Eeli Tolvanen ratkaisi NHL-kauden avauksen

NASHVILLE PREDATORS löi San Jose Sharksin NHL-kauden avausottelussa Prahassa.

Predators tuli luukuista vahvasti ulos ja dominoi ottelun ensi minuutteja. Kiefer Sherwood vei joukkueensa johtoon jo ajassa 1.01.

Jäähyjen kautta myös Sharks pääsi avauserässä peliin mukaan. Kotiyleisön suosikki Tomas Hertl teki San Josen 1–1-tasoituksen.

Toisen erän alku oli Nashvilleltä heikko, mutta vähitellen Predators otti pelin näppeihinsä.

Vahvan iltapuhteen esittänyt Eeli Tolvanen räväytti näyttävästi ja laukoi 2–1-johtomaalin, joka jäi ottelun voitto-osumaksi.

Erän lopulla Dante Fabbro ja Nino Niederreiter karkasivat kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen, ja jälkimmäinen vei Fabbron passista Nashvillen 3–1-johtoon.

Mikael Granlund ahkeroi tapansa mukaan Nashvillen ykkössentterinä. Myös hän avasi pistetilinsä syöttämällä Matt Duchenen lopussa tyhjiin painaman 4–1-sinetin.

Joukkueet kohtaavat Prahassa uudestaan lauantaina.

SM-liigaa johtava Ilves vaihtaa päävalmentajaa lennosta

SM-LIIGAN kärkijoukkue Ilves julkaisi keskiviikkona shokkiuutisen. Tamperelaisseura antaa potkut päävalmentajalleen Jouko Myrrälle. Uudeksi päävalmentajaksi on palkattu Antti Pennanen.

Myrrän ohella valmennusryhmästä jää pois apuvalmentaja Marko Ojanen.

Ilves perustelee päätöstä tiedotteessa sillä, että Pennanen on haluttu nimi ja hänen kanssaan saatiin sopimus vuoteen 2025 asti.

Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo sanoo, että valmentajasopimukset tehdään varhain ennen seuraavaa kautta.

– Liigassa valmentajasopimukset tehdään hyvin varhaisessa vaiheessa ennen seuraavaa kautta. Päästyämme Antti Pennasen kanssa kausia 2023–2025 koskevaan sopimukseen tulimme siihen lopputulokseen, että jo tässä vaiheessa tehtävä muutos palvelisi seuraa parhaiten. Pennasen oltua vapaana näimme seuran kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi aloittaa yhteistyömme heti, toimitusjohtaja Risto Jalo sanoi tiedotteessa.

– Kiitämme Jouko Myrrää ja Marko Ojasta heidän tekemästään työstä Ilveksen hyväksi. Organisaatiomme ja joukkueemme ottivat merkittäviä askelia eteenpäin heidän sopimuskausiensa aikana. Samalla olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsimme pitkään sopimukseen Antti Pennasen kanssa. Hän oli haluttu nimi valmentajamarkkinoilla, ja olemme erittäin tyytyväisiä, että hän valitsi Ilveksen.

Naiskiekkoilijat nähtiin suorassa tv-lähetyksessä väärissä hommissa

Tiistaina Ruotsin jääkiekkoliiga SHL:ssä koettiin tilanne, jollaista harvoin näkee. Kaksi Brynäs IF:n naisjoukkueen pelaajaa oli suunnannut Örebron kannattajien joukkoon kannattajahuivit kaulalla kannustamaan vierasjoukkuetta – siis edustamaansa seuraa vastaan.

Tv-kamerat löysivät Brynäsin ja Örebron välisen ottelun aikana kuviin kaksi naista, jotka suurelle ruudulle päästyään alkoivat kovasti kannustamaan vierasjoukkuetta. Toinen heistä myös näytti keskisormea Brynäsin kannattajia kohti.

Tv-lähetyksen katsojat jakoivat havaintonsa sosiaalisessa mediassa.

Kaksikko paljastui myöhemmin Brynäsin omiksi pelaajiksi, eikä oman organisaation tappion toivomista ei katsottu gävleläisjoukkueessa hyvällä.

Brynäsin joukkue julkaisi erikoisesta tapahtumasta tiedotteen, jossa kerrotaan 16- ja 17-vuotiaiden pelaajien tilapäisestä hyllytyksestä. Nimien kautta motivaatio tempaukseen paljastui, sillä molemmat ovat Örebron kiekkokasvatteja. Aftonbladet uutisoi rangaistusten kestävän 2–4 viikkoa.

– Odotamme Brynäsiä edustavien kantavan seuran logoa ylpeydellä ja käyttäytyvän ammattimaisesti.

– Pelaajien harkintakyky on pettänyt ja he ovat tietoisia siitä, ettei tällainen käytös ole hyväksyttävää. Pelaajat katuvat tapahtunutta. Tapahtuneiden takia he ovat hetken sivussa joukkueensa toiminnasta, seurapomo Håkan Svedman sanoi Brynäsin tiedotteessa.

AFTONBLADET tavoitti Anna Brenklen äidin Helenan, joka kertoi tyttärensä katuvan tekoaan syvästi. Aftonbladetin jutussa on myös kuvakaappaus tv-lähetyksestä, jossa pelaajat näkyvät Örebron huiveissa.

– Anna ymmärtää tehneensä virheen ja pyytää vilpittömästi anteeksi. Hän ei ymmärtänyt seurauksia siitä, että hengailee örebrolaisten ystäviensä kanssa. Se oli tyhmä juttu ja hänestä tuntuu pahalta, Helen Brenkle selvitti.

Brenkle ja Sandberg edustivat viime kaudella Örebrota.

Pelicansin maskotti aiheutti pahennusta katsomossa 

SM-liigaseura Pelicans julkaisi maanantaina tiedotteen, jossa kerrotaan seuran maskotin Pekko Pelikaanin käyttäytyneen epäsopivasti lauantain kotiottelussa Ilvestä vastaan.

”Pussinokkien” maskotti ei välittänyt katsomokäyttäytymisen kirjoittamattomista säännöistä vaan marssi päättäväisesti heiluttamaan Pelicansin fanilippua Ilveksen kannattajien katsomonosan eteen.

Ainakin osa Ilveksen kannattajista piti tempausta turhana provosointina, mutta tilanne purkautui ilmeisen rauhallisesti.

Tapaus näkyi C Moren lähetyksessä. Tv-kuvista päätellen järjestyksenvalvoja joutui puuttumaan peliin. Hän torui maskottia ja kaikesta päätellen ohjeisti tätä jatkamaan lipun heiluttamista kauempana Ilveksen faneista.

MAANANTAINA Lahden Pelicans ilmoitti toruneensa Pekko Pelikaania lauantain tapahtumista.

– Pelicansin organisaatio on selvittänyt lauantaina (24.9.) pelatun Pelicans-Ilves-ottelun tapahtumia yhdessä Pekko Pelikaanin, ottelutapahtuman turvallisuuspäällikön, järjestyksenvalvojien sekä Ilveksen faniryhmän edustajan kanssa, Pelicansin kotisivuilla julkaistussa tiedotteessa kerrotaan.

Lahtelaisseuran mukaan Pekon yli-innokasta toimintaa käytiin läpi ottelutapahtuman turvallisuuspäällikön, järjestyksenvalvojien sekä Ilveksen faniryhmän edustajan kanssa.

– Pekolta voidaan odottaa veijarimaista kujeilua ja energistä temppuilua jatkossakin. Pekon tärkein tehtävä on luoda yleisölle hyvää fiilistä ja iloista mieltä, Pöyhönen toteaa.

Ilves nöyryytti Tapparaa jätti­yleisön edessä

Tampereen areenalla riitti perjantai-iltana säpinää, kun yli 11 000 kiekkofania saapui seuraamaan kuumaa paikalliskamppailua Ilves–Tappara.

Ilveksen fanit ottivat kaiken ilon irti, kun Tappara kaatui kauden ensimmäisessä paikallispelissä tyylipuhtaasti 3–0 (0–0, 1–0, 2–0).

Kissapetojen maalintekijät olivat Panu Mieho, Jani Nyman ja Joona Ikonen.

SM-liigan yleisömäärät ovat puhuttaneet, kuten joka vuosi syyskuussa vähintään jollain paikkakunnalla.

Kauden ensimmäinen paikallispeli veti lehtereille 11 744 katsojaa, mikä on yli seitsemän kertaa enemmän kuin keskiviikkona Mikkelissä pelatussa Jukurit–Lukko -ottelussa (1610).

TAPPARA ei pystynyt missään vaiheessa vastaamaan Ilveksen vahvaan luisteluun, jonka avulla kissapedot ehtivät lähes jokaiseen irtokiekkoon ensimmäisinä.

Kirvespaidat ovat usein olleet Ilvestä edellä kaksinkamppailuissa, mutta nyt nekin kääntyivät pääosin vihreäpaidoille.

Erityisesti Ilveksen nelosketju Panu Mieho – Tommi Tikka – Miro Ruokonen dominoi omissa vaihdoissaan.

Ketju värkkäsi myös ottelun kulun kannalta tärkeimmän 1–0-maalin.

Keväältä tuttu tunnelma tarjosi areenassa katsojille tunnetta koko rahalla. Pelillisesti Ilves oli lopulta lähes ylivoimainen.

Kevääseen on kuitenkin vielä pitkä matka.

NHL-legendan poika muutti Suomeen

PORIN ÄSSIIN täksi kaudeksi siirtynyt 26-vuotias keskushyökkääjä Dominic Turgeon tietää, millaista on olla legendan poika.

Sukunimi Turgeon herättää kunnioitusta kiekkomaailmassa. Dominicin isä Pierre Turgeon, 53, on yksi NHL:n kaikkien aikojen herrasmiespelaajista.

Pierre Turgeon on NHL:n historian 34:nneksi paras pistemies. Neljä kertaa NHL:n tähdistöotteluun valittu Turgeon pelasi maailman parhaassa kiekkoliigassa 19 kautta ja teki 1 294 runkosarjaottelussa 1 327 pistettä.

Parhaalla kaudellaan 1992–93 Turgeon sijoittui pistepörssin kuudenneksi 132 pisteellään, heti Teemu Selänteen jälkeen. Samalla kaudella Turgeon voitti Lady Byng -palkinnon.

Dominic Turgeon on syntynyt helmikuussa 1996 Pointe-Clairessa, Montrealin lähistöllä. Samaan aikaan hänen isänsä loisti Montreal Canadiensin ykköstähtenä ja kapteenina.

Kuuluisan isän poikana kasvaminen oli Dominicille enemmän etuoikeus kuin rasite.

– En ole koskaan ottanut paineita siitä, että olen Pierren poika. Olemme hyvin erilaisia pelaajia. Hän oli erittäin hyökkäysvoittoinen pelaaja. Minä olen enemmän puolustava hyökkääjä, hän sanoo.

Dominic Turgeonin unelma toteutui kaudella 2017–18, kun hän debytoi NHL:ssä Detroit Red Wingsin legendaarisessa paidassa. Turgeon on pelannut NHL:ssä yhdeksän ottelua.

USA:SSA lähes koko elämänsä asunut Turgeon halusi tänä vuonna elämäänsä muutoksen. Siksi hän päätti kuuden AHL:ssä pelatun kauden jälkeen siirtyä Eurooppaan.

– Olen aina miettinyt, että haluaisin pelata jääkiekkoa Euroopassa ja kokea sen puolen tässä ammatissa. Pelasin kuusi vuotta AHL:ssä, enkä päässyt pelaamaan NHL:ssä enää viimeisinä vuosina. Koin, että nyt oli hyvä paikka muutokselle ja pelata uudessa kulttuurissa, Turgeon perustelee siirtoaan Ässiin.

TURGEON ON profiililtaan kahden suunnan hyökkääjä, joka ei ole koskaan mässäillyt pisteillä. Tässä mielessä omena on pudonnut kauas puusta.

– Pyrin pelaamaan viisaasti, hoitamaan puolustusvelvoitteet ja pimentämään vastustajan kärkipelaajia. Haluan myös Ässissä auttaa joukkuettani hyökkäyssuuntaan. Aloitukset kuuluvat myös vahvuuksiini.

Uuteen pelikulttuurin sopeutuminen on vasta alkutekijöissä, mutta Turgeon huomasi heti selkeän eron suomalaisen ja pohjoisamerikkalaisen jääkiekon välillä.

– Isoin muutos on kiekkokontrolli. Jos punaviivan kohdalla ei ole paikkaa edetä, täällä kiekko pelataan takaisin alas ja pidetään hallussa. Pohjois-Amerikassa kiekkoa vain heitetään päätyyn vastaavanlaisissa tilanteissa, Turgeon vertaa.

Turgeonia miellyttää ison kaukalon tarjoamat mahdollisuudet.

– Pelin tempo on hieman hitaampi, mutta se johtuu paljon siitä, että jää on isompi ja tilaa on enemmän. Tykkään siitä. Täällä taitopelille on enemmän tilaa ja pitää hallita kiekkoa. Sopeutumisessa menee oma aikansa, mutta peli peliltä tuntuu paremmalta. Edellisessä pelissä (lauantaina JYPiä vastaan) tunsin oloni ensimmäistä kertaa mukavaksi.

Turgeon pääsi kokemaan viime lauantaina ensimmäistä kertaa Isomäen meininkiä. Porilaisten luoma tunnelma saa kiitosta amerikkalaishyökkääjältä.

Raimo Helminen palaa Ilvekseen

Jääkiekkolegenda Raimo Helminen siirtyy Ilveksen valmennusryhmään, seura tiedottaa.

Helminen, 58, on solminut seuran kanssa loppukautta koskevan sopimuksen. Helminen toimii apuvalmentajana Jouko Myrrän johtamassa valmennusryhmässä.

– Todella hienoa palata. Kiva päästä niin sanotusti kotiseuraan takaisin. Yritän auttaa mahdollisimman paljon, Helminen kommentoi Yle Urheilulle.

– Ilves todella halusi minut. Se oli tietenkin iso pointti. Päävalmentaja Jouko Myrrän kanssa juteltuani tein päätöksen, että kyllähän tämä tälläkin tavalla käy. Hieno juttu.

Ilveksen pelaajalegenda toimi joukkueen apuvalmentajana pelaajauransa jälkeen vuosina 2009–12 ja päävalmentaja kauden 2012–13 alkupuoliskon ennen potkujaan.

VIIME vuodet Helminen on tehnyt pätkätöitä. Hän on toiminut muun muassa useampien KHL-joukkueiden apuvalmentajana ja Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen peräsimessä.

Kaudella 2020–21 Helminen vei päävalmentajana TPS:n SM-liigan finaaleihin, ja viime talvena hän kävi valmentamassa Italiassa.

Viime kausien kovista tuloksista huolimatta Helmiselle ei löytynyt menneenä kesänä uutta työnantajaa.

Ilves on aloittanut SM-liigakauden ainoana joukkueena kolmella kolmen pisteen voitolla.

Helmisen ohella Myrrän valmennustiimiin kuuluvat entiset liigapelaajat Marko Ojanen, Pasi Saarinen, Jarkko Näppilä ja maalivahtivalmentaja Markus Korhonen.

yli 1 000 ottelun tähdeltä revitään C-kirjain rinnasta

NHL-seura Winnipeg Jets ilmoitti perjantaina, että se tulee pelaamaan tulevan kauden ilman vakituista kapteenia. Joukkueeseen nimetään kuitenkin apukapteeneja, joiden nimet julkistetaan myöhemmin.

– Tavoitteemme on laajentaa joukkueemme johtavien pelaajien ryhmää. Haluamme tarjota ydinpelaajillemme mahdollisuuden astua suurempiin johtajuusrooleihin joukkueessamme, Bowness jatkoi.

Se tarkoittaa sitä, että Blake Wheeler menettää kuuden vuoden ajan hoitamansa kunnian. Yhdysvaltalaishyökkääjän paidan rinnukseen ommeltiin c-kirjain kauden 2016–17 alussa. Sitä ennen hän oli hoitanut apukapteenin virkaa kahden kauden ajan.

– Valmennusjohdon päätöksestä meillä ei ole kaudella 2022–23 varsinaista kapteenia, vaan ryhmä vapakapteeneita, Jetsin päävalmentajaksi täksi kaudeksi Dallasista palkattu Rick Bowness lausui.

JETSIN tulehtuneesta ilmapiiristä ja johtajuusongelmista on liikkunut huhuja jo useampien vuosien ajan. Osa pelaajista, muiden muassa Patrik Laine on halunnut pois Winnipegistä.

Wheelerilla on ollut leima vaativana kapteenina.

– On ollut minun tehtäväni rakentaa kulttuuria täällä ja olen tuntenut siitä suurta ylpeyttä vuosien ajan. Katson varmasti peiliin sen suhteen, minne olemme menneet. Joukkue joka olimme ja joka olemme nyt. En piilottele sitä. Otan vastuun, missä tämä joukkue nyt on, Wheeler kommentoi C-kirjaimen ryöstöä.

HIFK avasi kauden voitolla

HIFK voitti HPK:n liigakauden avauksessaan Olli Palolan johdolla maalein 4–1.

Ottelu alkoi HIFK:n hallinnalla, jota avitti HPK:n saamat kaksi jäähyä. Ylivoimamaali oli lähellä, mutta välittömästi jälkimmäisen kakkosen päätyttyä Matti Järvinen vapautti jäähyaitiosta tulleen Michael Jolyn läpiajoon: 0–1.

Kylmä suihku ei kangistanut HIFK:ta, ja tasoitus tuli ajassa 15.47 Liigan kaksinkertaisen maalikuninkaan Olli Palolan lavasta.

Erän viimeisellä sekunnilla HPK punnersi kiekon ruuhkan keskeltä miltei maaliin, mutta videotarkistus lähetti joukkueet tasanumeroissa tauolle.

Maalittoman toisen erän jälkeen alkoi kolmannen alussa tapahtua.

HIFK:n tehohetki muutti numerot runsaassa minuutissa 3–1:een, kun ensin Palola ja sitten Micke Åsten iskivät irtokiekot maalin edestä reppuun.

Runsas minuutti lisää, ja HPK:n ryminävärväys Eetu Liukas lähti päähän kohdistuneesta vastataklauksesta suihkuun. Uhriksi joutui Otto Paajanen, joka kuitenkin pystyi jatkamaan peliä.

HIFK ei viiden minuutin ylivoimalla onnistunut, mutta pian sen päätyttyä Otto Karvinen lisäsi kotijohdon 4–1:een. Ne jäivät myös loppunumeroiksi.

HIFK:n ilonaiheisiin kuului voiton ohella komea yleisömäärä 7875. Se on runsas tuhat yli seuran budjetoiman (6800) ja yhtä paljon yli viimeisen vertailukohdan ennen koronaa: syksyn 2019 kotiavaus JYPiä vastaan veti Nordiksen lehtereille 6811 katsojaa.

– Kaikkien näiden aikojen jälkeen tämmöinen kauden alku, HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen ihasteli viitaten (toivottavasti) taakse jääneisiin yleisörajoituksiin.

– Yleisö oli hienosti mukana, ja otetaan voitto vielä. Monelta osin hyvä suoritus, hän kiitteli mainiten maalivahti Niilo Halosen sekä Miro Väänäsen johtaman nelosketjun.

Ruotsalaismaalivahti avautui lähdöstään Jokereista ja Venäjästä

Jääkiekkomaalivahti Anders Lindbäck palasi täksi kaudeksi kotimaahansa Ruotsiin ja siirtyi SHL:ssä pelaavan Brynäs IF:n riveihin.

Lindbäck, 34, pelasi viime kaudella Jokerien maalinsuulla ja oli valmis jatkamaan uraansa ulkomailla kauden jälkeen.

kertoi Expressenin haastattelussa, mitä hän ajatteli Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

– Päätös oli helppo, sillä he (Venäjä) alkoivat pudottaa pommeja. Sitä ei voi tukea millään tavalla, Lindbäck sanoi.

Kauden päättyminen Jokereissa harmitti huippuveskaria, sillä hänen mukaansa narripaidat olisivat voineet menestyä.

– Olimme rakentaneet joukkueen, jolla oli mahdollisuus voittaa, joten siksi harmittaa, että matka jäi kesken. Loppujen lopuksi sillä ei ole mitään merkitystä, koska maailman tämänhetkiset tapahtumat ovat paljon urheilua suurempia.

Lindbäck kertoi aina unelmoineensa Brynäsiin palaamisesta. Ruotsalaisvahti on käynyt läpi Brynäsin junioriputken ja pelasi seuran paidassa SHL-sarjan kantaessa vielä Elitserienin nimeä kaudella 2008–2009.

Lindbäck solmi seuran kanssa kolmen vuoden sopimuksen.

Lindbäckin aisaparina Brynäsin maalinsuulla esiintyy Veini Vehviläinen, joka pelasi jo viime kaudella joukkueen tolppien välissä.

Lindbäck ei enää niin paljoa välitä siitä, kuka on ykkösmaalivahti.

– Kunhan voitamme otteluja, sillä ei ole väliä. Jos istun penkillä, pystyn auttamaan muilla tavoilla. On tarpeellista, että meillä on kaksi hyvää maalivahtia koko kauden ajan. Meidän pitää puskea toisiamme paremmiksi.

– Veini vaikuttaa hienolta tyypiltä.

SHL-kausi käynnistyy 17.9. Brynäs sijoittui viime kaudella runkosarjassa sijalle 10.