Jürgen Klopp kertoi dramaattisen uutisen

Liverpoolin ja Borussia Dortmundin entinen tähtivalmentaja Jürgen Klopp korostaa, että hänellä ei ole tällä hetkellä mitään aikomusta valmentaa missään.

Klopp valmensi vielä viime kaudella Liverpoolissa, ja hänen valmentajauransa kesti kaikkiaan 23 vuotta. Kloppia, 57, on yhdistetty pitkin kesää useisiin valmentajapesteihin, muun muassa Englannin maajoukkueeseen, jonka edellinen valmentaja Gareth Southgate vetäytyi kesän EM-loppuottelun jälkeen.

Klopp pelasi Mainzissa 325 ottelua ennen kuin vuonna 2001 siirtyi valmentajaksi. Dortmundiin hän siirtyi vuonna 2008 ja oli voittamassa kahdesti Saksan Bundesliigan mestaruuden ja vuonna 2013 vei Dortmundin Mestarien liigan finaaliin.

Liverpoolissa Klopp aloitti vuonna 2015. Kloppin aikana Liverpool muun muassa voitti Englannin Valioliigan, Mestarien liigan, Englannin cupin ja kahdesti liigacupin.

Klopp ei lopullisesti sulje mahdollisuutta työskentelystä jalkapallon parissa jossakin vaiheessa.