PSG rynni toisen kerran peräkkäin Mestarien liigan finaaliin

PSG eteni finaaliin, kun se kaatoi Bayern Münchenin Mestarien liigan välierissä yhteismaalein 6–5. Saksalaisille jäi keskiviikkoillan pelistä hieman hampaankoloon.

Bayern Münchenin ja PSG:n välisessä ottelussa kuohuntaa aiheutti tilanne, jossa pallo osui PSG:n Joao Nevesin käteen rangaistusalueella ranskalaisseuran pelatessa puolustusalueellaan.

Bayern Münchenin pelaajat ja kannattajat vaativat tilanteesta rangaistuspotkua, mutta sellaista ei tuomittu. Tilannetta ei Nettavisenin mukaan tarkistettu videolta VAR-menettelyssä.

Sen jälkeen PSG on pelannut 38 ottelua puoliaikajohdosta häviämättä.

Eikä hävinnyt nytkään, vaikka Bayernin Harry Kane tasoitti lukemat 1–1:een lisäajan neljännellä minuutilla – liian myöhään.

Kane nousi vasta toiseksi pelaajaksi, joka on tehnyt maalin kuudessa peräkkäisessä Mestarien liigan pudotuspeliottelussa Cristiano Ronaldon jälkeen vuosina 2012 ja 2013.

Bayern takaa-ajo oli toisella puoliajalla hampaaton vahvan PSG:n prässin ja puolustusilmeen takia. Itse asiassa saksalaisten paras pelaaja oli joukkueen veteraanivahti Manuel Neuer, joka piti joukkueen unelmaa pitkään pystyssä.

Arsenal voittaa – Tuplaunelma elää vahvasti

Valioliigaseura Arsenal on selvittänyt tiensä Mestarien liigan loppuotteluun ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006.

Lontoolaiset kaatoivat Atletico Madridin kotikentällään tiistai-iltana lukemin 1–0. Kahden välieräottelun yhteismaalit menivät näin ollen Arsenalin eduksi 2–1.

Arsenal iski ottelun ainokaisen osuman aivan avausjakson lopussa. Atleticon maalivahti Jan Oblak venyi Leandro Trossardin laukauksen tielle, mutta irtopallo kimposi suoraan Bukayo Sakalle. 24-vuotias englantilainen sijoitti pallon varmasti verkon perukoille.

Arsenal kohtaa finaalissa joko PSG:n tai Bayern Münchenin. Toinen välierä pelataan Baijerissa keskiviikkona. PSG lähtee siihen 5–4-kotivoitto takanaan.

Tykkimiehet tavoittelee tosissaan tuplaa. Se on hyvin lähellä Valioliigan mestaruutta, ja Euroopan Cup onkin sekin vain yhden voiton päässä.

Loppuottelu pelataan Budapestissa 30. toukokuuta.

Debytantti vietiin kentältä paareilla

Valioliigassa pelattiin maanantaina Chelsean ja Nottingham Forestin välinen ottelu.

Kenties ottelun ennakkoon mielenkiintoisin pelaaja oli Chelsean 18-vuotias superlupaus Jesse Derry, joka pääsi ensimmäistä kertaa joukkueen avauskokoonpanoon.

Derryn kauan odotettu debyytti sai kuitenkin dramaattisen käänteen jo avausjakson lopulla, kun hän törmäsi rajusti Nottinghamin Zach Abbottiin. Derry sai tilanteessa iskun päähänsä ja tuupertui kentän pintaan.

Nuori jalkapallolupaus törmäsi rajusti Nottinghamin Zach Abbottin kanssa, ja seuraukset olivat vakavat.

Vakavan päähän kohdistuneen iskun jälkeen Derry sai happea kentällä ennen kuin hänet kannettiin pois paareilla ja kuljetettiin ambulanssilla Westminsterin sairaalaan jatkohoitoon.

Hänen isänsä Shaun Derry, entinen QPR:n kapteeni, oli kertomusten mukaan näkyvästi järkyttynyt tapahtumista.

Surkeaa, Liverpool – Managerin palli heiluu jo

Valioliigan jättiseurat Manchester United ja Liverpool kohtasivat toisensa sunnuntaina Old Traffordilla.

Pahasti vajaamiehisenä pelannut Liverpool järjesti pelissä huiman nousun. Ilman tähtiään Mo Salahia, Alexander Isakia ja Hugo Ekitikeä pelannut Liverpool oli vain noin vartin pelin jälkeen jo 0–2-tappiolla mutta onnistui nousemaan toisella puoliskon alussa tasoihin.

Hetken aikaa Old Trafford katseli kauhulla, kun Liverpool uhkasi mennä johtoon. United on viimeksi hävinnyt ottelun kotikentällään johdettuaan sitä kahdella maalilla kaudella 1983–84.

Siitä ei ollut kuitenkaan enää vaaraa, kun uuden sopimuksen juuri allekirjoittanut Kobbie Mainoo tinttasi tarkasti vastapalloon Unitedin 3–2-voittomaalin.

Tulos varmistaa matemaattisestikin seuran paikan ensi kauden Mestarien liigassa.