Yli 66 miljoonan dollarin jättisopimus

Ottawa Senators on kiinnittänyt nuoren saksalaistähtensä Tim Stützlen pitkään, 8-vuotiseen jatkosopimukseen.

Alkavan kauden jälkeen voimaan astuva diili ulottuu kesään 2031 ja on arvoltaan peräti 66,8 miljoonaa dollaria. Stützlen kausittainen keskiansio eli cap hit on siis huima 8,35 miljoonaa dollaria.

Stützle, 20, poimittiin Ottawaan vuoden 2020 varaustilaisuuden kolmantena pelaajana. Taitava, kovapäinen kilpailijaluonne on 132 pelaamassaan NHL:n runkosarjaottelussa tehnyt 87 (34+53) pistettä.

Stützle pelasi viime kevään MM-turnauksessa Helsingissä kolmessa ottelussa (0+2) ennen kuin hänen kisansa päättyivät loukkaantumiseen.

Karmea pettymys! Tšekki pudotti Naisleijonat mitalipeleistä

Naisleijonien matka mitalipeleihin tyssäsi Tšekkiin puolivälierissä lukemin 1–2 jatkoajalla. Suomen peli ei ollut missään vaiheessa turnausta totutulla tasolla.Suomi hävisi ensimmäisen kerran MM-tasolla puolivälierissä.

Peli alkoi Tšekin alkuryöpytyksellä, josta Naisleijonat selvisi Anni Keisalan torjunnoilla. Vasta ensimmäisen erän lopulla leijonalauma heräsi peliin.

Maaliton jakso murtui toisen erässä Tšekin Daniela Pejsovan kääntölaukauksella. Maalivahti Klara Peslarova torjui hienosti Suomen parhaimmat tasoitusyritykset. Vielä erän lopulla Ronja Savolainen kilautti ylärimaan, mutta viimeiseen erään lähdettiin Suomen takaa-ajoasemasta.

Noora Tulus teki siirretyn rangaistuksen aikana Suomen tasoitusmaalin Elisa Holopaisen ja Sanni Rantalan esityöstä 12 minuuttia ennen päätössummeria. Hyvä maalivahtipeli molemmilla joukkueilla piti numerot tasoissa loppuun saakka.

Jatkoaikaa ehti kulua 41 sekuntia, kun Jenni Hiirikosken syöttö laitaan ei tavoittanut ketään. Aneta Tejralova katkaisi syötön ja löysi kiekonmentävän aukon Keisalan suojuksista.

Pronssiotteluiden vakiokävijänä tunnettu Suomi menee ensimmäistä kertaa sijoituspeleihin MM-kisojen historiassa.

Päävalmentaja Juuso Toivola kommentoi tappion jälkeen kohuja.

– Jälkimmäiseen: En tiedä, mistä se on tullut ja mikä se on. Ensimmäiseen sanon, että meillä oli siihen perustelut ja pohdinta. Aina voidaan spekuloida, voisiko tehdä toisin ja mikä olisi ratkaisu. Jälkiviisaus on tietenkin helppoa.

– Tähän hommaan kuuluvat ratkaisut, oikeat tai väärät, mutta ne kuuluvat ja niitä tulee tehdä. Teimme tällaisen ratkaisun. Miten ne liittyvät toisiinsa, on sitten toinen asia, Toivola sanoi olkiaan kohautellen.

Maalivahtilegenda Jarmo Myllys löysi uuden valmennuspestin

MAALIVAHTILEGENDA Jarmo Myllys, 57, ja jääkiekon Mestistä pelaava Kajaanin Hokki ovat solmineet vuoden mittaisen valmentajasopimuksen. Myllys aloittaa tehtävässään 1. syyskuuta.

Maalivahtilegenda toimii Hokin päävalmentaja Pasi Räsänen valmennusparina.Kaksikko kuului aikoinaan viiden kauden ajan SaPKon valmennustiimiin. Hokissa Myllys toimii myös maalivahtivalmentaja.

Myllys voitti pelaajaurallaan Leijonien maalilla olympiahopeaa Calgaryssä 1986. Myllys torjui Suomen myös ensimmäiseen MM-kultaa Tukholmassa 1995.

Hän edusti pelaajaurallaan SM-liigassa Ilvestä, Lukkoa, Bluesia sekä SaiPaa. NHL:ssä Myllys pelasi Minnesota North Starsin ja San Jose Sharksin riveissä.

Myllys pelais myös Ruotsissa, missä hän edusti Luulajan sekä HV 71:n joukkuetta.

Susanna Tapanin oudot puheet ihmetyttävät

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen tähtihyökkääjän Susanna Tapanin ympärillä on kuohunut siitä lähtien, kun hän jäi pois Yhdysvallat-ottelusta ystäviensä häiden takia.

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue nappasi avausvoittonsa jääkiekon MM-kisoissa, kun se voitti Herningissä Japanin maalein 9–3 (2–1, 4–1, 3–1).

Suomi otti odotetusti voiton selvin lukemin, sillä se oli aiemmin elokuun harjoitusotteluissa kaatanut Japanin 7–1 ja 6–1.

Naisleijonat sai ottelussa onnistumisia tähtipelaajilleen. Ykkösketjun pelaajista Susanna Tapani ja Petra Nieminen taiteilivat upeilla osumilla turnauksen ensimmäiset maalinsa.Suomi voitti ottelun 9–3.

Puuhastelun maku ei varsinaisesti hälventynyt, kun Tapani, Naisleijonien päävalmentaja Juuso Toivola ja GM Tuula Puputti kommentoivat tähtipelaajalta USA-ottelun verottanutta reissua ystävän häihin.

Tapani ihmetteli kohun mittasuhteita ja pahoitteli joukkueelle aiheuttamaansa hämminkiä. Tähtihyökkääjä esitti siis klassisen muka-anteeksipyynnön, jossa hän ei pahoitellut tekoaan vaan siitä aiheutunutta kohua.

Aku Koskenvuon keskiarvo lukiossa oli 9,7 

ON kova juttu saada NHL-varaus.

On todella kova juttu päästä Harvardin yliopistoon.

Ja on kerrassaan uskomatonta, jos sama ihminen, varsinkin suomalainen, saavuttaa nämä molemmat.

Aku Koskenvuolta temppu onnistui. 19-vuotias maalivahti on ensimmäinen suomalainen jääkiekkoilija, jolle tarunhohtoisen Harvardin ovet avautuvat. Hän vaihtaa tänä syksynä HIFK:n ja Helsingin amerikkalaiseen huippuyliopistoon.

Jo viime vuonna Vancouver Canucks varasi Koskenvuon viidennellä kierroksella.

Moni ei edes usko häntä todeksi – lätkäjätkää, jolla on valtavat älynlahjat myös koulun penkillä.

KOSKENVUON keskiarvo lukiossa oli 9,7. Pelkästään sillä ei Harvardiin vielä kävellä. Yhdysvaltojen vanhimman yliopiston seula on tiukka ja akateeminen.

NHL:N varaustilaisuus jännitti Koskenvuota enemmän kuin Harvardin hakuprosessi. Hän seurasi draftia nettistriimin kautta, koska tilaisuus järjestettiin koronan takia etänä.

Koskenvuo sai kuulla oman nimensä lopulta numerolla 137, kun Canucks huusi hänet.

– Se oli tosi hienoa. Ei se mikään itsestäänselvyys ollut, että varaus tulee, joten olin vain tyytyväinen kun kuulin oman nimeni, Koskenvuo sanoo.

– NHL on tietenkin tavoitteeni. Se häämöttää siellä kaukana, että joskus pääsisi änäripelejä pelaamaan, mutta tosi paljon on töitä tehtävänä, että sellaiselle tasolle pääsisin, hän pohtii realistiseen sävyyn.

Ensin hänen on lunastettava paikkansa Harvardin maalilla kovatasoisessa NCAA:n yliopistosarjassa. Koskenvuota on luonnehdittu fiksuksi ja atleettiseksi maalivahdiksi, joka tarvitsee vielä tasaisuutta peruspeliinsä.

 Jari Kurrilla ja Harry Harkimolla ei ole roolia helsinkiläisseuran liigahankkeessa

Jari Kurri ja Harry Harkimo ovat ulkona Jokerien liigahankkeesta.

Jokerien juniorikiekkoa pyörittävän Helsingin Jokerit ry:n mukaan Jari Kurri ja Harry Harkimo eivät ole missään tekemisissä helsinkiläisseuran uuden taustayhtiön kanssa.

Jokerit ry kertoi keskiviikkona luovuttaneensa Jokerien tavaramerkin hallinnoinnin uudelle taustayhtiölle pitkällä sopimuksella.

Tiedotteen mukaan Jokerien edustusjoukkueen liigaprojektia johtaa uusi taustayhtiö ja Helsingin Jokerit ry on sen osaomistajana.

– Taustayhtiön muista takana olevista tahoista ja rahoittajista Helsingin Jokerit ry ei puhu vielä julkisuuteen, koska asiaa koskevat neuvottelut ovat vielä kesken. Toivommekin työrauhaa projektillemme, jonka päämääränä on palauttaa Jokerit suomalaiseen sarjajääkiekkoiluun kaudelle 2023–24, Jokerit ry kirjoitti tiedotteessa.

Jokerien paluulla kotimaan kaukaloihin on spekuloitu siitä lähtien, kun seura lähti venäläisjohtoisesta jääkiekkosarjasta KHL:stä viime keväänä.

Iltalehti uutisoi tiistaina, että Harkimon poika Joel Harkimo olisi toisen tahon keulakuvana, joka sysäsi Naurava Narri Oy:n sivuun.

Joel Harkimo itse kiisti tiedon keskiviikkona Twitter-tilillään.

– Väitteet että olen keulakuva yhtään missään eivät pidä paikkansa. Olen kiinnostunut rakastamani seuran tulevaisuudesta kuten kaikki, joilla on Jokeri-sydän, Harkimo kirjoitti.

IS:n tietojen mukaan Joel Harkimo omistaa – tai ainakin hän esiintyy liikeneuvotteluissa omistajana – Kurrin yhtiölle vuosia kuuluneen lisenssioikeuden Jokerien tavaramerkkiin, josta on käyty kovia neuvotteluja Jokerien emoseuran ry:n ja uuden ostajaehdokkaan Naurava Narri Oy:n kanssa.

Naurava Narri Oy on Teemu Selänteen ympärille keskittynyt yhtiö, joka on kuukausien ajan yrittänyt saada Jokereita haltuunsa tuodakseen pääsarjajoukkueen liigaan ja varmistaakseen junioriorganisaation pitkäjänteisen toiminnan.

Jokerien diili oli allekirjoitusta vailla, sitten kuvaan astui Jari Kurri

Helsingin Jokerit ry on julkaissut tiedotteen, jossa kommentoidaan tuoreimpia käänteitä seuran paluuprojektista SM-liigaan.

Sunnuntaina Teemu Selänteen edustama osakeyhtiö Naurava Narri Oy tiedotti, että sen neuvottelut Helsingin Jokerit ry:n kanssa päättyivät tuloksettomina.

Helsingin Jokerit ry on seuran junioriorganisaatio, joka omistaa Jokerien nimen ja logon. Ry:n tiedotteen mukaan sillä on edelleen voimassa oleva sopimus Jokerit-tavaramerkistä Jari Kurrin omistaman Jokerit Hockey Club Oy:n kanssa.

– Sopimus ei ole rauennut keväällä, kuten mediassa on esitetty, tiedotteessa sanotaan.

MTV Urheilu uutisoi maanantaina, että Kurri on neuvotellut U20-joukkueelle sponsorisopimuksia alkavalle kaudelle ja tarjonnut porkkanana yhteistyötä mahdollisen SM-liigajoukkueen kanssa tulevaisuudessa.

Kurrilla on neuvotteluissa valttikortit hänen saatuaan juniori-organisaatiolta harvinaisen vahvan mandaatin. Helsingin Jokerit ry ei peittele Kurri-sidettään, vaan kirjoittaa tiedotteessaan, että sen ”tavoitteena on löytää yhdessä Jari Kurrin kanssa Jokereille paras ja kestävin vaihtoehto palata pysyvästi ja menestyksekkäästi suomalaiseen sarjajääkiekkoon”.

– Kulisseissa on alkanut käydä selväksi, että Helsingin Jokerit haluaa auttaa Jari Kurria, jonka asema suomalaisessa jääkiekkoilussa on kyseenalaistettu Jokerit Hockey Club Oy:n pitkäaikaisten venäläisoligarkkikytkösten vuoksi. Myös Kurrin omistajakaudella (2019–2022) Jokereihin ehdittiin pumpata isosti venäläisrahaa, IS:n sisäpiirilähde sanoo.

Nuoret Leijonat MM-finaaliin!

NUORET Leijonat eteni upeasti alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-finaaliin kaadettuaan Ruotsin välierässä 1–0-lukemin.

Suomen suurin sankari oli nollapelin torjunut Juha Jatkola, joka torjui yli 20 ruotsalaislaukausta.

Voittomaalista vastasi toisessa erässä ylivoimalla Kasper Puutio, joka ujutti kiekon Ruotsin maalivahti Jesper Wallstedtin jalkojen välistä maaliin.

Puution osuma jäi lopulta ottelun ainoaksi.

– Erinomaisen sinnikäs ja sitoutunut joukkue. Loistava henki ja paljon yhteisiä kokemuksia. On ollut mielettömän hieno matka tämän joukkueen kanssa, Suomen päävalmentaja Antti Pennanen tuumasi ottelun jälkeen Discovery+:n haastattelussa.

Suomi kohtaa Kanadan MM-kisojen finaalissa. Ottelu pelataan tulevana yönä Suomen aikaa kello 3 alkaen.

Nuoret Leijonat eteni MM-välieriin!

Nuoret Leijonat kaatoi Saksan nuorten jääkiekon MM-puolivälierässä selvästi lukemin 5–2.

Puolivälieräottelu alkoi paikallista aika aamukymmeneltä, mutta aamu viiden herätyksestä huolimatta Suomi oli valmiina ottelun alkuun.

Avauserän puolivälin jälkeen Suomi hyödynsi ensimmäisen ylivoimansa ja siirtyi kapteeni Roni Hirvosen maalilla 2–0-johtoon. Ylivoimalla takatolpalta syntyneen osuman syöttivät Simontaival ja Kasper Puutio.

Myös Saksa onnistui heti ensimmäisessä ylivoimassaan. Se kavensi Bennet Rossmyn osumalla numerot 2–1:een ajassa 12.50.

Yv-maalien tulva jatkui ajassa 14.48, kun Järventie sivalsi ranteella kiekon Saksan maalia vartioivan Florian Buglin taakse: 3–1. Syöttömerkinnän ansaitsivat Aleksi Heimosalmi ja Joakim Kemell.

Toinen erä oli Suomelta heikko. Kuvaavaa oli, että ensimmäinen laukaus kohti maalia tuli vasta 11. minuutilla.

Saksa sen sijaan jatkoi ylivoimamaalien iltaa, kun Rossmy nosti rystyltä kiekon taidokkaasti Leevi Meriläisen taakse: 3–2 ja edessä oli tiukka kolmas erä.

Sen alkuun Suomi sai kaksi ylivoimaa, ja jälkimmäisestä Järventie rankaisi ampumalla suoraan Heimosalmen passista helpottavan 4–2-maalin. Syöttöpiste myös aloituksen voittaneelle Oliver Kapaselle.

Määttä kiepautti läheltä loppunumeroiksi 5–2 tehopelaaja Järventien syötöstä. Syöttöpinna myös Kemellille, ja tämäkin osuma syntyi ylivoimalla.

Suomen välierävastustaja selviää yön otteluissa. Muissa kamppailuissa Ruotsi kohtaa Latvian, Kanada Sveitsin ja Yhdysvallat Tshekin.

Kanada on ollut murskaava Nuoria Leijonia vastaan

Suomi jäi Kanadan jalkoihin jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Edmontonsissa. Kisaisäntä oli selvästi edellä ja juhli voittoa maalein 6–3.

Suomi on näin ollen lohkonsa toinen ja pelaa puolivälierässä Saksaa tai Ruotsia vastaan. Näiden maiden kello viideltä alkavan keskinäisen ottelun häviäjä asettuu Suomea vastaan.

Historian saatossa kamppailut ovat olleet kanadalaisvoittoisia.

Suomi ja Kanada ovat kohdanneet alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisoissa 2000-luvulla 18 kertaa. Noista liki paristakymmenestä ottelusta Kanada on voittanut peräti 13. Suomi on juhlinut voittoa neljästi, ja kerran ottelu on päättynyt tasan.

Vuoden 2002 jälkeen Nuorilla Leijonille oli 12 vuoden tauko ilman ainuttakaan voittoa vaahteranlehtipaidoista. Suomi kukisti Kanadan vuoden 2002 kisoissa lukemin 4–1, mutta seuraava voitto MM-tasolla tuli vasta vuoden 2014 MM-välierässä.

Maaliero on Kanadan eduksi 69–38.

Suomen edellinen voitto Kanadasta on vuoden 2019 tammikuulta, jolloin Suomi löi Kanadan puolivälierässä jatkoajalla 2–1 ja juhli lopulta MM-kultaa.

Suomen ja Kanadan välinen alkusarjan päätöskamppailu alkaa Suomen aikaa tiistain vastaisena yönä kello yksi.