Helmarit jatkoi vakuuttavaa menoa

Kansojen liiga on Euroopan futisliiton Uefan lempilapsi.

Sen tarkoitus on tarjota joukkueille mahdollisimman paljon oman tasoisia vastustajia. Samalla yleisö pääsee nauttimaan tasaväkisistä ja jännittävistä otteluilta.

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue Helmarit päätti syyskuun maajoukkuetauon Kansojen liigan lohkonsa johdossa. Perjantaina Suomi voitti kotikentällään vakuuttavasti Slovakian maalein 4–0 ja tiistaina Romanian vieraana Helmarit otti niukan 1–0-voiton.

Suomi aloitti Romania-ottelun vahvasti, kun Eveliina Summanen pääsi viimeistelemään voittomaaliksi jääneen osuman jo 17. peliminuutilla. Toinen puoliaika oli kuitenkin Suomelle erittäin haastava, eikä Romanian onnistuminen ollut kovinkaan kaukana. Ainoastaan puolustaja Elli Pikkujämsän pää esti tasoitusmaalin.

– Tärkeät kolme pistettä, iloisia ollaan, että voitettiin. Olosuhteet ei olleet helpoimmat, mutta luotiin kyllä ihan tarpeeksi maalipaikkoja, olisimme voineet voittaa enemmänkin. Aika tiukille meni, mutta osoitti meidän henkistä kanttia, että pystyttiin taistelemaan voitto, Summanen totesi Ylen tv-haastattelussa.