Manchester United pani Liverpoolin ahtaalle

Liverpool hallitsi ottelua Manchester Unitedia vastaan, mutta joutui tyytymään 2–2-tasapeliin.

Liverpoolin ja Manchester Unitedin kohtaamisissa on aina kipinää.Viime vuosina ottelut ovat kuitenkin olleet pelottavan yksipuolisia, kun United on tarponut kaukana liigakärjen takana.

Sunnuntainakin Old Traffordin kotijoukkue pelasi vain kunniasta, kun taas Liverpool taisteli tosissaan liigamestaruudesta.

Kaatosateessa pelattu avausjakso osoitti nykyisen tasoeron selvästi. Liverpool olisi voinut mättää puolisen tusinaa maalia, kun kaatosateen hidastama nurmi, United-veskari André Onanan huippupelastukset sekä surkea viimeistely pitivät numerot siedettävinä.

Ottelun avausjakso oli Liverpoolin näytöstä, ja Luis Diaz vei vieraat johtoon 23 minuutin pelin jälkeen. Manchester United ei saanut ensimmäisellä puoliajalla aikaan yhtäkään laukausta, kun Liverpool laukoi 15 kertaa.

Toinen puoliaika alkoi vieraiden kannalta synkästi. Bruno Fernandes pääsi laukomaan tasoituksen lähes puolesta kentästä, kun kokematon Liverpool-puolustaja Jarell Quansah tarjoili avopaikan harhasyötöllään.

Liverpool jatkoi maalipaikkojen tuhlailua, minkä United kuittasi 67. peliminuutilla: Kobbie Mainoo sijoitti 2–1-osuman näyttävällä kääntölaukauksella.

Liverpoolin takaa-ajo tuotti tulosta vajaat kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa. Aaron Wan-Bissaka kaatoi Harvey Elliottin rangaistusalueella. Pilkkua vetämään asettunut Mohamed Salah ei erehtynyt ja laukoi 2–2-maalin.

KuPS aloitti Veikkausliigan riemu­voitolla

VEIKKAUSLIIGAN suurin mestarisuosikki Helsingin Jalkapalloklubi hävisi liigakauden avausottelunsa ensi kertaa yli vuosikymmeneen, kun Kuopion Palloseura kaatoi Klubin kotonaan 3–1.

KuPSin kaksi ensimmäistä osumaa syntyivät Clinton Antwin oikealta laidalta antamista sisäänpäin kiertävistä kulmapotkuista. Isäntien kolmannen upotti Petteri Pennanen.

25. minuutilla syntynyt 1–0 kimposi maaliin HJK:n oman pelaajan Anthony Olusanyan käsivarresta.

67. minuutilla syntyneessä 2–0-osumassa Öst ei ollut lähelläkään torjuntaa. Maalin eteen yksin unohdettu Saku Savolainen pääsi puskemaan Antwin kulman sisään täysin vapaasti.

SINETIN KuPSin voitolle laukoi kapteeni Pennanen, joka upotti ulkosyrjälaukauksensa HJK-maaliin yläriman kautta Axel Vidjeskogin syötöstä 77. minuutilla.

HJK onnistui maalinteossa vasta lisäajan viimeisillä hetkillä. Maalin teki David Ezeh.

Näin Veikkausliigan avauskierros on päättynyt!

Helmarien EM-karsinnat alkoivat murska­tappiolla

Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen EM-karsintojen avausottelu Norjaa vastaan oli suomalaisittain synkkä.

Norja murjoi Helmarit lukemin 4–0, eikä Suomi esittänyt pelissä juurikaan sitä, mitä se parhaimmillaan osaa.

Helmarit aloitti ottelun melko pirteästi, mutta Norja osoitti avauspuoliajan edetessä tasonsa. Suomella oli läpi ottelun suuria vaikeuksia päästä tekopaikoille – sen paremmin keskeltä kuin laidoilta. Norja sen sijaan prässäsi tarvittaessa terävästi ja oli hyökkäyspäässä vaarallinen.

Ensimmäisen kerran pallo oli Tinja-Riikka Korpelan selän takana 24. peliminuutilla. Asialla oli Celin Bizet Ildhusöy, joka laukoi matalan vedon takanurkkaan. Avauspuoliajan lopulla Sophie Haug pukkasi kotijoukkueen kahden osuman karkumatkalle.

Toisella puoliajalla Thea Bjelde ja Elisabeth Terland lisäsivät kotijoukkueen karkumatkaa. Bjelden osuma syntyi 78. minuutilla, kun hänen laukauksestaan pallo kimposi Natalia Kuikan jalasta Suomen verkkoon. Kolme minuuttia myöhemmin Terland laukoi päätösnumerot.

Käytännössä karsinnasta voi tulla raskasta seurattavaa Helmarit-faneille, koska jo tiistaina vastaan tulee Fifa-rankingin mukaan maailman 14. paras futismaa Italia.

Äidin kauhunhetket – Tytär lyyhistyi kentälle finaalissa: ”Painajaismaista”

Englannissa koettiin pelottavia hetkiä jalkapallon naisten liigacupin finaalissa sunnuntaina, kun Arsenalin Frida Maanum lyyhistyi kentälle kesken ottelun.

Maanum, 24, kaatui tv-kuvien ulkopuolella kentän pintaan, kun 90 minuutin päälle annettua varsinaisen peliajan lisäaikaa oli jäljellä minuutti. Tilanne oli tässä vaiheessa 0–0.

Lääkärit hälytettiin kentälle, ja Maanumin kasvoille asetettiin happinaamari.

Arsenal-tähti Frida Maanumin äiti Liz-Heidi Leonhardsen katsoi tyttärensä jalkapallo-ottelua kotisohvaltaan Oslossa, kun hän yhtäkkiä kauhistui.

Arsenal tiedotti jo pelin aikana, että Maanumin tila on vakaa. Leonhardsen sai nopean päivityksen tyttärensä tilasta tämän ystävältä.

– Olin erittäin huolissani, mutta olen jutellut hänen kanssaan ja hän on kunnossa. Lääkintähenkilökunta piti hänestä hyvää huolta, Leonhardsen sanoi.

Yksityiskohta Saksan pelipaidassa aiheutti natsikohun

Saksan jalkapallomaajoukkueen uudet pelipaidat aiheuttivat kohun, kertoo Kronen Zeitung.

Kyse on tavasta, jolla numero 4 on Adidaksen valmistamissa pelipaidoissa muotoiltu. Monen mielestä numero muistuttaa liikaa natsi-Saksan SS-joukkojen logoa. Joukkojen tunnuksessa s-kirjaimet ovat näyttävät kahdelta salamalta – tai numerolta neljä.

SS-joukot julistettiin toisen maailmansodan jälkeen rikollisorganisaatioksi. Siksi Saksan maajoukkueen pelipaitojen yhdennäköisyydestä syntyi nopeasti haloo.

Kukaan Saksan maajoukkueessa ei pelaa numerolla 44, mutta kyseistä pelipaitaa pystyi ostamaan maajoukkueen nettikaupasta. Sen selkään pystyi myös valitsemaan haluamansa nimen.

Adidaksen on päättänyt estää 44-paitojen tilaukset sulkemalla nettipalvelun, jolla erityisvalmisteisia paitoja voi teetättää.

Ensimmäisenä kiusallisen yksityiskohdan huomasi X:ssä historioitsija Michael König, joka piti paitaa ”kyseenalaisena”.

Myös saksan pinkki kakkospaita on nostanut haloon.

Liverpool kierroksen suurin voittaja

Jalkapallon Englannin Valioliigan odotettu kärkikamppailu Manchester Cityn ja Arsenalin välillä ei täyttänyt odotuksia. Ottelu päättyi 0–0 ja vaaralliset maalipaikat jäivät lähes täysin puuttumaan. Tulos tietää sitä, että Liverpool siirtyi liigan kärkeen kahden pisteen erolla Arsenaliin ja kolmen pisteen erolla Manchester Cityyn.

Kyseessä oli kauden viimeinen kolmen mestaruudesta kamppailevan joukkueen keskinäinen liigaottelu. Otteluita kärkikolmikolla on jäljellä yhdeksän.

Yksi merkittävä ero viime kauden kohtaamiseen oli se, ettei Arsenalilla silloin ollut huipputoppari William Salibaa mukana. Sunnuntaina ranskalainen oli kentän paras pelaaja.

Arsenal lähti viikonloppuun Valioliigan kärkijoukkueena, mutta siitä huolimatta se keskittyi vain puolustamaan omaa maaliaan. Sen Tykkimiehet toki suoritti erinomaisesti, mutta 0–0-tasapeli auttoi eniten Liverpoolia.

Punaiset nimittäin voitti sunnuntaina Brightonin omalla kotikentällään ja nousi samalla liigan paalupaikalle. Kun vielä joukkueen loppuohjelma on kaikkein helpoin kolmesta mestarikandidaatista, oli manageri Jürgen Kloppin hymy herkässä.

Xabi Alonso teki ratkaisunsa

Xabi Alonso ilmoitti perjantaina, että hän jatkaa uraansa Bayer Leverkusenissa.

– Työni täällä ei ole vielä valmis, Alonso perusteli ratkaisuaan The Athleticin mukaan.

Suomen jalkapallomaajoukkueen maalivahdin Lukas Hradeckyn edustama Leverkusen on pelannut huikean kauden ja johtaa Bundesliigaa kymmenen pisteen erolla Bayern Müncheniin. Leverkusen ei ole hävinnyt tällä kaudella yhtään ottelua, kun liigakautta on jäljellä kahdeksan kierrosta.

Eurooppa-liigassa Leverkusen on edennyt puolivälieriin ja Saksan cupissa välieriin, joten sillä on mahdollisuus triplajuhliin. Bundesliigan mestaruus olisi Leverkusenille seurahistorian ensimmäinen.

suomalaisnaisten urakka päättyi Mestarien liigan puolivälieriin

Barcelona voitti Brannin ja PSG Häckenin jalkapallon naisten Mestarien liigassa. Suomalaispelaajien Katariina Kosolan, Joanna Tynnilän ja Nanne Ruuskasen matka tyssäsi puolivälieriin.

Suomalaisten Joanna Tynnilän ja Nanne Ruuskasen edustama norjalaisjoukkue hävisi vierasosan torstaina maalein 1–3 ja UWCL:n mestari Barcelona eteni välieriin yhteismaalein 5–2. Brannin avauksessa ollut Tynnilä otettiin vaihtoon 72. minuutilla.

Avausosan Norjassa 2–1 voittanut Barcelona siirtyi vajaassa tunnissa 2–0-johtoon Aitana Bonmatin ja ruotsalaisen Fridolina Rolfön osumilla.

Brannin toiveita herättäneen 1–2-kavennuksen viimeisteli nopean hyökkäyksen päätteeksi Tomine Svendheim, jonka tarkka laukaus meni maaliin takatolpan kautta 70. minuutilla.

Pari minuuttia ennen loppua Patricia Guijarro sinetöi Barcelonan loppulukemat 3–1:een. Joukkue kohtaa välierissä englantilaisen Chelsean.

Pomo suuteli pelaajaa väkisin – Voi joutua vuosiksi vankilaan

ESPANJAN jalkapalloliiton entistä puheenjohtajaa Luis Rubialesia uhkaa vankilatuomio. Espanjan syyttäjänviranomainen hakee Rubialesille 2,5 vuoden tuomiota, kertoo muun muassa espanjalaislehti Marca.

Rubiales on syytettynä seksuaalisesta häirinnästä ja pakottamisesta. Hän suuteli maailmanmestaruuden voittaneen joukkueen pelaajaa Jennifer Hermosoa vastoin tämän tahtoa MM-finaalin palkintojenjaossa Sydneyssä viime vuoden elokuussa.

Rubiales kielsi tehneensä mitään väärää, mutta Hermoso kiisti suostuneensa suudelmaan.

Espanjan naisten maajoukkueen ex-valmentaja Jorge Vildaa, joukkueen nykyistä urheilujohtajaa Albert Luqueta ja lajiliiton markkinointipäällikköä Ruben Riveraa syytetään niin ikään pakottamisesta. Syyte liittyy suudelman jälkeisiin tapahtumiin.

Miehet yrittivät painostaa Hermosoa sanomaan julkisuudessa, että kumpikin osapuoli halusi suudella. Pelaaja ei tähän suostunut.

Vankilatuomion lisäksi syyttäjänviranomainen vaatii Rubialesia maksamaan Hermosolle 100 000 euroa vahingonkorvauksia. Rubialesille vaaditaan myös neljän vuoden lähestymiskieltoa.

jättiläiset iskevät heti yhteen

KAIKKI kesä–heinäkuun jalkapallon miesten EM-kisoihin osallistuvat 24 maata on nyt selvillä. Kolme viimeistä paikkaa ratkesi dramaattisten vaiheiden jälkeen myöhään tiistai-iltana.

Puola kaatoi Walesin rangaistus­potku­kilpailussa, ja Ukraina nousi kisoihin oltuaan jo tappiolla jatkokarsinta­finaalissa Islantia vastaan.

Georgia puolestaan kaatoi rangaistuspotkuilla Kreikan. Fifa-rankingissa 77. sijalla – 17 pykälää Huuhkajien perässä – oleva maa eteni Kansojen liigan takaportin kautta ensi kertaa historiassaan arvokisoihin.

EM-kisojen lohkoista yksi hyppää silmille todellisena ”kuolemanlohkona”. Siinä pelaavat suurmaat Espanja, Italia ja Kroatia sekä haastaja Albania.

Lohkovaiheessa nähdään myös mielenkiintoinen Ranskan ja Hollannin kohtaaminen. Kaksikon takana Puolalla ja Itävallalla on täysi työ päästä jatkoon.