Manchester City riepotteli Bayern Müncheniä

Bayern München ja Manchester City olivat edellisen kerran kohdanneet Mestarien liigassa marraskuussa 2014.

Silloin Cityn Kun Agüero teki Etihadilla hattutempun kotijoukkueen 3–2-voitossa. Baijerilaisten valmentajana oli eräs Pep Guardiola.

Paljon on siis muuttunut reilussa kahdeksassa vuodessa. Oikeastaan vain pelipaikka pysyi samana.

City tyylitteli 3–0-voittoon ja tarrasi tukevasti kiinni välieräpaikkaan.

Cityn juhlat alkoivat 27. minuutilla, kun Rodrin upea veto upposi ylänurkkaan. Bernardo Silva vei Cityn 70. minuutilla 2–0-johtoon, kun hän onnistui Erling Haalandin keskityksestä. Huimaa kautta pelaava Haaland sinetöi 3–0-voiton 76. minuutilla tekemällään maalilla.

Otteluparien toiset ottelut pelataan viikon kuluttua.

Erotuomarin teko hämmästyttää Valioliigassa: hyllytettiin heti

Liverpool ja sarjakärki Arsenal tasasivat eilen pisteet Englannin jalkapalloliigan huippuottelussa 2–2-tasatuloksella. Ottelun jälkeen otsikoihin nousi ensimmäisen puoliajan jälkeen sattunut välikohtaus, jossa avustava erotuomari Constantine Hatzidakis huitaisi kyynärpäällä Liverpoolin laitapuolustaja Andy Robertsonia.

Robertson juoksi Hatzidakisin luo sanoakseen hänelle jotakin. Avustava ei kuitenkaan jäänyt kuuntelemaan, vaan huitaisi puolustajaa kyynärpäällä kaulan tienoille ja jatkoi matkaansa. Laitapuolustaja ymmärrettävästi kimpaantui tilanteesta.

Robertson ja Liverpoolin pelaajat protestoivat tilannetta ottelun erotuomarille Paul Tierneylle. Protestoinnin ainoa seuraus oli Robertsonin saama varoitus.

Valioliigan erotuomareiden toimintaa valvova järjestö PGMOL (Professional Game Match Officials Limited) ilmoitti aloittavansa tutkinnan tapahtuneesta.

Hatzidakis on hyllytetty tutkinnan ajaksi.

Real Madrid -tähden väitetään lyöneen vastustajaa parkkipaikalla

Mestarien Liigan paikkaa tavoitteleva Villareal kohtasi lauantaina Real Madridin Espanjan jalkapalloliigasta. Ottelu Santiago Bernabeulla päättyi Villarealin dramaattiseen 3–2-vierasvoittoon. Keltapaidat iskivät kaksi maalia viimeisen 20 minuutin aikana ja veivät täyden pistepotin.

Suurimman mediahuomion keräsi ottelun jälkeinen episodi Real Madridin kotistadionin parkkipaikalla. Valkopaitojen uruguaylaispelaaja Federico Valverde, 25, odotti vierasjoukkueen bussin vierellä Alex Baenaa, 21. Kun Baena saapui bussille, Valverde löi häntä.

Lehti kertoo väitetyn teon motiiviksi sen, että Baena oli joukkueiden edellisessä kohtaamisessa sanonut uruguaylaiselle ”itke nyt, että poikasi ei tule syntymään”. Marcan mukaan espanjalainen keskikenttäpelaaja olisi vielä toistanut kommentin lauantai-illan ottelussa.

Valverden puoliso Mina Bonino odottaa pariskunnalle toista lasta. Hän kertoi helmikuussa kokemistaan raskauden komplikaatioista, joiden vuoksi he pelkäsivät keskenmenoa.

Valioliigan mentaja tuohtui tähtihyökkääjä Harry Kanen toiminnasta

Everton on jalkapallon Valioliigassa keskellä todella tasaista putoamiskamppailua sijalla 16. Everton kamppaili itselleen tärkeän tasapelipisteen maanantaina Tottenhamia vastaan, vaikka pelasi vajaamiehisenä yli puoli tuntia.

Abdoulaye Doucoure ajettiin kentältä punaisella kortilla ulos 58. peliminuutilla. Keskikenttämies päätyi kahakkaan Tottenham-hyökkääjä Harry Kanen kanssa, ja läpsäisi häntä lopulta naamaan. Kane jatkoi ottelun loppuun, eikä vaikuttanut loukanneen itseään tilanteessa.

Evertonin päävalmentaja Sean Dyche vitsaili tilanteelle torstaina lehdistötilaisuudessa. Kokeneen valmentajan mielestä Doucouren läpsäisy ei ollut kovin voimakas.

– Ajattelin jossain vaiheessa, että hän olisi saattanut katkaista silmäripsensä, mikä olisi ollut traagista, Dyche piikitteli tilanteessa maahan kaatunutta Kanea.

Hän ei pitänyt Kanen tavasta tuoda kontakti esille. Dychen mielestä Doucouren läpsäisy ei selvästikään ollut kovin voimakas. Englantilaisvalmentaja kritisoikin lajikulttuuria BBC:n mukaan(siirryt toiseen palveluun).

– Outo asia jalkapallossa on, että yhtenä iltana joku pelaaja voi olla lähellä murtaa nilkkansa, eikä mitään sanota. Toisena iltana joku hajottaa silmäripsensä ja se on kuin maailmanloppu, hän sanoi.

50 maalia täyteen! Mikko Rantanen mätti hattutempun ja rikkoi maagisen haamurajan

Colorado Avalanchen Mikko Rantanen teki kauden 50. maalinsa perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Rantanen on historian kolmas suomalainen pelaaja, joka rikkoo rajapyykin. Aiemmin yhden runkosarjan aikana maagiseen 50 maalin rajaan ovat yltäneet Jari Kurri ja Teemu Selänne.

Rantasen maali syntyi ottelussa San Jose Sharksia vastaan ajassa 16.45. Kauden 50. maali ei kuitenkaan riittänyt Rantaselle, vaan tämä kruunasi päivänsä paukuttamalla hattutempun ennen toisen erän loppua.

– Pelaan hyvien joukkuetovereiden ja ketjukavereiden kanssa. He rakentavat minulle hyviä maalipaikkoja. On hienoa jakaa tämä kaikki heidän kanssa, Rantanen kommentoi pelin jälkeen.

Ottelusta tehot 3+1 rohmunnut suomalaistähti valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Colorado voitti San Josen lopulta maalein 6–2.

San Josen maalilla 15/19 kertaa torjunut Kaapo Kähkönen otettiin vaihtoon Rantasen kolmannen maalin jälkeen.

Rantanen on nyt summannut kauden 77 ottelussa tehot 52+46=98. Sadan pisteen raja on siis enää kahden pisteen päässä.

20-vuotias Topi Keskinen sai todellisen unelmadebyytin HJK-paidassa

HJK kaatoi Veikkausliigan avauskierroksen odotetuimmassa ottelussa Hongan 2–0. Illan kovimmasta esityksestä vastasi ensimmäistä Veikkausliiga-peliään pelannut 20-vuotias Topi Keskinen.

Nuorukainen aloitti derbyn vaihtopenkiltä, mutta sai kutsun tekonurmelle jo reilun vartin jälkeen Anthony Olusanyan loukkaannuttua.

Vajaat 20 minuuttia myöhemmin kotijoukkue siirtyi jo johtoon.

– Jugi (Jukka Raitala) pelasi hyvin laitaan, ja pakki antoi yllättävän paljonkin tilaa. Se vähän peruuttelikin. Siitä vain vasuri auki ja maalille. Olemme tehneet sitä paljon harjoituksissa.

– Kyse on siitä, sopivatko ajoitukset kohdalleen ja tuleeko sinne ketään. Nyt kävi vähän tuurikin, kun Kaitsu (Kai Meriluoto) veti ohi pallosta, joten sain maalisyötönkin.

35-vuotias Atumu Tanaka pommitti Keskisen esityöstä derbyn voittomaaliin.

Toisella jaksolla Keskinen näytti nauttivan jokaisesta minuutista kentällä. Vaikutti, ettei Veikkausliiga-debyytti jännittänyt Mikkelin Pallon kasvattia lainkaan.

– En miettinyt sitä, että jos mokaan, niin kaikki 6 000 ihmistä huutavat minulle.’

Jännitys saattoi karista, koska ennen Olusanyan loukkaantumista mikään ei viitannut aikaiseen vaihtoon.

Chelsea potki valmentajansa pellolle

CHELSEA on antanut potkut päävalmentajalleen Graham Potterille. Seura tiedotti asiasta sunnuntaina illalla.

Chelsean kausi on ollut vaikea. Lontoolaisseura on Valioliigassa vasta sijalla 11. Lauantaina Chelsea koki nöyryyttävän kotitappion Aston Villalle lukemin 0–2.

Potter tuli Chelsean päävalmentajaksi kesken kuluvan kauden syyskuun alussa, kun edellinen päävalmentaja Thomas Tuchel sai potkut.

Kautta on jäljellä vielä kymmenen kierrosta.

Brittikenttien huonoista tuloksista huolimatta Chelsea on edelleen mukana Mestarien liigassa. Puolivälierissä se kohtaa Real Madridin.

Potter ei valmentanut Chelseassa edes yhtä kokonaista kautta. Hänet napattiin syyskuussa Thomas Tuchelin korvaajaksi suoraan kilpailevan Brightonin riveistä.

Sunnuntai sisälsi kahden päävalmentajan potkut, sillä Leicester City tiedotti aiemmin purkaneensa sopimuksen Brendan Rodgersin kanssa. Tällä kaudella seuraomistajien hermot ovat olleet kireällä, sillä Valioliigassa on vaihdettu nyt 13 kertaa pääkäskyttäjää.

Suomalainen huippulupaus lähtee, liigaseuralle huima korvaus

Suomen A-maajoukkueenkin matkaan tammikuussa päässyt Agon Sadiku, 20, on jättämässä Suomen kentät taakseen.

FC Hongassa viime kaudella häikäissyt hyökkääjä on siirtymässä Norjan huippuseuraan Rosenborgiin. Neuvottelut Sadikun siirrosta Trondheimiin käynnistyivät tällä viikolla.

Neuvottelut saatiin päätökseen torstai-iltana. Muun muassa FC Hongan urheilutoimenjohtaja ja manageri Hexi Arteva tviittasi yksiselitteisen kuvan valkoisesta savusta.Tietojen mukaan Sadiku matkustaa Trondheimiin perjantaina.

Hongan saama siirtokorvaus on merkittävä. Norjan TV2:n mukaan Rosenborg maksaa espoolaisseuralle välittömästi noin 595 000 euroa. Siirtokorvaus voi kuitenkin kohota noin 730 000 euroon.

Lisäksi Honka saa 15 prosentin osuuden Sadikun seuraavasta siirtokorvauksesta.

Poliisi on tietoinen kuvasta ja tutkii asiaa

Manchester Cityn tähtihyökkääjä Erling Haaland kurvaili pari viikkoa sitten 340 000 euron Rolls-Roycellaan Cityn kotistadionin lähistöllä älyluuri kädessään.

Miehestä räpsäistiin kuva, joka on päätynyt myös poliisin pöydälle.

– Voin vahvistaa, että Greater Manchester Police on tietoinen kuvasta ja tutkii asiaa, Manchesterin poliisi kommentoi.

Isossa-Britanniassa voi saada kovankin rangaistuksen, jos käyttää puhelinta ajamisen aikana. Jos kuski on suorittanut inssiajonsa kahden vuoden sisällä, kortti voi jopa lähteä kuivumaan.

Haaland on paukuttanut Citylle tällä kaudella 42 maalia 37 ottelussa.

 Cristiano Ronaldon lapsia lyödään koulussa

Jalkapallon supertähden Cristiano Ronaldon puoliso Georgina Rodriguez avasi huippujalkapalloilijan perheen arkea tuoreessa haastattelussa.

Espanjalainen malli kertoo haastattelussa, että supertähden lapsilla ei ole aina helppoa ikäistensä joukossa.

Rordiguezin mukaan perheen lapset ovat usein tulleet kiusaamisen takia koulusta kotiin kyyneleet silmissä. Rodriguez ei kuitenkaan halua, että lapset alkaisivat kostaa kiusaajilleen.

– En koskaan halua, että lapseni kulkisivat ympäriinsä lyömässä ihmisiä.

Ronaldolla ja Rodriguezilla on neljä yhteistä lasta: 5-vuotiaat Eva, Matteo ja Alana sekä 7 kuukautta vanha Esmeralda. Lisäksi perheeseen kuuluu Ronaldon aiemmasta suhteesta saama lapsi Cristiano junior, joka on 12-vuotias.

KOTONA Rodriguez kertoo pitävänsä lapsilleen kovaa kuria esimerkiksi ruokailusääntöjen suhteen.

– Selitän heille, että ruokaa ei pidä ikinä jättää syömättä. Jos he jättävät lounaasta osan syömättä, se on tarjolla välipalana tai päivällisenä, 29-vuotias malli sanoo.

– Jos he eivät syö ruokaansa, näytän heille videoita nälkää näkevistä lapsista ja selitän, että sama voisi tapahtua heillekin.