Petri Kontiola lopettaa uransa ensi keväänä

JÄÄKIEKON SM-liigassa Ilvestä edustava konkarihyökkääjä Petri Kontiola päättää upean uransa ensi kauteen, kertoo Aamulehti.

– Eiköhän se ole näin. Rupeaa olla jonkun muun vuoro tulla tänne pyörimään, Kontiola kertoo lopettamisesta kysyttäessä Aamulehdelle. Myös STT yritti tavoitella keskushyökkääjää vahvistamaan uutista.

Kontiolan huikea ura alkoi Seinäjoen S-Kiekon riveissä. Ensimmäiset ottelunsa miesten pääsarjatasolla hän pelasi kaudella 2003–2004 Tampereen Tapparan edustuksessa. Kontiolan läpimurtokausi oli 2005–2006, jolloin voitti SM-liigan syöttöpörssin 35 syötöllään. Urallaan hän on saavuttanut Suomen maajoukkueessa kolme MM-hopeaa, olympiapronssit ja 12 NHL-ottelua.

Kontiola siirtyi Ilvekseen viime vuonna, ja teki edellisellä kaudella 52 ottelussa tehot 8+30=38.

Läpimurtonsa aikuisten tasolla Kontiola teki toisessa tamperelaisseurassa Tapparassa vuosien 2003–07 aikana. Suurimman osan ammattilaisurastaan Kontiola pelasi KHL:ssä.

Edessä siintävää alkavaa liigakautta ja uran päätöstä konkarikiekkoilija kommentoi näin:

– Meillä on hyvä meininki ollut kesän, näitä on odotettukin jo. Nyt taas alkaa uusi kausi ja uudet kujeet. Nappikauteen joukkueelta olisi hienoa päättää ura.

Börje Salming kärsii rappeuttavasta sairaudesta, jota ei voi parantaa 

Ruotsalainen jääkiekkolegenda Börje Salming kertoo sairastuneensa ALS-tautiin. 71-vuotias Salming kertoi asiasta uutistoimisto TT:lle toimittamassaan tiedotteessa.

ALS on harvinainen ja parantumaton motoneuronisairaus. Se rappeuttaa ja lopulta tuhoaa selkäytimessä kulkevia liikehermoja. ALS:n myötä sairaan henkilön lihaksisto surkastuu.

– Olen saanut tiedon, joka on järkyttänyt sekä minua että perhettäni. Oireet viittasivat siihen, että kaikki ei ole kunnossa. Syyksi paljastui ALS-tauti, Salming kertoo tiedotteessa.

ALS:ään ei ole löydetty tautia pysäyttävää lääkettä.

71-vuotias Salming pelasi Torontossa 1973–89.

Puolustajalegenda on ensimmäinen ruotsalainen, joka valittiin jääkiekon kunniagalleriaan Hall of Fameen. Hän pelasi 1148 runkosarjaottelua NHL:ssä ja teki niissä tehot 150+637. Hänet valittiin liigan tähdistöotteluun kolme kertaa, ja valintoja liigan kauden tähdistökentälliseen kuudesti – viisi niistä kakkoskentälliseen ja yksi ykköeen.

Vuonna 1951 syntynyt Salming pelasi viimeisen NHL-kautensa Detroit Red Wingsin paidassa 1989–90 ja palasi vielä muutamaksi kaudeksi kotimaahansa AIK:n riveihin.

TPS sai puolustajaksi Teemu Kivihalmeen

Toronto Maple Leafsin organisaatiossa viimeiset kolme kautta puolustajana ollut Teemu Kivihalme palaa SM-liigaan TPS:n paitaan, tiedottaa seura kotisivuillaan.

Puolustaja on Suomen mestari Kärpistä keväältä 2018. Kivihalme pelasi edellisen kerran Liigassa Kärpissä kaudella 2018–19. Silloin runkosarjassa syntyi 30 (9+21) pistettä ja playoffeissa yhdeksän pistettä (4+5) lisää.

Kivihalme on kiekkoilut Pohjois-Amerikassa viime kaudet farmisarja AHL:ssä. Ajanjaksolla hän teki siellä yhteensä 36 pistettä.

Kaksoiskansalaisuuden omaava TPS-hankinta kasvoi Yhdysvalloissa. Hänellä on kokemusta muun muassa USHL:stä ja NCAA:sta.

Pelaajakoordinaattori Tomi Kallio odottaa vahvaa tekemistä 183–senttiseltä ja 80–kiloiselta Teemu Kivihalmeelta.

– Saamme Teemusta dynaamisuutta ja monipuolisuutta joukkueeseemme. Hän on aktiivinen koko kentän alueella ja pystyy liikkumisellaan sekä kiekollisilla taidoillaan tuomaan ison lisäarvon pelaamiseemme, taustoittaa Kallio hankinnan taustoja seuran tiedotteessa.

– Loistavat fiilikset päästä TPS:n matkaan ja jahtaamaan menestystä perinteisessä organisaatiossa. Kausi alkaa pian, joten työt täytyy käynnistää heti, linjaa kuluvalla viikolla TPS:n vahvuuteen saapuva Kivihalme.

Kärpät jäädyttää Lasse Kukkosen pelipaidan

Numerolla viisi pelanneen Lasse Kukkosen pelipaita nousee Raksilan jäähallin kattoon lauantaina 8. lokakuuta ennen Kärpät–Jukurit-ottelua.

Leijonien pitkäaikainen runkopelaaja voitti urallaan muun muassa neljä Suomen mestaruutta ja MM-kullan.

– Niinä vuosina, kun Lasse on pelannut täällä, menestys on ollut ihan huikeaa, Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen sanoo.

– Kapteenina hän on osoittanut vahvaa johtajuutta. Hän halusi huippuvuosinaan palata edustamaan Kärppiä, ja vielä pelaajauransa jälkeenkin hän haluaa tuoda omaa osaamistaan tänne. Kyllähän se kertoo rakkaudesta ja sitoutumisesta seuraa kohtaan.

Entuudestaan Raksilan katosta löytyy neljän entisen pelaajan pelinumerot. Kukkosen numero 5 nousee Reijo Ruotsalaisen, Markku Kiimalaisen, Jari Viuhkolan sekä Ilkka Mikkolan rinnalle.

Kukkosen juhlailtaa vietetään lauantaina 8. lokakuuta, kun Kärpät pelaa kauden viidennen kotiottelunsa Mikkelin Jukureita vastaan. Kukkonen toteaa Kärppien tiedotteessa, että paikalla tulee olemaan paljon hänen uraansa vaikuttaneita ihmisiä.

– Raksila ja Kärpät ovat olleet 80-luvulta asti iso osa elämääni. Kaikennäköistä on tässä hallissa koettu joukkueena ja läheisten ihmisten kanssa, joten voisin kuvitella, että paljon tulee käytyä tunteita läpi yhden illan aikana.

Noora Räty pui MM-valintoja Instagramissa

Elo-syyskuussa pidettäviin jääkiekon naisten MM-kisoihin keskiviikkona nimetty Suomi pelaa Tanskassa järjestettävän turnauksen A-lohkossa Kanadan, USA:n, Sveitsin ja Japanin kanssa. Naisleijonat pelasi viime viikolla kaksi harjoituspeliä Tshekkiä vastaan. Jälkimmäinen niistä päättyi Suomen voittoon.

– Tshekki-pelit olivat tärkeitä uudelle johtoryhmälle. Ne antoivat hyviä kokemuksia MM-kisoihin, päävalmentaja Juuso Toivola toteaa.

Loukkaantumiset tai muut terveysmurheet eivät vaikuttaneet joukkueen kokoonpanoon.

– Saimme ne pelaajat, jotka halusimme. Hyviä pelaajia jäi paljon myös ulkopuolelle. MM-kisoja ajatellen tilanne vaikuttaa hyvältä.

Joukkueesta puuttui kaksi kovaa nimeä: puolustaja Minttu Tuominen ja maalivahti Noora Räty. Räty oli sivussa myös Pekingin olympialaisista.

Maailman parhaimpiin maalivahteihin lukeutuvan Rädyn tilanne maajoukkueen suhteen on ollut kysymysmerkki sen jälkeen, kun entinen päävalmentaja Pasi Mustonen jätti pestinsä kesken Pekingin kisojen. Mustosella ja Rädyllä oli omat erimielisyytensä.

RÄTY kommentoi nyt tilannettaan Instagramissa. Hän kirjoitti laittavansa ”faktoja suoriksi”, ennen kuin media tekee omat johtopäätöksensä.

– Puhuin keväällä pitkään puhelimessa päävalmentaja Juuso Toivolan ja maalivahtivalmentaja Vesa Virran kanssa menneestä ja tulevasta. Rakentavat ja hyvähenkiset keskustelut kahden ihmisen kanssa, joita arvostan paljon, Räty kirjoitti.

– En missään vaiheessa ole tähdännyt elokuun MM-kisoihin tai ollut edes ehdolla leiritykseen, saati sitten lopulliseen kisajoukkueeseen, hän jatkoi.

– On siis väärin otsikoida mediassa, että minua ei valittu joukkueeseen, kun en sinne ikinä ollut edes valittavissa.

Päivityksensä lopuksi Räty lähetti tsempit joukkueelle ja kertoi odottavansa innoissaan, mitä se saa uuden päävalmentajansa johdolla aikaan.

Joukkue kokoontuu seuraavan kerran elokuun puolivälissä Vierumäellä, jossa se kohtaa Japanin kahdessa harjoituspelissä.

Ville Husso teki ison NHL-sopimuksen

Ville Husso puhkuu intoa tulevasta NHL-kaudesta.

Detroit red wings.Nimi lukeutuu NHL:n legendaarisimpiin. Klassikkoseura oli monien 90-luvun lasten kuten Ville Husson lapsuudessa ja nuoruudessa NHL:n kestomenestyjä.

Detroit pelasi pudotuspeleissä hurjat 25 kertaa putkeen vuosina 1991–2016, meni kuudesti finaaleihin ja voitti neljä Stanley Cupia.

Sen jälkeen punasiipiä ei ole nähty pudotuspeleissä, mutta tänä kesänä GM, entinen kapteeni Steve Yzerman, on tehnyt isoja peliliikkeitä. Joukkueen pitäisi nyt taistella uskottavasti pudotuspelipaikasta. Yksi uusista hankinnoista on maalivahti Husso, 27.

Myös hän tietää historian.

– Todella historiallinen seura, ja 11 Stanley Cupia kertoo aika paljon joukkueen menestyksestä. Nyt kun menen sinne, pitää vain pyrkiä siihen, että niitä tulee lisää. Se on isoin juttu. Haluan voittaa, Husso sanoo.

Husso lensi Suomeen samana päivänä, 13. heinäkuuta, kun Perron teki sopimuksen Red Wingsiin.

– Otettiin nopea puhelukin siinä.

Husson sopimus Red Wingsiin on kolmevuotinen ja tuo hänelle 4,75 miljoonan dollarin keskikausiansiot.

Ennen sitä NHL-tähdellä on aikaa ottaa rennosti.

– Tulin takaisin Suomeen vasta heinäkuun puolivälin paikkeilla. Elokuun lopussa on tarkoitus lentää takaisin. Ennen sitä on tarkoitus vähän harjoitella ja nähdä perhettä ja kavereita, Husso kertoo Iltalehdelle.

Husso taistelee Detroitin ykkösmaalivahdin paikasta Alex Nedeljkovicia ja maanmies Jussi Olkinuoraa vastaan. Leijonien kultasankarista Husso odottaa oivaa kirittäjää.

– Siitä tulee varmasti kivaa. En tunne Jussia niin hyvin, mutta totta kai tiedän hänestä paljon. Pystymme taatusti puskemaan toisiamme eteenpäin. En ole ollut vielä yhteydessä häneen, mutta varmasti törmäämme jossakin vielä elokuussa, Husso toteaa.

Suomessa Husso on treenannut tänä kesänä yhdessä toisen NHL-veskarin, Kevin Lankisen kanssa.

Suomen tähtilibero pohtii jatkoa Venäjällä

Lentopalloliitto hyllytti Lauri Kermisen, joka saattaa jatkaa uraansa Venäjällä. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummelan mukaan Olympiakomitealta ei ole jaettu erityisiä ohjeita Venäjällä pelaavien suhteen.

Suomen maajoukkueen pitkäaikainen tähtilibero Lauri Kerminen hyllytettiin keskiviikona maajoukkueesta, sillä hän saattaa jatkaa seurajoukkueuraansa Venäjällä.

Kerminen on valittu Venäjän liigan parhaaksi liberoksi vuonna 2019 ja hän on voittanut maassa kolme mestaruutta. Keväällä Kerminen sai osakseen kritiikkiä, kun ei lähtenyt seurasta Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Yle Urheilun asiantuntija Mikko Esko ei ymmärrä Kermisen ratkaisua.

– Kun sota alkoi viime keväänä, Kerminen ja monet urheilijat kommentoivat, kuinka vaikeaa on lähteä kesken sopimuskauden ja pelissä on paljon rahaa. Nyt, kun urheilija on tekemässä päätöksen, että saattaa palata takaisin, niin siinä ei ole hirveästi seliteltävää. Ratkaisu kertoo, minkä puolen on valinnut, mitä asioita arvottaa korkeammalle ja mitkä asiat ovat tärkeitä, Esko sanoo.

Lentopalloliiton mukaan uransa jatkosta neuvotteleva Kerminen ei ole poissulkenut Venäjää vaihtoehdoistaan. Siksi liitto päättikin hyllyttää Kermisen joukkueesta toistaiseksi. Eskon mukaan tämä oli ainoa oikea ratkaisu.

– Oikeastaan heillä ei ollutkaan muuta vaihtoehtoa. Siitä olisi tullut suomalaiselle lentopallolle iso mainehaitta, jos olisi alettu salailemaan tai peittelemään, ja pelaaja lähteekin Venäjälle.

Esko uskoo, että Kerminen löytäisi varmasti pelipaikan muualtakin kuin Venäjältä, vaikkakin huippupaikkoja liberoille ei ole hirveän montaa.

– Uskon, että Kerminen olisi tarttunut siihen, jos olisi tarjolla lähelläkään sellaista sopimusta jostain toisesta maasta. Tässä on todennäköisesti kyse siitä, että kuilu muualta kuin Venäjältä tulleista tarjouksista on liian suuri. Se on lisännyt houkutusta palata Venäjälle, Esko arvelee.

Kermisen lisäksi myös Suomen jääpallomaajoukkueen tähtipelaaja Tuomas Määttää uhkaa hyllytys maajoukkueesta. Hän päätti jatkaa Venäjällä SKA-Neftjanikin riveissä.

Jääkiekon puolella viime kaudella Venäjän pääsarjassa pelasi viisi suomalaista naiskiekkoilijaa. Heistä Minnamari Tuominen, Anna Kilponen ja Michelle Karvinen ovat jo tehneet sopimuksen muualle kuin Venäjälle. Susanna Tapanin ja Noora Rädyn seuraa ei ole vielä tiedotettu.

Entinen NHL-tähti oli niin päihtynyt,pidätettiin lentokentällä USA:ssa

VUOSI sitten peliuransa päättänyt Bobby Ryan, 35, on pidätetty Nashvillen lentokentällä.

Asiasta uutisoineen Scoopnashville.com -paikallissivuston mukaan Ryan oli yrittänyt varastaa tavaraa lentokentällä sijainneesta kaupasta, mutta henkilökunnan huomattua asian, hän oli jättänyt tavarat tiskille ja poistunut.

Kaupan henkilökunta oli hälyttänyt paikalle lentokentän poliisin, joka oli etsinyt Ryanin valvontakameroiden avulla ja löytänyt ex-kiekkoilijan baarista tukevassa humalassa.

Varkausyrityksen kohteeksi joutunut kauppa ei halunnut nostaa syytettä, mutta Ryan oli ollut kiinniottohetkellä niin vahvassa humalassa, että poliisi oli ottanut hänet talteen.

Asiasta uutisoinut uutissivusto oli julkaissut myös Ryanin pidätysraportin, josta faktat käyvät ilmi.

Yhdysvaltalaispelaaja on kärsinyt aiemmin alkoholismista, jonka takia hän piti muun muassa pitkään taukoa pelaamisesta kaudella 2019–20.

Ryan kuitenkin palasi kaukaloon runkosarjan lopulla ja voitti kauden päätteeksi omistautumista lajille kuvastavan Bill Mastertonin muistopalkinnon.

Ryan pelasi NHL:ssä vuosina 2007–21. Parhaimmillaan hän teki 71 tehopistettä kaudella 2010–11 Anaheimin paidassa. Anaheimin lisäksi hän edusti valtaosan urastaan Ottawaa.

35-vuotias Ryan ei ole virallisesti ilmoittanut peliuransa päättymisestä, vaikka hän ei pelannut viime kaudella missään.

Kanadan nuorten MM-kiekkoilijat joukkoraiskasivat 

Kanadan jääkiekkoliitto Hockey Canada on ollut viime ajat myrskyn silmässä, kun maan juniorimaajoukkueiden lähihistoriasta on paljastunut iljettäviä tapauksia.

Saaga alkoi jo viime huhtikuussa, kun 24-vuotias nainen nosti kanteen kahdeksan Kanadan junioriliigoissa pelanneen pelaajan väitetyistä seksuaalirikoksista, jotka tapahtuivat kesällä 2018.

Naisen mukaan kyseiset pelaajat käyttivät häntä seksuaalisesti hyväkseen hotellihuoneessa. Pelaajat olivat tuolloin Londonin kaupungissa juhlistamassa saman vuoden tammikuussa Kanadan voittamaa alle 20-vuotiaiden MM-kultaa.

Osa pelaajista oli mukana MM-kultajoukkueessa ja osa pelaa mahdollisesti nykyään NHL:ssä.

Syyte soviteltiin oikeuden ulkopuolella. Myöhemmin paljastui, että maan jääkiekkoliitto oli käyttänyt jäsenmaksurahastonsa varoja seksuaalirikoksista syytettyjen sovintokuluihin. Iltalehden mukaan(siirryt toiseen palveluun) kyse on noin 15 miljoonasta Kanadan dollarista.

Kanadan jääkiekkoliitto on kertonut aloittaneensa vuoden 2018 tapauksen tutkinnan uudelleen. Useat nuorten maajoukkueessa tuolloin olleet NHL-pelaajat ovat kiistäneet julkisesti liittyvänsä tapahtumiin.

VUODEN 2018 skandaali ei kuitenkaan ole ainut laatuaan. Kanadalaismedia TSN nosti esiin karmean tapauksen vuoden 2003 nuorten MM-kisoista, jotka pelattiin Kanadassa Halifaxissa ja Sydneyssä.

Vähintään kuuden Kanadan joukkueen pelaajan väitetään raiskanneen tiedottomassa tilanteessa olleen nuoren naisen. Tilanteesta on väitetysti kuvattu video, ja TSN on löytänyt kolme lähdettä, jotka kertovat nähneensä tuon videon.Kukaan kolmesta tahosta ei ole aiemmin kertonut asiasta poliisille tai Kanadan jääkiekkoliitolle.

Lähteet haluavat pysyä nimettömiä, mutta ovat TSN:n mukaan valmiita todistamaan videon olemassaolosta.

Lähteiden mukaan videolla näkyy miten ainakin kuusi Kanadan nuorten maajoukkuepelaajaa on seksiaktissa alastoman ja selvästi tiedottomassa tilassa olevan, biljardipöydällä makaavan naisen kanssa.

Asian paljastuttua sosiaalisessa mediassa levisi ote vuoden 2003 joukkueessa pelanneen pitkän linjan NHL-pelaaja Jordin Tootoon kirjasta.

– Asiat, joita teimme… Olimme kiimaisia nuoria miehiä ja jokainen tyttö oli iskemässä meitä. Eikä se ollut pelkästään kahden välistä toimintaa, jotkut jätkistä hankkivat parikin tyttöä ja suuntasivat huoneisiin, Tootoo sanoi kirjassaan.

Patrik Laineelle pitkä jatkosopimus Columbuksen kanssa

Suomalaistähti Patrik Laine on tehnyt Jarmo Kekäläisen manageroiman Columbus Blue Jacketsin kanssa neljän vuoden pituisen jatkosopimuksen. Seura tiedotti asiasta perjantaina.

PATRIK Laineen, 24, NHL-ura jatkuu Columbus Blue Jacketsin palveluksessa.

– Hän on erityinen pelaaja, todellinen eliittiluokan maalintekijä NHL:ssä, ja hän on sopeutunut erittäin hyvin ryhmäämme saapumisestaan saakka, Kekäläinen kommentoi.

Uudella sopimuksella on kokonaisarvoa 34,8 miljoonaa dollaria. Kautta kohden keskimääräinen palkka on 8,7 miljoonaa.

Laineen edellisessä sopimuksessa keskimääräinen kausipalkka oli 6,75 miljoonaa dollaria.

Kolmen jälkimmäisen kauden palkka on peräti 9,1 miljoonaa dollaria, ja kyseisiin kausiin sisältyy 10 joukkueen lista, joihin Lainetta ei saa kaupata.

Laine siirtyi Winnipeg Jetsistä Columbukseen tammikuussa 2021. Viime kesänä hän solmi Blue Jacketsin kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Hän on pelannut Columbuksessa 101 ottelua tehoin 36+41=77. Laineen koko 407 ottelun NHL-uran tehot ovat 176+151=327.