Jättisensaatio! KuPS teki historiaa

KuPS järjesti jättimäisen sensaation torstai-iltana Lontoossa Crystal Palacen vieraana.

Kuopiolaiset pelasivat 2–2-tasapelin valioliigaseuran kanssa ja etenivät näin historiallisesti jatkopeleihin Konferenssiliigassa.

Yksikään suomalainen joukkue ei ole aiemmin päässyt jatkoon eurocupien lohko- tai liigavaiheen jälkeen.

Valioliigaseura meni kotikentällään johtoon jo ensimmäisillä minuuteilla. KuPSin rynnistys toiselle jaksolle oli kuitenkin hämmästyttävä. Ensin Piotr Parzyszek tasoitti 50. minuutilla. Kolme minuuttia myöhemmin tähtitoppari Ibrahim Cissé ohjasi KuPSin johtoon.

Ottelusta muodostui trilleri. Clinton Antwi lensi suoralla punaisella kortilla ulos 73. minuutilla, ja pian sen jälkeen Justin Devenny nosti Palacen tasoihin.

KuPS kuitenkin kesti viimeisen 20-minuuttisen ja varmisti sensaationsa.

Päävalmentaja Jarkko Wissille torstain ottelu oli viimeinen KuPSissa. Wissin ura jatkuu SJK:ssa Seinäjoella.

Maajoukkuepelaaja ammuttiin kuoliaaksi

Ecuadorilainen jalkapalloilija Mario Pineida, 33, on kuollut ampumavälikohtauksessa, maan poliisi vahvisti keskiviikkona.

33-vuotias Barcelona de Guayaquilin puolustaja sai surmansa väkivaltaisessa hyökkäyksessä Guayaquilissa. Ammuskelussa kuoli myös toinen henkilö ja yksi loukkaantui, kertoo muun muassa ESPN.

Viranomaisten mukaan tapauksen taustalla on Ecuadorissa kiihtynyt väkivallan aalto, mutta ampumisen motiivista ei ole toistaiseksi kerrottu tarkempia tietoja. Ecuadorin sisäministeriö vahvisti Pineidan kuoleman ilman lisäkommentteja.

Marraskuussa 16-vuotias jalkapalloilija kuoli harhalaukauksen luotiin myös Guayaquilissa ja kaksi kuukautta aiemmin kolme pelaajaa menehtyi myös ampumahaavoihin.

Etelä-Amerikan sarjoissa uransa palloillut Pineida on pelannut yhdeksän ottelua Ecuadorin A-maajoukkueessa. Pineidan viimeisin maajoukkue-esiintyminen oli Etelä-Amerikan mestaruusturnauksessa Copa Americassa vuonna 2021.

Raivo repesi MM-kisoista – Fifan oli pakko reagoida

Futiksen MM-lopputurnaus uhkaa lässähtää täydelliseksi pannukakuksi.

Kansainvälinen futisliitto Fifa juhli perjantaina sitä, että lippukaupan ensimmäisen vuorokauden aikana järjestelmään tuli yli viisi miljoonaa hakemusta.

Se kuitenkin kätkee alleen sen, että juuri nyt tiettyihin otteluihin tähtäävien fanien lippuhinnat ovat moninkertaistuneet.

Hinnoittelua ohjaa popkonserteista tuttu dynaaminen hinnoittelu. Ongelma siinä on se, että jotta eurooppalainen futisfani viitsisi tuhlata kuukausipalkkansa lentoihin ja voimakkaasti paisuneisiin majoituskuluihin, hän tarvitsee varmuuden myös pääsylipuista oman joukkueen otteluihin.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on saanut ankaraa kritiikkiä jalkapallon MM-kisojen lippujen hinnoista. Nyt se tuo otteluihin pienen määrän edullisempia, noin 45 punnan eli 60 dollarin hintaisia lippuja. Euroissa edullisen lipun hinta on noin 50 euroa. Asiasta uutisoi BBC.

Kisat pelataan Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa 11.6.–19.7.2026.

Liiton mukaan uusi lippuhinta on saatavilla tietylle määrälle MM-kisoissa mukana olevien joukkueiden ”uskollisille faneille”.

Kapteeni pelasti Manchester Unitedin – Tätä maalia kelpaa näyttää kavereillekin

Valioliigan otteluviikko huipentui maanantai-iltana Manchesterissa melkoiseen hullunmyllyyn.

Manchester Unitedin ja Bournemouthin järjestämä vuoristorata pysähtyi loppulukemiin 4–4.

Tilastopalvelu Opta kertoi, että ottelun avausjaksolla nähtiin tämän kauden suurin maaliodottama ilman rangaistuspotkuja (3,6), eniten maalintekoyrityksiä (24) ja eniten pallokosketuksia vastustajan rangaistusalueella (41).

Unitedin pelastajaksi nousi kapteeni Bruno Fernandes, joka ampui kauden komeimman vaparimaalin aivan Cherries-veskari Đorđe Petrovićin vartioman maalin yläkulmaan.

Brittimediassa hehkutettiinkin Fernandesin osumaa täydelliseksi.

United ei kuitenkaan pystynyt pitämään johtoasemaansa loppuun saakka, vaan Bournemouthin Eli Junior Kroupi tasoitti päätösminuuteilla.

Lukas Hradeckyn joukkue­kaverilla hämmentävä miljoona­harrastus

Huippujalkapalloilija Paul Pogba paljasti Instagramissa uudesta villityksestään.

Huuhkajien maalivahdin Lukas Hradeckyn seurakaverina nykyään Monacossa pelaava 32-vuotias ranskalainen on alkanut panostaa eläinurheiluun.

Pogba ei ole hankkinut ravihevosia tai vinttikoiria. Hänen nelijalkaiset ystävänsä ovat kamelit.

Kyseessä on maailman ensimmäinen täysin ammattimaisesti toimiva kamelikilpailujoukkue, ja se kilpailee Persianlahden yhteistyöneuvostossa. Mukana yhteistyöneuvostossa ovat muun muassa Saudi-Arabia, Qatar, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Kuwait, ja tavoitteena on rakentaa varsinainen ammattilaissarja.

Pogba kertoi BBC:lle kiinnostuksensa syntyneen perehtymisen kautta.

– Olen katsonut paljon kilpailuja Youtubesta ja käyttänyt vapaa-aikaa ymmärtääkseni tekniikoita ja taktiikoita. Eniten minuun teki vaikutuksen se, kuinka suurta omistautumista laji vaatii kaikilta mukana olevilta. Lopulta urheilu on aina urheilua. Se vaatii sydäntä, uhrauksia ja yhteistyötä, Pogba sanoi.

Intia juhlistaa Lionel Messiä 21-metrisellä patsaalla

Jalkapallotähti Lionel Messi aloittaa viikonloppuna kolmepäiväisen kiertueensa Intiassa juhlallisissa merkeissä Lake Townissa.

Kolkatan metropolialueella sijaitsevaan paikkaan on pystytetty Messiä esittävä kerrostalon kokoinen patsas, jonka supertähti paljastaa lauantaina.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo patsaan olevan peräti 70 jalan eli reilun 21 metrin korkuinen. 45 työntekijää urakoi monumentin pystyyn 27 päivän aikana.

Messin odotetaan vetävän isot kansanjoukot kaikkialle, minne hän ehtii.

– Intia on intohimoinen jalkapallomaa, ja on ilo tavata fanien uutta sukupolvea, Messi ennakoi matkaansa.

Jättikokoinen patsas kuvaa Messiä nostamassa maailmanmestaruuspokaalia. Messi oli Argentiinan kapteeni vuoden 2022 MM-turnauksessa Qatarissa, jossa finaalissa Argentiina kukisti Ranskan rangaistuspotkukilpailussa.

Tarraako KuPS historialliseen jatko­paikkaan valtavien panosten illassa?

Panokset eivät voineet olla korkeammat Tammelan stadionilla, kun KuPS aloitti keinovaloissa Konferenssiliigan viimeisen kotipelinsä.

Uefan määräämä alkamisaika kello 22.00 osui kipeästi kuopiolaisiin, joiden piti joka tapauksessa matkustaa 300 kilometriä lähimmälle eurokelpoiselle stadionille.

Ottelun ensimmäinen huippupaikka nähtiin 63. minuutilla. KuPSin puolustaja Ibrahim Cisse menetti pallon alimpana pelaajana, ja Lausannen Gaossou Diakite pääsi läpiajoon. Diakiten laukaus melko pienestä kulmasta osui etutolppaan.

KuPSille tuomittiin rankkari 68. minuutilla, mutta videotarkistuksen jälkeen tuomio kumottiin. Uusintojen perusteella rankkari olisi ollut täysin väärä tuomio, sillä Lausannen Morgan Poaty osui taklauksellaan selkeästi ensimmäisenä palloon.

KuPSin paras paikka tuli 88. minuutilla. Otto Ruoppi pelattiin vapaapotkukuviolla hyvään paikkaan, mutta hänen laukauksensa blokattiin vain muutaman metrin päässä maaliviivasta.

Kuopiolaiset painoivat muutenkin lopussa kovaa päälle, mutta maali jäi uupumaan.

KuPS tienasi tasapelillä 133 000 euron bonuksen.

Manchester City kävi ryöstöretkellä – Erling Haaland upotti Real Madridin

Jalkapallon Mestarien liigassa pelattiin keskiviikkona yhdeksän ottelua. Illan kohokohtana Espanjan mahtiseura Real Madrid kohtasi Englannin jättiläisen Manchester Cityn.

City voitti ottelun 2–1 Nico O’Reillyn ja Erling Haalandin maaleilla.

Kotikentällään pelannut Real Madrid aloitti sähäkästi, vaikka joukkueen tähtipelaaja Kylian Mbappe seurasi peliä vaihtopenkiltä sormivamman takia.

15-kertainen Mestarien liigan voittaja Real on voittanut vain kaksi ottelua viimeisestä kahdeksasta pelistään kaikissa kilpailuissa.

Veikkausliigan tähtipelaaja Rasmus Karjalainen siirtyy SJK:sta AC Ouluun

Hyökkääjä Rasmus Karjalainen palaa AC Oulun riveihin.

Seura kertoo tehneensä Karjalaisen, 29, kanssa kolmivuotisen pelaajasopimuksen. Oululaislähtöinen maalitykki siirtyy kotikaupunkiinsa Seinäjoen Jalkapallokerhosta, jota hän edusti kaudet 2024 ja 2025.

SJK:n kapteenina toiminut Karjalainen teki viime kaudella yhdeksän liigamaalia ja antoi viisi maalisyöttöä.

AC Oulu oli päättyneellä kaudella Veikkausliigassa kymmenes.

Karjalainen on edustanut urallaan myös mm. KuPSia, Fortuna Sittadria, Örebrota ja Helsinbogs IF:ää. A-maajoukkueessa hänet on nähty 13 kertaa.

Onko Wolverhampton pelaamassa Valioliiga-historian huonointa kautta?

Wolverhampton Wanderersin surkeus jalkapallon Englannin Valioliigassa alkaa olla ennätyksellistä.

Wolves on viimeksi voittanut ottelun Valioliigassa 228 päivää sitten, viime kaudella 26. huhtikuuta. Tämän kauden 15 ensimmäistä ottelua ovat tuottaneet kaksi pistettä tasapeleistä.

Kahdeksan viimeisintä ottelua ovat päättyneet tappioihin, viimeksi maanantai-iltana Manchester Unitedille 1–4. Jean-Ricner Bellegarden maali Unitedia vastaan oli Wolvesin ensimmäinen liigaosuma lokakuun jälkeen.

Vihaiset kannattajat boikotoivat ottelun ensimmäistä 15 minuuttia protestina seuran kiinalaiselle omistajayhtiölle Fosun Internationalille.

Putoaminen Valioliigasta näyttää tässä vaiheessa väistämättömältä. Myös Valioliigan kaikkien aikojen huonoin kausi voi olla Wolvesin kohtalona. Vähiten pisteitä on kerännyt Derby kaudella 2007–08, jolloin se päätti kauden 11 pisteellä. Nyt kausi lähestyy jo puoliväliä ja Wolvesilla on pisteitä siis kaksi. Derbyllä niitä oli tässä vaiheessa kuusi.