Valioliigassa yhden maalin tapaninpäivä – Manchester United palasi voittokantaan

Manchester United voitti kotiottelunsa keskikenttämies Patrick Dorgun ensimmäisen puoliajan täysosumalla 1–0 ja palasi voittokantaan yhden tappion ja yhden tasapelin jälkeen.

Amorimin taktiikka toimi, mutta ennen kaikkea Unitedin voitto perustui nyt punapaitojen taistelutahtoon ja uhrautuvaan puolustustyöskentelyyn.

ManU kasvatti pistesaaliinsa 29:een ja nousi tasoihin Chelsean ja Liverpoolin kanssa. Joukkueet miehittävät sijoja neljästä kuuteen. Newcastle jatkaa keskikastissa 11:ntenä, kun kausi lähestyy puoliväliä.

Saksalais-suomalainen toppari Malick Thiaw urakoi Newcastlen takalinjoilla täydet minuutit. Newcastlelle ottelu oli jo kolmas voitoton ottelu peräkkäin Valioliigassa.

Erling Haalandin joulukuva sai somen sekaisin

Jalkapallotähti Erling Haalandin julkaisema yhteiskuva hänestä ja puolisostaan Isabel Haugseng Johansenista on saanut jalkapalloilijan seuraajat hereille.

Kuva on kerännyt 18 tunnin aikana yli miljoona tykkäystä.

– Hyvää joulua, norjalainen on kirjoittanut kuvan saatteeksi.

Päivityksen mukaan pariskunta viettää jouluaan Norjan Brynessä.

Supertähti julkaisi jouluisia tunnelmakuvia Lapista

Englannin maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä Harry Kane on nauttinut joulunajasta Suomen Lapissa.

Kane, 32, kertoo asiasta Instagramissa, jossa hän on yhdessä vaimonsa Katien kanssa julkaissut tukun otoksia matkaltaan. Pariskunnalla on neljä lasta, joista ainakin osa näkyy kuvissa.

– Lapin taikaa, Katie Kane kuvailee ytimekkäästi.

Aktiviteettien lisäksi englantilaiset ovat käyneet katsomassa poroja, revontulia ja ihastelemassa lumisen Lapin maisemia.

Pariskunnalla on neljä lasta, joista ainakin osa vilahtaa kuvissa ihmettelemässä Suomen talvea.

Kane teki juuri ennen joulutauon alkua historiaa, kun hän onnistui tekemään Bundesliigan nopeimpana pelaajana yhteensä sata maalia tai syöttöä (81+19). Kane tarvitsi saavutukseen 78 ottelua.

Lionel Messin sisko vakavassa onnettomuudessa

Argentiinan jalkapallotähti Lionel Messin sisko Maria Sol Messi on joutunut vakavaan liikenneonnettomuuteen. Asiasta uutisoi The Mirror.

Yhdysvalloissa MLS:ssä pelaavan Inter Miamin tähtipelaajan siskon oli määrä mennä heti uuden vuoden jälkeen naimisiin seuran nuorisovalmentajan Julian Arellanon kanssa. Onnettomuuden seurauksena häät kuitenkin peruuntuivat.

Maria Sol Messin kerrotaan saaneen Miamissa sattuneessa liikenneonnettomuudessa useita vammoja, kuten selkärangan murtumia ja palovammoja.

Isak leikkauspöydällä – Liverpoolin hyökkäysongelmat syvenevät

Liverpoolin hyökkääjä Alexander Isak on kuukausikaupalla sivussa, mm. The Athletic uutisoi myöhään maanantai-iltana.

Isak, 26, leikattiin maanantaina. Hän kärsi Liverpoolin tiedotteen mukaan nilkkavammasta, johon liittyi myös sääriluun murtuma.

Ruotsalaishyökkääjä loukkaantui lauantaina Tottenhamia vastaan Micky van de Venin liukutaklauksen seurauksena. Isak teki tilanteesta maalin mutta jäi tuskissaan nurmen pintaan.

Englannin Valioliigassa viidentenä oleva Liverpool ei ole vielä kertonut tarkempaa aikataulua Alexander Isakin toipumiselle. Hänen odotetaan olevan sivussa kentiltä vähintään muutaman kuukauden.

Hyökkääjä siirtyi Liverpooliin Newcastlesta syyskuussa Valioliigan ennätyssummalla, 125 miljoonalla punnalla. Hän on tehnyt kolme maalia 16 ottelussa Liverpoolille.

Hälyttävä arvio Alexander Isakin vammasta

Valioliigajätti Liverpoolin tähtihyökkääjän Alexander Isakin jalkavamman uskotaan olevan vakava. Asiasta uutisoi muun muassa Sky Sports sisäpiirilähteisiin vedoten.

Isak loukkaantui lauantaina, kun Liverpool kohtasi Tottenhamin. Ruotsalaistähti ei ole vielä käynyt magneettikuvauksissa, mutta vamman kerrotaan olevan ”merkittävä”.

Isak avasi Liverpoolin maalihanat 2–1 voitossa Tottenhamista. Hänen loukkaantumisensa tapahtui maalitilanteen yhteydessä, kun Micky van de Ven yritti liukua ruotsalaisen tielle.

Liverpoolin harmiksi Isak kuitenkin loukkasi oikeaa jalkaansa viimeistelyhetkellä ja joutui vaihtoon.

Cristiano Ronaldo tuli saunasta – kuva hätkähdyttää

Saudi-Arabiassa pelaava jalkapallosuuruus Cristiano Ronaldo muistutti 105 miljoonalle viestipalvelu X:n seuraajalleen, mihin kovalla itsekurilla ja kuntosalilla säännöllisesti käymisellä voi päästä.

Portugalilainen esitteli sosiaalisessa mediassa timmiä kroppaansa tultuaan saunasta ja tarjosi samalla siitä myös kuvallisen todisteen.

Al Nassrin hyökkääjä poseerasi kuvassa pelkissä mustissa boksereissa ja sandaaleissa – vatsalihakset ja suonet jalkalihaksissa selvästi esillä.

Kuvan ohessa Ronaldo kertoo tulleensa saunasta. Jalkapallotähden kerrotaan viihtyvän saunan lauteilla, samoin kuin jääkylvyissä, ja käyttävän niitä palautumiseen.

Jouluna 2024 Suomen Lapissa perheineen vieraillut maailmantähti piipahti myös Immeljärven rannalla sijaitsevassa Immelkartanon saunamaailmassa. Tuolloin hän ällistytti pitkällä pulahduksella avantoon.

Jättisensaatio! KuPS teki historiaa

KuPS järjesti jättimäisen sensaation torstai-iltana Lontoossa Crystal Palacen vieraana.

Kuopiolaiset pelasivat 2–2-tasapelin valioliigaseuran kanssa ja etenivät näin historiallisesti jatkopeleihin Konferenssiliigassa.

Yksikään suomalainen joukkue ei ole aiemmin päässyt jatkoon eurocupien lohko- tai liigavaiheen jälkeen.

Valioliigaseura meni kotikentällään johtoon jo ensimmäisillä minuuteilla. KuPSin rynnistys toiselle jaksolle oli kuitenkin hämmästyttävä. Ensin Piotr Parzyszek tasoitti 50. minuutilla. Kolme minuuttia myöhemmin tähtitoppari Ibrahim Cissé ohjasi KuPSin johtoon.

Ottelusta muodostui trilleri. Clinton Antwi lensi suoralla punaisella kortilla ulos 73. minuutilla, ja pian sen jälkeen Justin Devenny nosti Palacen tasoihin.

KuPS kuitenkin kesti viimeisen 20-minuuttisen ja varmisti sensaationsa.

Päävalmentaja Jarkko Wissille torstain ottelu oli viimeinen KuPSissa. Wissin ura jatkuu SJK:ssa Seinäjoella.

Maajoukkuepelaaja ammuttiin kuoliaaksi

Ecuadorilainen jalkapalloilija Mario Pineida, 33, on kuollut ampumavälikohtauksessa, maan poliisi vahvisti keskiviikkona.

33-vuotias Barcelona de Guayaquilin puolustaja sai surmansa väkivaltaisessa hyökkäyksessä Guayaquilissa. Ammuskelussa kuoli myös toinen henkilö ja yksi loukkaantui, kertoo muun muassa ESPN.

Viranomaisten mukaan tapauksen taustalla on Ecuadorissa kiihtynyt väkivallan aalto, mutta ampumisen motiivista ei ole toistaiseksi kerrottu tarkempia tietoja. Ecuadorin sisäministeriö vahvisti Pineidan kuoleman ilman lisäkommentteja.

Marraskuussa 16-vuotias jalkapalloilija kuoli harhalaukauksen luotiin myös Guayaquilissa ja kaksi kuukautta aiemmin kolme pelaajaa menehtyi myös ampumahaavoihin.

Etelä-Amerikan sarjoissa uransa palloillut Pineida on pelannut yhdeksän ottelua Ecuadorin A-maajoukkueessa. Pineidan viimeisin maajoukkue-esiintyminen oli Etelä-Amerikan mestaruusturnauksessa Copa Americassa vuonna 2021.

Raivo repesi MM-kisoista – Fifan oli pakko reagoida

Futiksen MM-lopputurnaus uhkaa lässähtää täydelliseksi pannukakuksi.

Kansainvälinen futisliitto Fifa juhli perjantaina sitä, että lippukaupan ensimmäisen vuorokauden aikana järjestelmään tuli yli viisi miljoonaa hakemusta.

Se kuitenkin kätkee alleen sen, että juuri nyt tiettyihin otteluihin tähtäävien fanien lippuhinnat ovat moninkertaistuneet.

Hinnoittelua ohjaa popkonserteista tuttu dynaaminen hinnoittelu. Ongelma siinä on se, että jotta eurooppalainen futisfani viitsisi tuhlata kuukausipalkkansa lentoihin ja voimakkaasti paisuneisiin majoituskuluihin, hän tarvitsee varmuuden myös pääsylipuista oman joukkueen otteluihin.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on saanut ankaraa kritiikkiä jalkapallon MM-kisojen lippujen hinnoista. Nyt se tuo otteluihin pienen määrän edullisempia, noin 45 punnan eli 60 dollarin hintaisia lippuja. Euroissa edullisen lipun hinta on noin 50 euroa. Asiasta uutisoi BBC.

Kisat pelataan Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa 11.6.–19.7.2026.

Liiton mukaan uusi lippuhinta on saatavilla tietylle määrälle MM-kisoissa mukana olevien joukkueiden ”uskollisille faneille”.