Inter eteni Mestarien liigan finaaliin

Italialainen Inter Milan kaatoi San Sirolla paikallisvastustaja AC Milanin Mestarien liigan välierän toisessa osaottelussa 1–0 ja eteni finaaliin yhteismaalin 3–0.

Asia varmistui jo reilu vartti ennen loppua, kun Romelu Lukaku ja Lautaro Martínez sahasivat AC Milan puolustuksen halki. Argentiinalainen ampui pienestä kulmasta pallon Milan-veskari Mike Maignanin selän taakse.

Yhteismaalit kirjattiin Sinimustille 3–0. San Sirolla lauletaan Interin voiton kunniaksi: Nerazzurri matkaa Istanbulin finaaliin.

INTER on vienyt Mestarien liigan ja sen edeltäjän Euroopan cupin kolmesti nimiinsä. Seuran tuorein Mestarien liigan ykköstila on vuodelta 2010.

Inter kohtaa kesäkuun 10. Istanbulissa pelattavassa finaalissa joko Manchester Cityn tai Real Madridin, jotka kohtaavan keskiviikkoiltana Manchesterissa. Ensimmäinen osaottelu päättyi tasan 1–1.

Arsenalille täysnöyryytys kotikentällä

Manchester Cityn matka kohti viidettä mestaruuttaan kuuden kauden sisään jalkapallon Englannin Valioliigassa jatkui varmalla tavalla, kun vierasottelussa sunnuntaina kaatui Everton 3–0.

City venytti eronsa sarjakakkoseen Arsenaliin neljään pisteeseen, kun mestaruuskilvan toinen osapuoli hävisi Brightonille kotonaan tylyin lukemin 0–3. Arsenalilla on jäljellä enää kaksi ottelua, Cityllä liigapelejä on pelaamatta vielä kolme.

Arsenal-manageri Mikel Arteta yritti herättää Tykkimiehet vielä mestaruustaistoon mukaan vaihtamalla Thomas Parteyn ja Reiss Nelsonin kentälle.

Pakkovoiton paine kuitenkin haihdutti kaiken peli-ilon Arsenalin otteista. Se ei käytännössä pystynyt luomaan edes painetta Lokit-maalille.

Lopussa Brightonille aukesi mahdollisuus jopa kasvattaa voittomarginaalia. Ensin 76. minuutilla Alexis Mac Allisterin veto painui vain vähän ohi takatolpalta.

Lopullinen ratkaisu tuli 86. minuutilla, kun vaihtomies Deniz Undav nosti sekoilevan Arsenal-puolustuksen keskeltä 2–0-johdon.

Pallo kimposi saksalaiselle Brightonista itsensä ulos kiukutelleen Leandro Trossardin epäonnistuneesta purkupallosta.

Estupiñán tinttasi vielä reboundista erotuomarin antamalla lisäajalla 0–3-loppunumerot.

Kotitappio tappoi käytännössä lopullisesti Arsenalin seitinohuiksi supistuneet mestaruushaaveet. Joukkueella on enää kaksi liigaottelua jäljellä, ja se voi maksimissaan nousta 87 sarjapisteeseen.

Kun Cityllä on sunnuntaisen Everton-voiton jälkeen 85 pistettä, tarkoittaa se, että joukkueelle riittää yksikin voitto kolmesta jäljellä olevasta liigaottelusta.

Lukas Hradeckyn huippupelastukset eivät riittäneet

Kymmenen vuotta on ehtinyt kulua siitä, kun Xabi Alonso pelasi José Mourinhon alaisuudessa Real Madridissa.

Torstaina 41-vuotias baskikoutsi yrittää todistaa, että hän on oppinut matkan varrella vähän enemmänkin. Alonson johtama Bayer Leverkusen haastaa Mourinhon AS Roman Eurooppa-liigan välierässä.

Alonso ja Mourinho halasivat toki tosiaan lämpimästi ennen semifinaalin alkua, mutta Die Werkself ei jäänyt telineisiin ihmettelemään roomalaispyhätön tunnelmaa.

Ensimmäinen tilanne tuli 30 sekunnin pelin jälkeen. Piero Hincapié nöyryytti Roma-pakki Mehmet Zeki Çelikia ja pohjusti vetopaikan Robert Andrichille. Saksalaisen löysä laukaus oli kuitenkin helppo Roma-veskari Rui Patriciolle.

Portugalilainen kiitti onneaan viisi minuuttia myöhemmin, kun juuri 20 vuotta täyttänyt superlupaus Florian Wirtz tanssi vapaaseen paikkaan. Nuorukaisen veto painui kuitenkin niukasti takatolpalta ohi.

Isännät hivuttautuivat vähitellen peliin mukaan, ja 19. minuutilla tarvittiin jo Lukas Hradeckyn ilmiömäisiä refleksejä. Turkulaisveskari torjui upeasti Roger Ibañezin voimakkaan puskun. Brassi pääsi nikkaamaan voimalla kippari Lorenzo Pellegrinin vaparikeskityksestä, mutta joutui toteamaan suomalaisen vielä etevämmäkseen.

Toisella jaksolla Hradeckykään ei enää pystynyt pitämään Leverkusenia pystyssä. Roman oma tenavatähti Edoardo Bove reagoi ensimmäisenä Hradeckyn eteensä torjumaan palloon, ja niittasi sen varmasti taka-alakulmaan.

Välierän avausmaali syntyi 63. minuutilla, kun suomalaisveska ei pystynyt kääntämään Tammy Abrahamin lujaa vetoa pois maalintekosektorilta, eivätkä Leverkusen-puolustajat ehtineet putsaamaan palloa väljemmille vesille.

Leverkusen sai lopulta olla tyytyväinen maalinkin tappioon, koska joukkueen hyökkäyspeli kuivui käytännössä täysin kokoon avausminuuttien jälkeen. Ilman Hradeckyn urotöitä joukkue olisi varmasti kärsinyt murskatappion Roomassa.

Nyt lopullinen ratkaisu Eurooppa-liigan finaalipaikasta jää kuitenkin ensi torstain kakkososaan, joka pelataan Leverkusenin omalla BayArenalla.

Milano värjäytyi sinimustaksi

MILANO värjääntyi keskiviikkona sinimustaksi. Inter löi AC Milanin Mestarien liigan välierässä 2–0 ja otti ratkaisevan edun otteluparissa.

Leuhkimisoikeudet ovat sinimustilla – ainakin viikon ajan.

Milanilla on vielä toinen osaottelu aikaa pelastaa kasvonsa, mutta San Sirolla pelattu avausosa ei tarjonnut juurikaan lohdullisia signaaleja punamustille.

Hengetön ja huonosti puolustanut AC Milan tippui kyydistä vain reilussa kymmenessä minuutissa, kun Edin Dzeko ja Henrikh Mkhitaran tehtailivat Interille pelin ratkaisseet 2–0-maalit 8. ja 11. peliminuutilla.

Hakan Calhanoglun antamasta kulmapotkusta konkarikärki Dzeko kurotti jalkansa huolimatta Milan-kapteeni Davide Calabrian vartioinnista ja tälläsi suoraan volleysta avausmaalin. Dzeko, 37 vuotta ja 54 päivää, on Mestarien liigan toiseksi vanhin maalintekijä UCL-välierissä. Ryan Giggs, 37 vuotta ja 148 päivää, teki Manchester Unitedille osuman Schalken verkkoon kaudella 2010–11.

Interin 2–0-maalin viimeisteli mahtavalla maltilla Mkhitaran, joka livahti Federico Dimarcon esityöstä keskisektorilta luvattoman helposti parhaaseen mahdolliseen maalisektoriin, eikä erehtynyt tekopaikassa.

Inter pääsee ensi tiistain ratkaisuosaan kahden maalin johtoasemasta.

Kevin De Bruynen kanuunalaukaus toi Manchester Cityn tasapeliin Madridissa

MESTARIEN LIIGAN välierien ensimmäisessä osaottelussa hallitseva mestari Real Madrid ja Englannin suurseura Manchester City pelasivat vauhdikkaan 1–1-tasapelin Santiago Bernabeulla.

Manchester Cityn hyvä, paikoin jopa dominoiva alku meni romukoppaan Santiago Bernabeulla, kun Real Madridin ensimmäinen ja sen avausjakson ainoa laukaus toi tulosta.

Luka Modric oli käynnistämässä vastaiskua, jossa Eduardo Camavingan pitkä juoksu pohjusti avausmaalin, josta vastasi tarkalla voimalaukauksella, noin 22 metristä Vinicius Junior ottelun 36. minuutilla.

Toisella puoliajalla Kevin de Bruyne osoitti, että myös Cityn johtohahmolta löytyy mitat täyttävä kaukolaukaus.

Rodri voitti pallon ja löysi rangaistusalueen rajan ulkopuolelta Ilkay Gundoganin, jonka tarjoilusta de Bruyne pääsi tykittämään vastapallosta 1–1-tasoituksen 67. minuutilla. Realin maalivahti Thibaut Courtois oli voimaton kudin edessä.

Cityn maalivahti Edersonilta vaadittin 78. minuutilla huipputorjunta, jolla hän pysäytti Real Madridin Karim Benzeman puskuyrityksen. Ottelun laukaukset merkittiin Realille 13–10 ja kulmapotkut 8–7.

REAL MADRID on voittanut Mestarien liigan viidesti edellisen yhdeksän vuoden aikana. City jahtaa yhä ensimmäistä mestaruuttaan Euroopassa.

Mestarien liigan toisessa välieräparissa kohtaavat italialaisseurat AC Milan ja Inter. Italialaiset kohtaavat ensimmäisen kerran keskiviikkoiltana. Toiset osaottelut pelataan ensi viikolla.

Seuralegendalta järisyttävä kehu Teemu Pukille

Teemu Pukki, 33, nousi lähes viiden Norwichissa vietetyn vuoden aikana seuran sankariksi. Suomalaistähti oli isossa roolissa joukkueen Valioliiga-nousuissa vuosina 2019 ja 2021.

Pukki, 33, tuli Norwichiin tanskalaisseura Bröndbystä kesällä 2018. Heti ensimmäisellä kaudellaan hän takoi 29 liigamaalia Norwichin noustessa pääsarja Valioliigaan. Putoamisen jälkeen Pukki paukutti 26 maalia kaudella 2020–21 Norwichin harpatessa takaisin Valioliigaan, josta tuli jälleen lähtö alas viime kaudella.

Kolmatta nousua ei Pukki enää päässyt kokemaan, sillä yhtenä suosikeista tähän Mestaruussarjan kauteen lähtenyt Norwich hukkasi talven mittaan otettaan ja noususaumat karkasivat.

Komea ura ”Kanarialintujen” riveissä jättää Pukin tilastoihin ennen maanantain päätöspeliä lukemat 209 ottelua ja 88 maalia.

– Ensireaktioni (viisi vuotta sitten) oli ”Mestaruussarja, ei se ole minulle”. Ajattelin, että Mestaruussarja oli vain pitkiä palloja ja taistelua, ja se ei ole minun tyylistäni jalkapalloa. Mutta lopulta jäin seuraan, ja se oli varmaankin yksi parhaimmista päätöksistä urallani. Minulla on ollut uskomattomat viisi vuotta, ja olen todella iloinen, että päätin tuolloin tulla tänne, Pukki muisteli tuloaan Norwichiin seuran julkaisemassa videohaastattelussa, josta paikallislehti Norwich Evening News julkisti otteita.

Pukin sopimus Norwichissa päättyy tähän kauteen. Hän ei halunnut uutta diiliä.

– Tiedän, että minulla on vielä muutama vuosi jäljellä (peliuraa). Haluan uusia kokemuksia, Pukki kommentoi seuran tiedotteessa.

Tietoa uudesta seurasta ei ole.

KuPS kaatoi juhlapelissään HJK:n

Kuopion Palloseuran 100-vuotisjuhlaottelu ei olisi voinut mennä paremmin, sillä joukkue kukisti kotikentällään Veikkausliigan sarjakärjen HJK:n 2–1.

KuPSin Joona Veteli vei kotijoukkueen johtoon 18. peliminuutilla, mutta Klubin Topi Keskinen tasoitti aivan avausjakson lopulla.

Voittomaaliksi jääneen osuman teki noin 80 minuutin kohdalla Saku Savolainen, jonka syöksypusku painui takanurkkaan ja villitsi kotiyleisön.

KuPSille voitto oli kolmas kolmeen peliin sen jälkeen, kun Jani Honkavaara korvasi päävalmentaja Pasi Tuutin. HJK:lle tappio oli ensimmäinen kauden kuudessa pelissä.

Hyytävän kylmästä säästä huolimatta savolaiset olivat lähteneet sankoin joukoin juhlaotteluun, sillä KuPSin voittoa seurasi 5 423 katsojaa. Yleisö piti tunnelman korkealla läpi ottelun.

Pysäyttääkö tätä norjalaista kukaan?

Erling Haaland tempaisi uuden ennätyksen. Norjalaishyökkääjä viimeisteli Manchester Cityn toisen maalin, kun Taivaansiniset palasi liigajohtoon 3–0-voitolla West Hamista.

Haalandin saldo liigapeleissä näyttää nyt 35:tä eli hän ohitti sekä Andy Colen että Alan Shearerin (molemmilla 34 maalia kaudessa). 90-luvulla ennätyksen tehneet Englannin maajoukkuehyökkääjä pelasivat aikakaudella, jolloin liigassa oli 22 joukkuetta.

Cole tarvitsi ennätykseensä 40 ottelua (kaudella 1993–94) ja Shearer täydet 42 (1994–95). Nyt joukkueita (20) on vähemmän, joten kierroksiakin on vain 38.

Tosin Haaland ei edes tarvinnut niin monta. Cityn keskiviikkoinen voitto oli sen kauden 33. ja hyökkääjälle itselleen vasta 31. matsi.

Haaland sai Jack Grealishilta nappisyötön terävään pystyjuoksuunsa ja nosti pelivälineen vasemmalla jalallaan tyylikkäästi vastustajan maalivahdin yli ottelun 70. minuutin täyttyessä.

Haalandilla on aikaa komistella saldoaan vielä tänä keväänä. Cityllä on pelaamatta vielä viisi sarjaottelua.

Hyökkääjä on tehnyt tällä kaudella kaikissa kilpailuissa 51 maalia.

PSG hyllytti Lionel Messin

RANSKALAINEN jättiseura PSG on hyllyttänyt tähtipelaajansa Lionel Messin, kertoo tv-kanava RMC lähteidensä perusteella.

Messi kävi maanantaina matkalla Saudi-Arabiassa, jonka turismilähettiläänä eli pr-mannekiinina hän toimii. PSG oli luvannut pelaajilleen alkuviikon vapaaksi sillä ehdolla, että joukkue voittaa viikonloppuna liigassa Lorientin. PSG hävisi, mutta silti Messi lähti reissuun omin lupinensa.

Pariisilaisseura piti Messin sooloilua niin vakavana, että panee Messin sivuun seuran toiminnasta kahdeksi viikoksi. Messi puuttuu PSG:n seuraavista kahdesta liigaottelusta. Joukkue kohtaa näissä Troyesin ja Ajaccion.

Seuran mukaan kyseessä oli ”vakava sisäinen rike”.

Messin matkusti Saudi-Arabiaan, koska hän toimii maan turismilähettiläänä. RMC:n mukaan hän saa tehtävästään 30 miljoonaa euroa vuodessa.

Saudi-Arabian turistiministeri Ahmed Al Khateeb jakoi Messin kohuvisiitistä kuvia Twitterissä.

– Tervetuloa Messi Diriyahiin, perinteiden, perinnön ja historian maahan. Leo Messillä, hänen vaimollaan Antonellalla ja hänen pojillaan Mateolla ja Cirolla oli nautinnollinen kiertue, jossa he oppivat Saudi-Arabian historiasta ja tapasivat maan anteliaita ja vieraanvaraisia ihmisiä At-Turaifissa, Al Khateeb kirjoitti kuvan kylkeen.

1,4 miljoonan seuraajan sometähti paukahti töihin Ahvenanmaalle

Veikkausliigan IFK Mariehamn on hankkinut riveihinsä Saudi-Arabian maajoukkuepelaajan Abdulfattah Asirin.Asiri solmi seuran kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.

Asiri on etenkin sosiaalisessa mediassa melkoinen tähti, sillä hänellä on Instagramissa 1,4 miljoonaa seuraajaa.

29-vuotias laitahyökkääjä saapuu Maarianhaminaan Saudi-Arabian pääsarjaseura Al-Nassrista. Seura on tullut tänä vuonna tunnetuksi maailmanlaajuisesti sen jälkeen kun Cristiano Ronaldo siirtyi sinne.

ASIRI on pelannut koko aikuisuransa Saudi-Arabian pääsarjassa, mutta hänellä on paljon kansainvälistä kokemusta. Vyöllä on 32 Saudi-Arabian A-maaottelua. Lisäksi hän on pelannut useita kymmeniä otteluja Aasian Mestarien liigaa Saudi-Arabian suurseuroissa Al-Ittihadissa, Al-Ahlissa ja Al-Nassrissa.

Asiri pelasi MM-karsinnoissa ja oli tyrkyllä myös kisajoukkueeseen, mutta putosi ryhmästä viime aikoina vähiin jääneen peliajan vuoksi. Ronaldon saapuminen seuraan tiesi peliajan vähentymistä entisestään.

Nyt pelaaja etsiikin uutta puhtia uralleen siirtymällä Eurooppaan. Kyse ei ole mitättömästä liikkeestä, sillä hän tienasi yli miljoona euroa kaudessa Saudi-Arabiassa. IFK Mariehamnin koko pelaajabudjetti kaudelle on 584  599 euroa.

Asiri on tehnyt Saudi-Arabian pääsarjassa 28 maalia 153 ottelussa ja antanut 31 maalisyöttöä.