Mikko Kärnä esittää Jukka Jaloselle tuhoutumatonta patsasta

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) esittää Leijonien päävalmentaja Jukka Jaloselle omaa patsasta.

Se on kansanedustajan mukaan ainoa tapa turvata Helsingin Kauppatorilla sijaitseva Havis Amanda.

– Toimenpiteitä täytyy tehdä, että Havis Amanda saadaan pelastettua. Mantaa ei kyetä suojaamaan, ellei osoiteta vaihtoehtoista juhlapaikkaa kiekkokansalle, Kärnä sanoo Iltalehdelle.

Kärnän esityksen mukaan Helsingin Kauppatorille kohoaisi teräksestä ja teräsbetonista valmistettu patsas Jaloselle.

Jääkiekon kultahuuman keskipisteeksi Helsingissä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä joutuneesta Havis Amandan patsaasta on löytynyt vaurioita.

Asia selvisi tänään keskiviikkona, kun Helsingin taidemuseon julkisen taiteen konservaattori Polina Semenova tutki veistoksen silmämääräisesti henkilönostimen avulla päästä varpaisiin.

Eniten juhlijat olivat aiheuttaneet vahinkoa Mantan jalkojen juuressa olevalle tasolle, joka on valmistettu useasta osasta. Jo aiemmin hieman murtuneet ja repeytyneet saumat olivat loitontuneet toisistaan lisää, kertoo vuonna 2019 patsaan viimeksi tarkastanut Semenova Ylelle.

– Osien liitosväli on kasvanut ja ulkoreunassa on repeämiä. Ne ovat syntyneet tasolle nousemisen yhteydessä, arvelee Semenova.

Lisäksi Mantasta löytyi useasta kohdasta uusia naarmuja. Niitä löytyi reisistä ja kämmenenkokoinen alue pakaroiden yläpuolelta alaselästä.

– Ne ovat aiheutuneet ihmisten kiipeilystä, esimerkiksi vaatteissa olevista napeista tai kädessä olleista oluttölkeistä, Semenova sanoo.

Ennakkoon taidemuseossa pelättiin, että vahinkoja on saattanut syntyä patsaan kaulaan tai ranteisiin, sillä ne ovat sen heikoimpia kohtia. Juhlinnan tuoksinnassa kyseiset osat olisivat voineet vääntyä, murtua, jopa katketa. Pronssivalun paksuus on vain neljä millimetriä. Näissä osissa patsasta ei kuitenkaan Semenovan mukaan havaittu vaurioita.

Kysymykseen siitä, voiko patsaan vahingot korjata on Semenovan mukaan liian aikaista vastata. Joka tapauksessa se vaatii moniammatillista yhteistyötä, koska rakenne ja vaurio ovat epätyypillisiä.