Absurdi Mestarien liigan ottelu – kaikki olivat järkyttyneitä

Tiistaina Pariisissa pelattua Mestarien liigan välieräottelua PSG:n ja Bayern Münchenin välillä hehkutetaan vuolaasti. Moni tunnettu asiantuntija, suurnimi ja futisikoni pitää sitä parhaana otteluna vähintäänkin vuosiin.

Bayernin Harry Kane avasi maali-iloittelun rangaistuspotkusta 17. minuutilla, kun Willian Pacho oli liukunut jalat alta Luis Diazilta.

PSG:n Ousmane Dembele hukkasi läpiajon, mutta pian sen jälkeen, 24. minuutilla Khvitša Kvaratskhelia teki 1–1-tasoituksen. Joao Neves vei PSG:n 2–1-johtoon Dembelen antamasta kulmapotkusta 33. minuutilla.

Bayernin Michael Olise teki 2–2-maalin 41. minuutilla, kun hän pääsi kuljettamaan hämmentävän helposti rangaistusalueelle ja laukomaan pallon voimalla verkkoon.

Taukolukemat olivat 3–2 PSG:lle, koska avausjakson lopulla oli pariisilaisten vuoro saada rankkari.

PSG karkasi 5–2-johtoon ennen tunnin täyttymistä. Ensin Kvaratskhelia teki ottelun toisen maalinsa 56. minuutilla ja sitten Dembele illan toisensa pari minuuttia myöhemmin.

Bayern kuitenkin kampesi mukaan taistoon finaalipaikasta. Dayot Upamecano puski Joshua Kimmichin vapaapotkukeskityksen verkkoon 65. minuutilla.

Luis Diaz nosti Bayernin maalin päähän 68. minuutilla.

Enemmänkin maaleja olisi voitu nähdä. Lähelle pääsi esimerkiksi PSG:n Senny Mayulu, joka laukoi tolppaan 87. minuutilla.

Avauskohtaamisen loppulukemat siis PSG:lle 5–4 ja kamppailu finaalipaikasta ratkeaa vasta toisessa ottelussa, jota Bayern isännöi 6. toukokuuta.