Kassa kilisee! HJK teki taas komean tuloksen

KOTIMAISTEN kenttien kestomenestyjän Helsingin Jalkapalloklubin taustalla oleva HJK-konserni teki edellisellä tilikaudellaan muhkean voiton, seura kertoo.

Konsernin liikevaihto oli viime vuoden marraskuun lopussa päättyneellä tilikaudella runsaat 13,3 miljoonaa euroa. Liikevoittoa kertyi runsaat 730 000 euroa.

Verojen ja tilinpäätössiirtojen jälkeen konsernin tulos oli noin 479 000 euroa. HJK-konserni on nyt tehnyt voitollisen tuloksen jo kymmenen vuotta peräkkäin.

Lisäksi kassa kilisi pelaajamyyntien ansiosta. Viime kauden aikana HJK:sta ulkomaille siirtyivät Santeri Väänänen, Casper Terho ja Arttu Hoskonen.

– Kolmas tärkeä taloudellinen tuki on pääyhteistyökumppanuuksiin perustuva kaupallinen strategia, HJK kertoo.

Europeleistä kertyy toki myös merkittäviä kuluja. Lisäksi tulosta painoivat HJK:n mukaan kesällä tehdyt lisäsatsaukset pelaajistoon, uuteen valmennukseen sekä urheilutoimintaan.