Bobby Charltonin viimeisistä hetkistä traagisia lisätietoja

JALKAPALLOLEGENDA Bobby Charlton kuoli lokakuun lopussa. Hän oli kuollessaan 86-vuotias.

Charlton vietti viimeiset vuotensa hoitokodissa Knutsfordissa Englannissa. Hän sairasti dementiaa.

Keskiviikkona BBC uutisoi lisätietoja Charltonin kuolinsyystä. Kuolinsyytutkijan mukaan Charlton menetti tasapainonsa noustessaan seisomaan ja löi päänsä. Mitä ilmeisimmin Charltonin pää osui lämpöpatteriin.

CHARLTONISTA ei aluksi havaittu näkyviä jälkiä mistään fyysisestä vahingosta, kun hoitokodin henkilökunta löysi hänet. Charlton kuljetettiin hoitokodista sairaalaan. Myöhemmin Charltonin selkään alkoi ilmestyä mustelmia. Röntgenkuvista kävi ilmi, että hänellä oli murtuneita kylkiluita. Pidettiin myös todennäköisenä, että hänelle kehittyisi keuhkokuume.

Lääkärit päättivät siirtää Charltonin saattohoitoon. Hän menehtyi viisi päivää myöhemmin.

Charlton pelasi Manchester Unitedissa 758 ottelua. Maaleja hän takoi 249 kappaletta. Charlton johdatti joukkueen kapteenina Euroopan Cupin voittoon 1968 historian ensimmäisenä englantilaisseurana.

Pelaajauransa jälkeen Charlton toimi useassa eri asemassa Unitedin johdossa. Asemasta legendana Manchesterissa kertoo hyvin se, että hänen patsaansa on kotistadionin Old Traffordin edustalla yhdessä Denis Law’n ja George Bestin kanssa.