KHL-seura ilmoitti hankkineensa kolme suomalaista huippupelaajaa

KHL-seura Avtomobilist Jekaterinburg ilmoitti sunnuntaina, että se on solminut sopimukset kolmen suomalaispelaajan kanssa.

Tiedotteen mukaan maalivahti Juha Metsola, puolustaja Jyrki Jokipakka ja hyökkääjä Miro Aaltonen pelaavat ensi kaudella Jekaterinburgissa. Kolmikosta Aaltonen on mukana Leijonien MM-leiriryhmässä.

Väite sopimuksista herättää kysymyksiä, sillä Venäjä käy edelleen brutaalia sotaa Ukrainassa. Useat suomalaispelaajat jättivät KHL-liigan sen jälkeen, kun hyökkäyssota alkoi helmikuussa.

Championat-sivusto kertoo, että suomalaisten pelaaminen Avtomobilistissa ei ole vielä varmaa. Sivuston mukaan sopimukset on voitu tehdä jo aikoja sitten, ja ne saatiin ”rekisteröityä” vasta 1. toukokuuta, kun edelliskauden sopimukset umpeutuivat.

Huippumaalivahti Metsolan agentti Jarmo Kork vahvisti Ylelle ja Iltalehdelle, että Metsola ja Avtomobilist allekirjoittivat sopimuksen tammikuussa, eikä pelaajalla ole aikomusta lähteä Venäjälle ensi kaudeksi.

Moni suomalainen jääkiekon ystävä mietti vappupäivänä uutisia lukiessaan, oliko juhlajuomaa tullut nautittua kenties hieman liikaa.

Venäläisen KHL-seura Avtomobilist Jekaterinburgin tiedote oli niin järjenvastainen, että sitä oli vaikea uskoa todeksi.

Kun tiedotetta prosessoi hetken aikaa, asioiden todellinen laita alkoi valjeta. Juha Metsolan agentti Jarmo Kork vahvisti Yle Urheilulle sen, minkä moni jo arvasi. Metsolan sopimus oli allekirjoitettu tammikuussa eli ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Tilanne on todennäköisesti sama myös Jokipakan ja Aaltosen kohdalla. Kukaan heistä ei ole lähdössä Venäjälle.

Sopimukset julkaistaan tavallisesti toukokuun alussa, koska vanhat sopimukset umpeutuvat yleensä 30. huhtikuuta.

Avtomobilist päätti jostain syystä tiedottaa sopimuksista, vaikka seurassa varmasti tiedetään, etteivät suomalaiset halua pelata siellä.

Esitetään, että KHL-arki jatkuu normaalisti, vaikka Venäjän hyökkäyksen jälkeen useat ulkomaalaispelaajat ovat hylänneet sarjan.

Metsola, Jokipakka ja Aaltonen eivät ole ainoita pelaajia, jotka ovat kiusallisessa tilanteessa. Lähipäivinä vastaavia sopimusuutisia tulee todennäköisesti lisää.

Julkisuudessa on liikkunut hurjia tietoja KHL-sopimusten purkupykälistä. Pietarin SKA:ssa pelanneen Mikko Lehtosen pelaaja-agentti Mika Rautakallio kertoi Iltalehdelle, että Lehtosen sopimuksen purkamisen hinta olisi ollut kaksi miljoonaa euroa.

IIHF:n pitäisi tehdä selväksi, miten pelaajien tulisi suhtautua venäläisjoukkueiden kanssa tehtyihin sopimuksiin, jotka ovat allekirjoitettu ennen 24. helmikuuta.Ainoa oikea ratkaisu olisi seurata Fifan tietä ja ilmoittaa, että pelaajat voivat purkaa sopimuksensa ilman pelkoa sanktioista.

Suursankari Joona Luoto paljasti Tapparan mestaruuden salaisuuden

Tappara voitti viidennessä SM-liigan finaalissa TPS:n 1–0 ja nappasi Suomen mestaruuden. Tappara teki ottelun ainoa n maalin jo 35 sekunnin jälkeen. Tappara hallitsi finaalia sen jälkeen mielin määrin, mutta lisäosumia ei syntynyt.

appara on voittanut jääkiekon SM-liigan mestaruuden kaudella 2021–2022. Tappara voitti mestaruuden finaaleissa TPS:ää vastaan voitoin 4–1.

Viimeisessä finaalissa Tappara oli vahvempi maalein 1–0.

Samalla Tappara nousi kaikkien aikojen ykköseksi SM-liigassa. Ennen finaaleita Tappara ja TPS olivat nykymuotoisen, vuodesta 1976 pelatun, SM-liigan mestaruustilaston kärjessä. Kummallakin oli kymmenen mestaruutta. Nyt Tappara siirtyi yksin kärkeen yhdennellätoista mestaruudellaaan. Tappara oli edellisen kerran voittanut Suomen mestaruuden keväällä 2017.

Tapparan mestaruusjuhlissa nähtiin upea ele, kun kapteeni Otto Rauhala pyysi Tapparan kokenutta ex-kapteenia Jukka Peltolaa nostamaan hänen kanssaan Kanada-maljaa.

– Tuli mieleen, että halusin nostaa sen Jugin kanssa. Ei meinannut eka suostua, mutta sanoin, että haluan nostaa sen. Se oli sillä selvä, Rauhala sanoo.

– Siitä elestä näki, kuinka upea ukko on Rauhalan Otto. Vaikeushommaa paisuteltiin. Ei se ollut sellainen asia. Ei Tapparalla voi olla parempaa kapteenia.

Tappara meni torstaina johtoon kotikaukalossa Tampereen areenassa jo 35 sekunnin pelin jälkeen. TPS:n Aleksi Anttalainen menetti kiekon. Joona Luoto karkasi maalintekoon.

JOONA LUOTO, 24, nousi suurimpaan valokeilaan SM-liigan viidennessä loppuottelussa. Väkivahva hyökkääjä iski Suomen mestaruuden ratkaisseen finaalin ainoan osuman jo 35 sekunnin pelin jälkeen.

– Pääsin yllättämään vastustajan pakin (Aleksi Anttalainen) selän takaa. Nostin vähän mailaa ja nappasin häneltä kiekon. Sen jälkeen nousu maalille ja veto tolpan viereen. Saatiin maalin ansiosta lentävä lähtö matsiin, Luoto kertasi.

TPS-linsseillä osumaa videolta kelanneet olivat näkevinään tilanteessa Luoden mailan osuneen riiston jälkeen Anttalaisen kasvoihin.

– Miten niin korkea maila? En huomannut mitään. Jos olisi ollut, olisivathan tuomarit siihen puuttuneet, Luoto kuittasi.

Pelistä Luoto oli samaa mieltä kuin kaikki Nokia-areenassa tai tv-lähetyksestä sitä seuranneet.

– Tulimme lujaa heti porteista sisään ja dominoimme tapahtumia. Todella ehjä ja vakuuttava esitys. Emme antaneet TPS:lle mitään palaa tässä matsissa. Tapahtumiin nähden oli yllättävää, että tästäkin tuli silti vain maalin peli, Luoto summasi.

LUOTO oli Tapparan tehokkain pelaaja pudotuspeleissä. Hän teki 14 ottelussa 8 maalia ja kokosi 9 syöttöä.

SM-liigan johtajat palkitsivat Luodon playoffien arvokkaimpana pelaajana (Jari Kurri -palkinto).

– Tulin Tapparaan voittaakseni jotain. Kun itselle tuli vielä paljon onnistumisia, mikäpä sen mukavampaa.

ISOMMASSA kuvassa Luoto arvioi Tapparan menestystekijöiksi tasaisen vahvan joukkueen.

– CHL:n finaalissa maaliskuun alussa Rögleä vastaan pelasimme loistavan ottelun, vaikka pytty jäi saamatta. Sen jälkeen jokainen tiesi, että osaamme pelata ja voimme voittaa liigassakin kenet tahansa, Luoto kertasi olennaisia kohtia kauden varrelta.

– Tulokset kertovat, mikä oli selvästi Suomen paras joukkue 2022. Muutamasta jalan kautta tullut pomppumaali ehkä avitti meitä tässä finaalisarjassa – joku peli olisi voinut kääntyä toisinkin päin.

TPS taklasi kovaa ja huudatti kotiyleisöä

TPS:n ja Tapparan välinen neljäs finaaliottelu oli alusta asti erittäin tarkkaa ja tasaista vääntöä, jossa ei juhlittu maalipaikoilla. Marginaalit olivat häviävän pienet .

Mitä pidemmälle neljäs ottelu eteni, alkoi näyttää yhä vahvemmin siltä, että yhden pelaajan yksi huippusuoritus riittää voittoon. Näin myös tapahtui.

Eronen näytti tiistaina upeasti esimerkkiä, miten finaalien painekattilassa operoidaan rennosti, mutta päättäväisesti.

Eronen räjäytti Turkuhallin yli 10 000 katsojaa huutomyrskyyn laukomalla trillerin ainoan maalin ajassa 53.17. Erosen pudotuspelien kolmannella maalilla TPS kavensi finaalisarjan 1–3:een.

Eronen tuuletti villisti massiivista maaliaan TPS:n fanikatsomon edessä.

ERONEN, 27, näytti kylmäpäisyyttään jo hetkeä ennen maaliaan, kun hän nousi ennakkoluulottomasti siniviivalta ja punnersi maalille, mutta laukaus osui tolppaan.

– Siitä paikasta tuli hyvä itseluottamus. Mietin sen jälkeen, että jos vielä saan kiekon hyvin itselleni, niin koetan vain saada sen maalille.

– Nyt pelataan finaaleita ja kannusta, joten kyllä tuo oli tärkein maali urallani, Eronen ilmoitti.

TPS kavensi finaalisarjan voitot 1–3:een kukistamalla Tapparan Turussa 1–0.

Puolustaja Elmeri Eronen ampui ottelun ainoan maalin.

Finaalisarja jatkuu torstaina Tampereella. Mestaruus on yhä katkolla Tapparalle.

Finaalisarjan neljäs ottelu lähestyy kolmannen erän loppua maalittomassa tasatilanteessa. Mestaruus on katkolla vierailija Tapparalle, mutta TPS taistelee.

Kukaan ei tiedä, paljonko liigakautta 2021–22 on jäljellä. Se voi olla ohi minuuteissa tai jatkua vielä vapun yli.

Avalanche mätti melkein kympin rikki – suomalaiset maagisessa iskussa NHL-kaukaloissa

Colorado Avalanche pieksi Los Angeles Kingsin peräti maalein 9–3 jääkiekon NHL-kaukalossa.

Suomalaisista sekä Mikko Rantanen että Artturi Lehkonen kirjauttivat itselleen pelissä kaksi syöttöpistettä. Nathan MacKinnon taituroi matsissa huimat pinnat 3+2. Tähtipakki Cale Makar naputteli 1+3.Toisella puolella Rasmus Kupari ja Olli Määttä jäivät tehopisteittä.

Patrik Laine oli isossa roolissa, kun Columbus Blue Jackets kiekkoili Montreal Canadiensin kevyesti kumoon.

Tesoman mies oli ykkössyöttäjänä kahdessa joukkueensa ensimmäisessä osumassa ja iski itse kolmannen. Laineen pisteet olivat 1+2.

Kaapo Kakkokin onnistui erinomaisesti. New York Rangers voitti Philadelphia Flyersin selvin luvuin 4–0. Kakko teki 1–0- ja 2–0-maalit.

Flyers on ollut pahoissa vaikeuksissa, sillä edellinenkin peli päättyi 2–9-tappioon Washington Capitalsille.

Florida Panthers käänsi toistamiseen tällä viikolla tappioaseman voitoksi

Florida Panthers nousi heikon avauserän jälkeen 1-3-tappioasemasta 4-3-voittoon Buffalo Sabresia vastaan. Floridan suomalaisista Aleksander Barkov syötti kaksi maalia ja Eetu Luostarinen yhden.

Buffalo meni johtoon ajassa 6.27 Victor Olofssonin ylivoimamaalilla. Floridan tuore hyökkääjähankinta Claude Giroux tasoitti paria minuuttia myöhemmin, mutta ensimmäiselle erätauolle Buffalo pääsi hengähtämään 1-3-johtoasemassa Mark Pysykin ja Jeff Skinnerin maalien jälkeen.

Toisessa erässä Floridan onnistui kuroa etumatka kiinni. Ensin Patric Hörnqvist kavensi ajassa 29.30 pienimuotoisen onnenkantamoisen avittamana. Kiekko pomppi useamman luistimen kautta Hörnqvistille, joka kimmotti pelivälineen Buffalo-vahti Dustin Tokarskin selän kautta maalin takaa verkon perälle. Luostarinen sai Hörnqvistin maaliin syöttöpisteen.

Viisi minuuttia myöhemmin Barkov lähetti kiekon siniviivalta kohti Buffalon maalia. Sam Reinhart sai mailansa väliin maalin edessä ja tasoitti ohjauksellaan tilanteeksi 3-3.

Päätöserässä näytti pitkään jo siltä, että ratkaisua joudutaan etsiä pidemmän kaavan kautta. Vain 38 sekuntia ennen päätössummeria Sam Bennett nousi Floridan sankariksi iskien voittomaalin. Näyttävän syöttökuvion päätteeksi Barkov tarjoili maalin eteen Bennettille hopeatarjottimella avopaikan, eikä hyökkääjän tarvinnut kuin asetella lapa jäähän ja sutaista kiekko ratkaisevasti maaliviivan yli.

Voittomaalin lisäksi Bennett pääsi juhlimaan hienoa rajapyykkiä, sillä osuma oli hänelle uran 100. NHL:ssä.

Pisteputkessa liitävälle Ville Heinolalle harvinaista herkkua NHL:ssä

WINNIPEG Jets on kypsytellyt suurinta puolustajalupaustaan Ville Heinolaa, 21, harvinaisen maltilla.

Jo kaksi ja puoli vuotta sitten ensimmäiset NHL-ottelunsa pelannut Heinola on pelannut pääsääntöisesti AHL:ssä. Edelliset viikot hän on seuraillut NHL-pelejä varamiehenä katsomossa.

Sunnuntaina Jets päästi pitkästä aikaa Heinolan irti, ja toinen ottelu tuli heti perään keskiviikon kierroksella Buffalossa.

Heinola ylsi pisteille jo neljännessä NHL-ottelussa putkeen alustamalla Mason Appletonin 2–2-tasoituksen toisessa erässä.

Kiivaassa lännen pudotuspelitaistossa mukana oleva Jets voitti ottelun lopulta rankkarikisassa 3–2. Myös Buffalon suomalaispuolustaja Henri Jokiharju syötti ottelussa yhden maalin.

Dallas pystyy vain harvoin voittamaan ilman Roope Hintzin ketjua – tilastot kuvaavat

Ilman Roope Hintzin johtamaa ykkösketjua Dallas Stars ei tälläkään kaudella ole paljoakaan. Epätasapaino joukkueessa luo myös mahdolliselle pudotuspelikeväälle laihan odotusarvon, kirjoittaa Yle Urheilun NHL-toimittaja Tommi Seppälä.

Neljä tappiota viidestä ottelusta oli laittanut Dallasin aikaisin maanantaiaamuna Washingtonissa tiukan paikan eteen. Pudotuspelipaikka on edelleen vahvasti joukkueen omissa käsissä, joten voittotilastoon oli saatava merkintä, vaikka edessä oli paha vierasottelu laadukasta kotijoukkuetta vastaan.

Stars voitti sekä maanantaina Washingtonissa että keskiviikkona kotona Edmontonia vastaan. Joukkue teki kahdessa ottelussa kahdeksan osumaa, joista Roope Hintzin johtama ykkösketju laidoillaan Joe Pavelski ja Jason Robertson värkkäsi viisi. Yhteensä kolmikko rohmusi tehopisteitä kahdessa ottelussa yksitoista.

Harva yllättyi, sillä kaava on tullut tutuksi NHL:n seuraajille. Vaikka Dallas on saanut kokoonpanostaan viime viikkojen aikana tehoja irti enenevissä määrin laajalta rintamalta, joukkue on edelleen yhtä kuin ykkösketjunsa. Jos tähtipaidat mielivät voittaa, Hintzin, Joe Pavelskin ja Jason Robertsonin on astuttava eturiviin.

Sebastian Aho ratkoi NHL:n huippuottelun Roope Hintz loisti taas ykköstähtenä

Carolina voitti lopulta kotiyleisönsä riemuksi 3–2 ja katkaisi kauden pisimmän, neljän ottelun tappiokierteensä.

Carolina otti ohjat toisen erän lopussa, kun Sebastian Ahon ylivoimaviisikko onnistui. Puolustaja Tony DeAngelon osumaan syöttöpisteen sai Teuvo Teräväinen.

Aho ratkoi ottelun lopullisesti päätöserän puolivälissä laukomalla irtokiekosta voittomaaliksi jääneen 3–1-osuman ohi useita huipputorjuntoja tehneen Andrei Vasilevskin.

Voitolla divisioonaansa johtava Carolina nousi tasapisteisiin Läntisen konferenssin kärkijoukkueen Floridan kanssa.

Jani Hakanpää keksi keinon, jolla hänestä tulee miljonääri

DALLAS STARSIN Jani Hakanpää, 29, on jylhä ja kunnioitusta herättävä ilmestys.Liki kaksimetrinen ja satakiloinen, rouhean partansa viimeisen päälle trimmannut suomalaisjärkäle ei varmasti jää keneltäkään huomaamatta. Ei kaukalossa eikä sen ulkopuolella.

Se on tuiki harvinaista pelaajalle, joka vielä 27-vuotiaana pelasi SM-liigassa.Olen kulkenut pitkän tien, että olen täällä vakiokokoonpanon äijä. Ei auta kuin nauttia joka hetkestä ja päivästä. Pikkupojan unelmaa tässä eletään. Se pitää muistaa ja painaa hymy huulilla eteenpäin, Hakanpää sanoi tiistaina Torontossa.

DALLASIN ykköspakin Miro Heiskasen ollessa sivussa Hakanpää on saanut viime aikoina roimasti vastuuta. Hiljattain hän pelasi kolmessa ottelussa peräkkäin yli 25 minuuttia. Joukkoon mahtui myös NHL-uran peliaikaennätys 28.35.

Kolme NHL:n mestariehdokasta on syvässä kriisissä, yhden kohtalo on jo sinetöity

NHL lienee yksi maailman vaikeammin ennustettavista palloilusarjoista, eikä tämä kausi ole tehnyt tähän toistaiseksi poikkeusta. Toki kärkisijoilta löytyy odotettujakin joukkueita, mutta samaan aikaan osa suosikeista on menettänyt runkosarjan lopulla otteensa pahemman kerran ja yksi jo kauan aiemmin.

New York Islandersin kaudessa pieleen on mennyt lähes kaikki, mikä pieleen voi mennä. Joukkue aloitti kauden 11 vierasottelulla, koska sen uusi kotiareena ei ollut valmis. Tämä ja hetken päästä ryhmään iskenyt korona-aalto sekoittivat pasmat pahemman kerran heti alkuun.

Syyskauden Islanders oli koko sarjan neljänneksi heikoin joukkue. Sittemmin ryhmä on ollut ylempää keskikastia, mutta pintaremontti tuli liian myöhään. Maalinteon kanssa läpi kauden tuskaillut joukkue on viimeisin muistutus siitä, ettei NHL:ssä voi nukkua onnensa ohi loka-marraskuulla.Islanders, jonka piti pelata mestaruudesta, ei yllä edes pudotuspeleihin.