Le Parisien -lehti kertoo ranskalaisen jengin suunnitelleen jalkapallotähti Kylian Mbappén kidnappaamista. Asiasta uutisoi muun muassa Golazo.
Kaikkiaan kevään ja kesän aikana laaditun kidnappaussuunnitelman kohteena oli 26 nimeä eri aloilta. Yhdistävä tekijä jalkapalloilijoilla, artisteilla ja liike-elämän henkilöillä oli suuri varallisuus.
Rikollisryhmä oli ehtinyt yrittää kahta ryöstöä, joista toisessa he saivat saaliikseen 11 luksuskelloa.
Tapaukset johdattivat viranomaiset epäiltyjen jäljille.
Varakkaat ja tunnetut jalkapallotähdet joutuvat varomaan turvallisuutensa puolesta. Esimerkiksi kesän MM-kisojen aikaan useat pelaajat joutuivat uhkausten kohteeksi. Poliisiraporttien mukaan Mbappea solvattiin muukalaisvihamielisesti ja Paraguayssa poltettiin häntä esittävä nukke.
Heinäkuussa Belgiassa tapahtui härski ryöstö, kun jalkapalloilija Mohammed Fuseini ryöstettiin keskellä päivää useamman miehen toimesta. Hänet raahattiin ulos autosta parkkipaikalla. Jalkapalloilija menetti ryöstössä kaksi Iphone-puhelinta, lompakon ja Rolexin luksuskellon.