Harry Maguire nousi yllättäen Manchester Unitedin sankariksi

Manchester Unitedille tiistainen Mestarien liiga -ottelu ei ollut pelkästään pakkovoiton paikka.

Matsi Tanskan mestari FC Københavnia vastaan oli toki elintärkeä Unitedin eurohaaveiden kannalta, mutta sen urheilullinen panos jäi kuitenkin sir Bobby Charltonin jäähyväisten jalkoihin.

Seurahistorian suurin menehtyi lauantaina 86-vuotiaana. Jo ennen ottelun alkua toimitusjohtaja Richard Arnold kävi laskemassa seppeleen sir Bobbyn paikalle. ”Loved, Adored, Never Forgotten” (Rakastettu, ihailtu, ei koskaan unohdettu) luki sen surunauhassa.

Manchesterilaisjoukkueen 1–0-voitossa FC Kööpenhaminasta yllätyssankareita olivat puskumaalin tehnyt keskuspuolustaja Harry Maguire ja rangaistuspotkun torjunut kamerunilaisvahti Andre Onana.

Illan ainoa maali nähtiin 72. minuutilla, kun paljon kritisoitu Maguire puski pallon maan kautta sisään Christian Eriksenin poikittaissyötöstä.

Onana torjui kädellään lisäjalla, 90+8 minuutilla Jordan Larssonin laukoman rangaistuspotkun. Ottelu päättyi heti ra

– Teen vain työtäni. Me olemme Manchester United, olemme iso seura, meidän pitää jatkaa nyt samalla tavalla, kesällä 47 miljoonalla punnalla Unitediin hankittu Onana summasi.