunut 7 455 katsojaa, mutta HJK pelasi siitä huolimatta vaisun ottelun.

VPS pelasi HJK:ta paremmin avausjakson ja meni ansaitusti johtoon. Puolen tunnin kohdalla HJK:n keskikenttäpelaaja Lucas Lingman veti jalat alta Antti-Ville Räisäseltä. Mad Borchers kävi laukomassa pilkulta VPS:n 1–0-johtoon.

VPS otti HJK:n hyökkäyksiä vastaan kaksikymmentä minuuttia toisen jakson alussa. Vierasjoukkue teki 2–0-johtomaalin ensimmäisestä kunnon hyökkäyksestään toisella jaksolla. Antti-Ville Räisänen laukoi todella upealla volleylaukauksella Vepsun toisen maalin.

HJK sai vielä toisen jakson lisäajalla toivoa, kun Diogo Tomas teki 1–2-kavennuksen Kevin Kouassivi-Benissanin syötöstä.

HJK:ta pidetään nyt kriisijoukkueena.

Leeds eteni Wembleyn nousufinaaliin

Leeds United murskasi jalkapallon toisessa Mestaruussarjan nousuvälierässä Norwichin 4–0 ja eteni Wembleyllä sunnuntaina 26. toukokuuta pelattavaan nousufinaaliin. Avausosa oli päättynyt Norwichin kotikentällä 0–0.

Finaalipaikka varmistui kotoisella Elland Roadilla, jolla välierävastustaja Norwich City jäi täysin jyrän alle. 4–0-kotivoitto ei jättänyt mitään jossiteltavaa, koska ensimmäinen osaottelu oli päättynyt maalittomana.

Huuhkajien Glen Kamara pelasi täydet minuutit ja hän kuuluu ehdottomasti manageri Daniel Farken luottopelaajiin. Kamaraa siis odottaa reilun parin viikon kuluttua reissu Wembleylle karsinnan finaaliin.

Bulgarialainen Ilia Gruev avasi maalitilin jo seitsemännellä minuutilla suoralla vaparilla. Joël Piroe ja Georginio Rutter nostivat taukonumerot jo 3–0:aan.

Toinen jakso oli käytännössä vain pelkkä muodollisuus. Crysencio Summerville viimeisteli murskavoittonumerot napauttamalla Norwich-veskari Angus Gunnin eteen torjuman pallon verkkoon 68. minuutilla.

Leedsin vastustaja Wembleyllä on joko Southampton tai West Bromwich. Ne pelaavat oman ratkaisevan välieränsä perjantaina. Myös siihen lähdetään avausosan jälkeen 0–0-tilanteesta.

Var historiaan?

Valioliigaseurat äänestävät kesäkuussa videotuomarijärjestelmä Varin poistamisesta jo ensi kaudesta alkaen.

Kaikki 20 valioliigaseuraa äänestävät asiasta 6. kesäkuuta järjestettävässä vuosikokouksessa. Aloitteen Varista luopumisesta teki Wolverhampton. Sääntömuutos vaatii vähintään 14 joukkueen äänen.

Fanit ovat kääntäneet Varille lähes täysin selkänsä. Seurojen mukaan Var vahingoittaa tällä hetkellä syvästi joukkueiden ja fanien välejä.

Haaland johdatti Cityn mestaruuden ja historian kynnykselle

Manchester City haki liigamestaruuden kannalta elintärkeän pakkovoiton Tottenham Stadiumilta.

Mitenkään vakuuttava Pep Guardiolan ryhmän esitys ei ollut. Helpottava voittomaali tuli heti toisen jakson alussa, kun Kevin De Bruyne syötti ja Erling Haaland käveli pallon tyhjään Spurs-verkkoon.

Se jäi belgialaisen viimeiseksi tilastomerkinnäksi, koska vain muutama minuutti myöhemmin Tottenhamin Pape Matar Sarr astui ilkeän näköisesti De Bruynen kantapään päälle.

Haalandin maalia juhlivat vierasfanien ohella myös monet kotijoukkueen kannattajat, sillä Tottenham ja Arsenal ovat paikallisvastustajia.

City koki ottelussa myös ikävän takaiskun, kun joukkueen ykkösmaalivahti Ederson loukkaantui yhteentörmäyksessä Tottenhamin Cristian Romeron kanssa.

Lisäajalla Haaland teki vielä toisen maalin rangaistuspotkusta ja sinetöi Cityn voiton.

City kruunataan taas mestariksi, mikäli se voittaa West Hamin. Jos City jää sen sijaan tasapeliin sunnuntaina ja Arsenal voittaa samaan aikaan Evertonin, niin mestaruuspokaali matkaa siinä tapauksessa paremmalla maalierolla Lontooseen ja tykkimiehille.

Suomen maajoukkuepelaaja ei astunut asepalvelukseen

Jalkapalloilija Onni Valakari tuomittiin karkaamisesta 9 900 euron sakkoihin, kun Valakari ei astunut varusmiespalvelukseen hänelle määrättynä ajankohtana.

Tuomion julisti Kymenlaakson käräjäoikeus. Tuomio on lainvoimainen.

Rikos tapahtui tammikuussa 2022, jolloin Valakarin oli tarkoitus aloittaa asepalveluksensa suorittaminen Karjalan prikaatissa. Valakari ei kuitenkaan saapunut kasarmille palvelukseenastumispäivänä, koska hän oli Kyproksella.

Valakari on pelannut Kyproksen pääsarjassa pelaavassa Pafos FC:ssä vuodesta 2020. Nyt 24-vuotias Valakari oli lykännyt asevelvollisuuttaan jo kerran aiemmin. Valakari jätti uuden lykkäyshakemuksen marraskuussa 2021, mutta sitä ei hyväksytty.

Tästä Valakari ei ollut kuitenkaan tietoinen.

Suomalainen sukunimi ilmestyi AC Milanin pelaajan pelipaitaan

MILANON San Sirolla nähtiin lauantai-iltana Serie A:n ottelu, jossa AC Milan kukisti Cagliarin lukemin 5–1. Italian sarjaa vähemmän seuranneet saattoivat ihmetellä kotijoukkueen jalkapallo pelipaidat löytyviä nimiä.
Milan oli nimittäin päättänyt kunnioittaa äitienpäivän kunniaksi pelaajien kotijoukkoja. Jalkapallo pelipaita luki pelaajien äitien alkuperäinen sukunimi. milanolaisseura halusi muistaa pelaajien äitejä.
Suomen tavoin myös Italiassa vietetään tällä viikolla äideille omistettua viikonloppua. Niinpä kentältä löytyi suomalaiseen suuhun sopiva nimi Päivärinta.Jalkapallo pelipaitoja kantoi punamustien toppari Malick Thiaw, jonka äiti on kotoisin Oulusta.
THIAW on esiintynyt Milanin riveissä myös Mestarien liigassa, ja Malisen mukaan huhut vievät keskuspuolustajaa Real Madridiin. Thiaw pelasi pitkään Schalkessa, mutta siirtyi kesällä 2022 AC Milaniin.
Thiaw olisi voinut valita myös Suomen maajoukkueen, mutta topparikolossi päätti edustaa Saksan maajoukkuetta. Hänellä on Saksan paidassa tilillään 11 alle 21-vuotiaiden maaottelua ja 3 esiintymistä miesten maajoukkueessa.

Joel Pohjanpalon Venezia hukkasi tarjolla olleen Serie A -nousun

Suomalaishyökkääjä Joel Pohjanpalo ylsi merkittävään saavutukseen perjantaina. Veneziassa pelaava Pohjanpalo voitti Italian jalkapallon toiseksi korkeimman sarjatason Serie B:n maalikuninkuuden.

Maalikuninkuus irtosi 22 maalilla. Maalipörssissä toinen oli Cosenzan Gennaro Tutino, joka viimeisteli tällä kaudella 19 maalia.

Pohjanpalo, 29, on ensimmäinen suomalainen, joka kruunataan Serie B:n maalikuninkaaksi.

Ennen Serie B:n viimeistä kierrosta Venezian kannattajat rukoilivat jumalilta apua.

Joukkueen ainoa mahdollisuus nousta suoraan pääsarjaan tarvitsi nimittäin apua Cosenzalta. Koska Como oli sarjataulukossa kaksi pistettä Veneziaa karussa, oli Cosenzan viimeisellä kierroksella pidätettävä lombardialaisseura vähintään tasapelissä.

Venezia-kapteeni Joel Pohjanpalon voittama liigan maalikuninkuus ei lohduta. Joukkueen pitää nyt koota itsensä pettymyksen jälkeen. Passi Serie A:han on vielä mahdollista saavuttaa, mutta se vaatii raastavan nousukarsinnan voittamista.

Bayer Leverkusen ei osaa hävitä!

Selittämättömästi ja sensaatiomaisesti Bayer Leverkusen on tehnyt sen jälleen.

Eurooppa-liigan välierästä näytti tulevan jo Xabi Alonson nipulle kauden ensimmäinen tappio, koska Roma meni Leverkusenissa jo 2–0-johtoon kahdella Leandro Paredesin rankkarilla.

Finaalipaikka ratkesi kuitenkin nololla tavalla, koska Giallorossin Gianluca Mancini puski pallon vahingossa omaan maaliinsa, kun peliaikaa oli jäljellä enää vain kymmenen minuuttia.

Senkin jälkeen löytyi aikaa vielä Granit Xhakan loistavalle syötölle ja Stanišićin yhtä upealle viimeistelylle.

Bayer Leverkusen jatkaa se Dublinin finaaliin yhteismaalein 4–2. Vastaansa se saa bergamolaisen Atalantan, joka tiputti Marseillen omassa välierässään yhteismaalein 4–1.

Leverkusenin tappiottomien otteluiden putki kaikki kilpailut mukaan lukien on nyt 49 ottelun mittainen. Tuo putki, joka sisältää 40 voittoa ja yhdeksän tasapeliä, on historian pisin millään joukkueella Euroopan viidestä isoimmasta liigasta.

Kolme mustaa minuuttia upotti Bayern Münchenin

Keskiviikkoiltana Madridissa ratkaistiin, meneekö Real Madrid vai Bayern München jalkapallon miesten Mestarien liigan finaaliin Borussia Dortmundin seuraksi.

Realin ja Bayernin ensimmäinen osaottelu oli päättynyt 2–2-tasapeliin. Toinen osaottelu käynnistyi vauhdikkaasti päästä päähän, mutta sen jälkeen Real otti vankan hallinnan.

Valkoisten brassitähti Vinícius teki kentällä käytännössä kaiken, mitä tahtoi. Ainoa, mikä puuttui, oli maali.

Ja suurin syyllinen siihen oli Bayern Münchenin maalivahti Manuel Neuer, joka venyi jokaisen Viníciuksen ja Rodrygon vedon eteen.

Toisen jakson puolivälissä Harry Kane vapautti Alphonso Daviesin, joka haastoi rohkeasti Antonio Rüdigerin. Saksalaistoppari ei pystynyt estämään kanadalaisen unelmavetoa, joka painui vastustamattomasti takakulmaan.

Real Madrid luuli tasoittaneensa vain muutama minuutti myöhemmin, mutta maali edelsi selvä Nachon väkivaltaisuus, joten puolalaiserotuomari Szymon Marciniak hylkäsi osuman videotarkastelun jälkeen.

Ottelu oli kääntymässä saksalaisille, kun Neuerille tuli harvinainen virhe. Hän pompotti Viniciusin vedon eteensä ja vaihtopelaaja Joselu tuli kärppänä paikalle niistäen ottelun tasoihin.

Valkoiset käänsi välierän vain kolmessa minuutissa.

Real Madrid jatkaa Mestarien liigan finaaliin 2–1-voitolla (yhteismaalit 4–3). Se kohtaa kesäkuun ensimmäinen päivä Wembleyn nurmella Borussia Dortmundin.