Saksan maajoukkue otti kantaa MM-kisoissa

Saksan joukkue teki yhteisen kannanoton ennen jalkapallon MM-kisojen ottelua Japania vastaan. Jokainen avauskokoonpanon pelaaja peitti suunsa kädellä, kun joukkue asettui yhteiskuvaan ennen ottelun alkua.

Kannaottoa ei näytetty kansainvälisissä televisiokuvissa.

Syynä kannanotolle oli kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan päätös kieltää sateenkaarilogolla varustetun OneLove-kapteeninnauhan käyttö. Useat eurooppalaisjoukkueet olivat suunnitelleet nauhan käyttöä MM-kisoissa.

Fifa uhkasi joukkueita pelaajan varoittamisella eli keltaisen kortin antamisella heti pelin alkuun, jos käsivarressa olisi kielletty nauha.

Joukkueen lisäksi oman osansa taistoon sananvapauden ja tasa-arvon puolesta antoi Saksan sisäministeri Nancy Faeser. Qatarissa Saksan avausottelua paikan päältä seurannut Faeser puki ylleen paljon kohistun sateenkaarinauhan.

Sisäministerin vasenta käsivartta koristi hihanauha, jossa paljon kohua aiheuttanut sateenkaariväritys oli näkyvästi esillä. One love -tekstillä koristeltu käsinauha olisi kuulunut Saksan maajoukkueen kapteenille Manuel Neuerille, mutta häneltä Fifa eväsi luvan käyttää sitä.

Faeserin provokatiivinen temppu tuli taatusti Fifan ja Qatarin tietoon. Hän seurasi ottelua samassa aitiossa Fifan puheenjohtajan Gianni Infantinon ja Qatarin valtionjohdon kanssa.

SAKSAN maajoukkuepelaajien protesti ei ollut kaikkien mieleen.

JULKAISU sai ristiriitaisen vastaanoton Twitterissä. Osa saksalaisfaneista kiitteli joukkuetta hienosta eleestä ja osa taas kertoi ymmärtävänsä Fifan linjausta.

Monet kommentoijista olivat kuitenkin sitä mieltä, ettei Saksan maajoukkueen protesti ollut riittävä, vaan kapteeni Manuel Neuerin olisi pitänyt käyttää seksuaalivähemmistöjen oikeuksia symboloivaa OneLove-nauhaa Fifan uhkavaatimuksesta huolimatta.

OTTELUA edeltänyt protesti ei kuitenkaan jäänyt Saksan joukkueen ainoaksi, sillä maalivahti Manuel Neurin jaloissa komeilevista kengistä erottui selvästi sateenkaaren värit.

Saksa hävisi ottelun Japanille maalein 1–2.

Argentiinan media lyö Lionel Messiä ja koko joukkuetta armotta: ”Löysä”

Jalkapallon MM-kisojen ensimmäinen jymy-yllätys nähtiin tiistaina, kun Saudi-Arabia löi kisojen mestarisuosikkeihin kuuluvan Argentiinan 2–1.

Argentiina aloitti ottelun vahvasti. Se siirtyi jo 10. minuutilla johtoon Lionel Messin rankkarimaalilla teki avausjaksolla kolme paitsiomaalia, mutta toisella puoliajalla niskaan tuli jäitä. Saudi-Arabia iski heti puoliajan alkuun kahdesti, mikä näytti lamauttavan ennakkosuosikin.

ARGENTIINAN media ei kohdellut joukkuettaan silkkihansikkain shokkitappion jälkeen. Esimerkiksi urheilulehti Clarínin pelaajille jakamat arvosanat. Kaikki arvosanat ovat välillä 4–6, kun lehden skaala on 1–10.

oukkueen kapteeni ja suvereeni johtohahmo Messi oli yksi niistä pelaajista, joiden esitys palkittiin nelosella. Messi arvioitiin siis kentän heikoimpien joukkoon.

– Aloitti ottelun hyvin, kun teki heti melkein maalin ja hetken päästä upotti pilkun. Sittemmin hänellä oli vaikeuksia löytää tilaa vastustajan supertiiviin puolustusblokin sisältä. Menetti pallon, mikä johti Saudi-Arabian ensimmäiseen maaliin. Löysä avaus ”Kirpulta” viidensissä MM-kisoissaan, lehti kirjoitti.

Tulos oli katastrofi monelle vedonlyöjälle. Koska 36 ottelun tappiottomassa putkessa otteluun saapunut Argentiina oli paperilla niin ylivoimainen ennakkosuosikki, oli sen kerroin kaikissa vedonlyöntipalveluissa hyvin pieni.

Jos joku siis halusi tehdä ”varmaa rahaa”, täytyi vetoon lyödä kiinni hurja summa.

Daily Mail kertoo erään australialaisen uhkapelaajan hävinneen ottelun lopputuloksen takia karmeat 160 000 dollaria. Kertoimella 1,13 pelattu veto Argentiinan voitolle olisi tuonut onnistuessaan 20 000 dollarin voiton, joten järjetön riski kostautui.

Brittilehden mukaan toinen vedonlyöjä hävisi samaisessa ottelussa 100 000 dollarin vetonsa, kun Argentiina ei voittanutkaan ottelua yli 2,5 maalilla.

Benjamin Källman iski hienon osuman

JALKAPALLON MM-kisat alkavat sunnuntaina Qatarissa, mutta Euroopassa pelataan yhä samaan aikaan maajoukkuetauon ystävyysotteluja. Ullevaalilla Oslossa kohtasivat Norja ja Suomi.

Ottelu päättyi sopuisaan 1–1-tasapeliin.

Suomi onnistui yllättämään Norjan jo toisella minuutilla. Marcus Forss viimeisteli tehokkaasti, mutta oli paitsiossa, eikä osumaa hyväksytty.

Toista kertaa Suomelta ei maalia viety avausjaksolla. Huuhkajat pelasi hyvän keskityspaikan Daniel O’Shaughnessylle. Toppari lähetti tarkan keskityksen boksiin ja Benjamin Källman puski pallon verkkoon.

Hienoja otteita Kansojen liigassakin esittänyt Källman on nyt tehnyt neljä maalia A-maajoukkueessa.

Avausjaksolla Norjan paras paikka tuli Ödegaardille, joka kokeili kauempaa. Lukas Hradecky venytti komeasti näppinsä väliin ja torjui pallon yli. Muuten Norja oli varsin vaaraton ensimmäisellä 45-minuuttisella.

Toinen puoliaika ehti vanheta reilun minuutin ennen kuin Norja tasoitti 1–1:een. Kotijoukkue rakensi paikan rangaistusalueen läheisyydessä. Keskitys tavoitti Alexander Sörlothin, joka viimeisteli vuorenvarmasti.

Forssille tarjoitui jälleen yksi huippupaikka, mutta siitä vikkeläjalkainen kärki ei osunut. Forss kirmasi puolittain läpi Robert Ivanovin erinomaisesta pystysyötöstä, mutta Örjan Nyland venytti laukauksen tielle.

Toisella jaksolla pallonhallinta karkasi selvästi Norjalle. Huuhkajilla oli vaikeuksia saada pidempiä hallintajaksoja ja luotua pitkiä hyökkäyksiä kohti isäntien maalia.

TULOS oli neljäs peräkkäinen tappioton ottelu Markku Kanervan joukkueelle. Huuhkajat on viimeksi hävinnyt kesällä Bosnialle.

Ottelu oli Suomen viimeinen tänä vuonna. Karsinnat EM-kisoihin 2024 alkavat keväällä. Suomi kohtaa maaliskuussa Tanskan ja Pohjois-Irlannin karsinnan ensimmäisissä otteluissa.

Gianni Infantino jatkaa Fifan puheenjohtajana

Kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan nykyinen puheenjohtaja Gianni Infantino pysyy virassaan kolmannelle kaudelle. Fifa kertoi tiedotteessa, että Infantino on ainoa ehdokas puheenjohtajavaaleissa, koska muita ehdokkaita ei asettunut ehdolle.

Infantino tuli Fifan puheenjohtajaksi helmikuussa 2016, kun Sepp Blatter joutui väistymään lajin kattojärjestöä ravistelleen korruptioskandaalin takia. Infantino valittiin neljän vuoden jatkokaudelle 2019, ja ensi maaliskuussa odottaa uusi nelivuotiskausi.

Infantino on määrä valita uudelle jatkokaudelleen 16. maaliskuuta Fifan kongressissa Ruandassa.

Jonkin sortin epäluottamuslause nähtiin kuitenkin poikkeuksellisesti tällä viikolla. Saksan jalkapalloliitto tiedotti keskiviikkoiltana, etteivät he aseta seuraavaan puheenjohtajavaaliin omaa ehdokasta, mutta eivät myöskään tue Infantinoa.

Saksan jalkapalloliitto olisi halunnut, että Fifa tekisi selvemmän sitoutumisen ihmisoikeuksiin.

Myös Kolamo on kaivannut, että Infantinon johdolla Fifa tekisi suorempia kannanottoja. Kolamo muistuttaa, että Fifa voisi vaikuttaa ihmisiin, koska jalkapalloa pelataan kaikkialla maailmassa.

– Infantinolla on sellainen asema, jossa voisi puhua rohkeammin ja räväkämmin asioista, joiden pitäisi muuttua maailmassa. Vaikkapa ilmastonmuutoksesta ja luonnon kirjon heikkenemisestä voisi esittää puheenvuoroja, mutta puheenvuorot ovat enemmänkin bisneslogiikkaa. Suojellaan sponsoreiden ja läheisten liittolaisten oikeuksia, Kolamo sanoo.

Brittifaneja jymäytettiin

Brittifanien haaveet mahdollisesta kohtuuhintaisesta oluesta Qatarin MM-kisoissa on nyt virallisesti kuopattu, kertoo Guardian.

Lehden mukaan yksi olut maksaa jalkapallokisoissa 50 rialia eli noin 13,3 euroa. Alkoholiton olut maksaa 30 rialia (8 euroa) ja vesilasi 10 rialia (2,65 €). Kerta-annos on puoli litraa.

Oluen hintataso on sama kuin yleisurheilun MM-kisoissa Dohassa 2019.

Guardianin mukaan ennen kisoja olutlasin arveltiin kustantavan maksimissaan kymmenen euroa.

MM-kisoissa olutta myydään vain 21 vuotta täyttäneille, eikä tässä vielä kaikki. Janoisen jalkapallokansan virvoituskiintiöksi on määrätty neljä olutta henkilöä kohden. Guardianin mukaan hinnoittelusta ja rajoituksista on päätetty Fifan ja Qatarin viranomaisten kesken.

Guardianin mukaan viranomaiset pelkäävät alkoholin aiheuttavan järjestyshäiriöitä.

MUSLIMIMAA Qatarissa on erittäin tiukka alkoholipolitiikka. Alkoholin vieminen maahan on täysin kielletty, ja sitä myydään maassa vain harvoissa paikoissa. Alkoholin nauttiminen julkisilla paikoilla on Qatarissa kielletty.

MM-kisojen stadioneilla olutta ei saa viedä katsomoon. Fanialueilla olutta myydään kolme tuntia ennen ottelua ja tunti ottelun päättymisen jälkeen. Alkoholia ei ole ostettavissa otteluiden aikana.

JALKAPALLON MM-kisat alkavat sunnuntaina.

Manchester City romahti kotitappioon – Arsenal varmisti ”joulumestaruuden”

Brentford järjesti jättiyllätyksen jalkapallon Englannin Valioliigassa, kun joukkue kaatoi vieraskentällä Manchester Cityn 2–1.

Lontoolaisvieraiden sankari oli kaksi maalia tehnyt englantilaishyökkääjä Ivan Toney, joka iski ratkaisuosuman vastahyökkäyksestä ottelun kahdeksannella lisäminuutilla.

Toney, 26, on tehnyt tällä kaudella jo kymmenen liigaosumaa, mutta Englannin päävalmentaja Gareth Southgate jätti kärkimiehen tällä viikolla Qatariin matkaavan MM-joukkueensa ulkopuolelle.

–  Tämä oli häkellyttävä suoritus. Tämä on luultavasti seuramme suurin tulos yksittäisessä ottelussa. Vastustajamme on yksi maailman rikkaimmista seuroista, ja meillä on yksi liigan pienimmistä budjeteista, Brentfordin tanskalaispäävalmentaja Thomas Frank hehkutti AFP:n mukaan.

Toisen jakson alussa Cityn toppari Aymeric Laporte sai päähänsä ilkeän näköisen ventin kulmapotkutilanteessa. Espanjan maajoukkuemies vaipui kentän pintaan, ja välittömästi hänen viereensä ilmestyi verilammikko.

Pitkä hoitotauko päättyi kuitenkin onnellisesti, ja Laporte naureskeli hänen päähänsä kiedotulle siteelle.

MM-kisatauko kestää Englannissa aina tapaninpäivän perinteiseen futiskierrokseen asti. Cityn sokkitappio tarkoittaa, että taulukon kärjessä oleva Arsenal säilyttää paikkansa varmuudella aina jouluun asti.

Valioliigan tilastot kertovat, että jouluaamuna ykkösenä ollut seura on voittanut mestaruuden 16 kertaa 30 kauden aikana.

Arsenal pelaa kierroksen oman ottelunsa myöhään lauantai-iltana Wolvesia vastaan.

Erling Haalandin agentti paljasti – salattu miljoonaluokan sopimus on valmis

KUHINA jalkapallomaailman kuumimman supertähden Erling Haalandin ympärillä ei laannu, vaikka miestä ei luultavasti nähdä pelikentällä aikoihin. Manchester Cityn hyökkääjä on loukkaantunut, eikä Norja päässyt Qatarin MM-kisoihin.

Haalandin, 22, älykäs taustatiimi pitää kuitenkin huolen, ettei miehen nimi unohdu MM-kisojen aikana. Norjalaisen agentti Rafaela Pimenta paljasti brasilialaisen Globon haastattelussa, että Haalandin uusi sponsorisopimus on julkistamista vaille valmis.

Haalandin yhteistyösopimus urheiluvälinejätti Niken kanssa päättyi tammikuussa. Manchester Cityn paidassa Haaland on nähty niin Niken, Adidaksen kuin Puman nappulakengät jalassa.

Pian on selvää, minkä merkin Haaland on valinnut.

– Aloitin näissä hommissa 20 vuotta sitten, enkä silloin olisi mitenkään pystynyt saavuttamaan vastaavia summia kuin näissä Haalandia koskevissa sponsorineuvotteluissa. Voimme pian paljastaa Haalandin uuden sopimuksen, ja se on suurin koskaan jalkapallohistoriassa solmittu sponsorisopimus, Pimenta sanoi Globolle.

Valioliigassa 12 ottelussa hurjat 18 maalia iskenyt Haaland on potkinut palloa verkkoon pääasiassa Niken kengillä. Hän ei ole Nike-sopimuksen päätyttyä sitoutunut mihinkään ja kauden alussa jalassa nähtiin myös Adidakset.

HAALANDIN mahdollisen yhteistyösopimuksen arvoa on palloteltu läpi syksyn. Verrokkina pidetään toisen nuoren supertähden Kylian Mbappen kymmenen vuoden ja 160 miljoonan euron arvoista sopimusta Niken kanssa.

Haaland saanee tulevalta yhteistyökumppaniltaan ainakin 20 miljoonaa vuodessa. The Athleticin haastattelemien urheilumarkkinoinnin asiantuntijoiden mielestä Haalandin olisi taloudellisesti järkevintä tehdä urallaan vain lyhyitä sponsorisopimuksia, koska markkina on jatkuvassa kasvussa. Tämän tietää myös jättisopimuksen junaillut Pimenta.

BRASILIALAISESTA Pimentasta, 49, tuli Haalandin pelaaja-agentti, kun superagentti Mino Raiola kuoli viime keväänä. Pimenta työskenteli aiemmin Raiolan tallissa, joka hoitaa useiden huippupelaajien asioita.

MM-kisojen lähettiläs töräytti pöyristyttävän kommentin

Qatarin jalkapallon MM-kilpailujen lähettiläänä toimiva Khalid Salman herätti erittäin kyseenalaista huomiota päästyään ääneen saksalaisen ZDF:n dokumentissa.

Entinen jalkapalloilija sanoi haastattelussa, että hänen kotimaahansa tulee kisojen aikana ”monia erilaisia kisojen aikana”. Yhden niistä hän halusi nostaa erikseen esiin.

– Puhutaanpa esimerkiksi homoista, Salman aloitti.

– Kaikista tärkein asia on, että kaikki hyväksyvät sen, että heitä tulee tänne. Mutta heidän tulee hyväksyä meidän sääntömme.

Heti tämän kommentin jälkeen mukana ollut viranomainen keskeytti haastattelun. Qatarin MM-järjestäjät eivät suostuneet kommentoimaan Salmanin puheita Reutersille.

Homoseksuaalisuudesta voi saada Qatarissa jopa usean vuoden vankeustuomion.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch julkaisi lokakuussa raportin, jonka mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kaltoinkohtelu on jatkunut Qatarissa vielä aivan jalkapallon MM-kisojen kynnyksellä.

Raportin mukaan maan ennaltaehkäisevän turvallisuuden joukot ovat pidättäneet seksuaali- ja sukupuoli­vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä sekä kohdelleet heitä huonosti pidätyksen jälkeen.

Arsenal nousi takaisin Valioliigan kärkeen

VALIOLIIGASSA vakuuttavaa kautta pelaava Arsenal nousi sunnuntaina takaisin Manchester Cityn ohi sarjakärkeen. Sunnuntaina Arsenal voitti Lontoon paikallistaistossa Chelsean 1–0.

Pitkäaikainen Arsenal-manageri Arsène Wenger toi futisjargoniin sanaparin ”steriili dominointi”. Se kuvasi varmasti hyvin nykyisen Tykkimiehet-koutsi Mikel Artetan ajatuksia Chelsea–Arsenal-ottelun tauolla.

Vierasjoukkue oli hallinnut tapahtumia Stamford Bridgellä, mutta se ei saanut ainuttakaan laukausta Chelsean maalia kohti.

Ottelu Chelsean kotikentällä Stamford Bridgellä eteni maalittomana 63. minuutille asti, kunnes Arsenal onnistui kulmapotkusta. Bukayo Sakan kierteinen kulmapotku kiersi aivan Chelsean maaliviivalle asti, josta toppari Gabriel pääsi tuikkaamaan pallon maaliin.

Tilastopalvelu Optan mukaan Gabriel on ollut Arsenaliin siirtymisensä jälkeen Valioliigan vaarallisimpia erikoistilannepelaajia. Hän on nikannut kaudesta 2020–21 lähtien yhdeksän maalia kulmapotkuista, enemmän kuin kukaan muu.

Sunnuntain ottelu keskeytyi toisella jaksolla hetkeksi katsomossa tapahtuneen sairastapauksen takia mutta ottelua jatkettiin pian. Tapauksesta ei oltu vielä välittömästi pelin päätyttyä tiedotettu lisää.

Arsenal iski johtomaalin pian keskeytyksen jälkeen.

Arsenal on voittanut 13 ottelustaan 11, pelannut yhden tasapelin ja hävinnyt kerran. Lontoolaisjoukkue johtaa sarjaa 34 pisteen saalillaan ennen 32 pistettä kerännyttä Manchester Cityä.

Tappio oli Chelsealle toinen peräkkäin. Sinipaidat vellovat neljän voitottoman pelin putkessa.

Valioliigassa pelataan vielä yksi kierros ennen MM-kisataukoa.

HJK:n euroseikkailu päättyi murskatappioon

HJK hävisi Real Betisille 0–3 Eurooppa-liigan lohkovaiheen viimeisessä ottelussa.

Kotijoukkue Betis oli HJK:lle liian kova vastus, vaikka espanjalaisjoukkue ei lähtenyt otteluun ykkösnyrkillään. Real Betis pelaa nimittäin sunnuntaina Sevillan derbyssä Espanjan liigassa. Lisäksi Betis oli varmistanut lohkovoittonsa ja jatkopaikkansa Eurooppa-liigan alkulohkosta.

Lohkovoittonsa jo varmistanut espanjalaisjoukkue karkasi kahden maalin karkumatkalle jo avauspuoliajalla.

Molemmista osumista vastasi Aitor Ruibal. 26-vuotias iski avausosuman 20. minuutilla tyylikkäällä laukauksella boksin reunalta ja tuplasi kotijoukkueen johdon ohjaamalla Youssouf Sabalyn keskityksen ohi voimattoman HJK-vahti Conor Hazardin.

Betisin kolmannen iski ottelun lisäajalla Nabil Fekir.

HJK:n tiedettiin jäävän lohkonsa jumboksi jo ennen torstain ottelua. Helsinkiläiset saivat Euroopan liigan kuudesta ottelustaan yhden pisteen, joka tuli kotitasapelistä Ludogoretsia vastaan. H-lohkosta jatkoon menivät Real Betis ja AS Roma. Ludogorets jatkaa pelejään Konferenssiliigan pudotuspeleissä.