Manchester United upotti Arsenalin sunnuntai-illan trillerissä

Michael Carrick on onnistunut kääntämään Manchester Unitedin kurssia sen jälkeen, kun hän otti joukkueen ohjat käsiinsä vajaat kaksi viikkoa sitten. Manchester United on voittanut nyt niin Manchesterin derbyn Cityä vastaan kuin Valioliigaa johtavan Arsenalin. Arsenal-voitto tuli sunnuntaina 3–2-lukemin melkoisen trillerin jälkeen.

Arsenal meni johtoon vajaan puolen tunnin pelin jälkeen Lisandro Martinezin omalla maalilla. ManU nousi tasoihin muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Martin Zubimendi lahjoitti vastustajalle maalin. Espanjalainen syötti suoraan Bryan Mbeumolle, joka viimeisteli tyylikkäästi.

Emirates-kansa kauhistui, kun väkevään talvi-iskuun äitynyt Patrick Dorgu pamautti pallon kahdestakympistä riman kautta Rayan taakse.

Mikel Merino survoi viimeisellä kympilllä tasoituksen – mutta kun kotifanit odottelivat Arsenalin johtomaalia, United iski kolmannen kerran. Vaihdosta irronneen Matheus Cunhan kaukolaukaus kiersi sekä blokkaavan Gabrielin että heittäytyvän Rayan ja painui alanurkkaan.

Arsenalin joulukuun alussa alkanut tappioton putki sekä toukokuussa alkanut tappioton kotiotteluputki napsahtivat poikki Carrickin piiskaaman Unitedin käsittelyssä.

MM-finaaliin myynnissä lippuja käsittämättömillä summilla

Jalkapallon ensi kesän miesten MM-lopputurnauksen pääsylippujen hinnoista on kohistu, sillä summat ovat faniryhmien mukaan olleet varsin korkeita.

Lippujen jälleenmyynti nostaa kuitenkin hinnat vielä aivan uusiin korkeuksiin, raportoi muun muassa ESPN.

ESPN:n mukaan Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino kertoi tällä viikolla Davosissa Maailman talousfoorumissa, että monet fanit myyvät lippuja jälleenmyyntisivustoilla ja näin hinnat nousevat. Fifan omassa jälleenmyynnissä tarjottiin ESPN:n mukaan tällä viikolla pääsylippua MM-finaaliin peräti 230 000 dollarin hintaan.

Infantinon mukaan tällainen myynti on Yhdysvalloissa täysin laillista.

Infantino kertoi lisäksi, että jokainen MM-lopputurnauksen 104 ottelusta tullaan myymään loppuun.

Paul Gascoigne kaatui pahasti ja joutui sairaalaan

Englantilainen jalkapallosuuruus Paul Gascoigne, 58, joutui joulun seudulla onnettomuuteen.

Gascoignelta murtui rytäkässä kuusi kylkiluuta, minkä lisäksi hän sai ilmarinnan.

Hän kertoi itkeneensä kovan tuskan takia ja saaneensa vahvoja kipulääkkeitä. Mieli ei silti rauhoittunut.

Leikkaukset tulivat tutuiksi jo pelaajauran aikana.

– Minut on leikattu 38 kertaa, eivätkä leikkaukset normaalisti heilauta minua, mutta tällä kertaa olin paskoa housuihini.

Gascoigne kertoi loukkaantuneensa kaatuessaan.

Keskikenttäpelaaja muistetaan uraltaan muun muassa Englannin maajoukkueesta, Tottenhamista, Newcastlesta ja Rangersista.

Hän voitti urallaan muun muassa Englannin cupin Tottenhamissa ja kaksi Skotlannin liigamestaruutta Rangersissa.

Liverpool loistaa Euroopassa

Liverpool harppasi peräti seitsemän sijaa ylöspäin jalkapallon Mestarien liigan sarjataulukossa kukistamalla keskiviikkoiltana Marseillen vieraskentällä 3–0.

Täysi pistepotti nosti Liverpoolin seitsemän ottelun jälkeen 15:een pisteeseen.

Liverpool aloitti maalinteon ensimmäisen puoliajan lisäajalla Dominik Szoboszlain nerokkaalla vapaapotkulla.

Liverpool lisäsi johtoaan 73. minuutilla, kun Jeremie Frimpong rymisteli väkisin maalipaikkaan oikealta laidalta ja laukoi pallon maaliin Rullin oikean jalan kautta. Osuma kirjattiin argentiinalaisveskarin omaksi maaliksi.

Cody Gakpo laukoi loppulukemat takanurkkaan ottelun lisäajalla.

Samalla se nousi valtavan sarjataulukon neljänneksi. Suora passi neljännesvälieriin varmistuu, jos Liverpool ensi keskiviikon päätöskierroksella kaataa Qarabağin kotoisella Anfieldillään.

Bodø/Glimt teki historiaa ja murjoi Man Cityä

Norjassa todistettiin tiistai-iltana valtavaa yllätystä, kun Mestarien liigan debytantti Bodö/Glimt kaatoi suurseura Manchester Cityn liigavaiheen kamppailussa lukemin 3–1.

Napapiirillä kotiaan pitävä seura ei ollut historiansa aikana ottanut vielä ensimmäistäkään voittoa, kun Pep Guardiola toi miljoonamiehensä Pohjois-Norjaan kylään.

Sen takia on vaikea uskoa, millainen näytös Aspmyra-stadionilla nähtiin.

Kasper Høgh teki avausjaksolla kaksi maalia ja Jens Petter Hauge jatkoi norjalaisjuhlia vajaan tunnin kohdalla illan komeimmalla täysosumalla.

Ja vaikka Rayan Cherki saikin Cityn kavennuksen käytännössä heti perään, oli vierasjoukkue matkalla perikatoon.

Maailman parhaaksi pelaajaksi valittu Rodri ajettiin kahden varoituksen rasittamana suihkuun, eikä vieraiden kiri päässyt koskaan vauhtiin.

Joukkueen tie nousee todennäköisesti pystyyn jo ensi keskiviikkona, kun tämä liigavaihe päättyy, mutta sillä ei ole mitään väliä, koska tätä tulosta juhlitaan vielä vuosien jälkeen.

Valioliigassa jättisiirto

Englannin maajoukkuepelaajan Marc Guehin lähtö Crystal Palacesta on varmistunut. 25-vuotiaan puolustajan uusi Valioliigaseura on Manchester City.

Kaupan arvo oli maltillinen 20 miljoonaa puntaa eli 23 miljoonaa euroa. Guehin sopimus kestää kesään 2031 asti.

Guehi pelasi Crystal Palacen paidassa 4,5 vuotta. Hän teki 188 ottelussa 11 maalia.

Huippulahjakas toppari on edustanut maataan 26 maaottelussa.

Guehi oli kesällä lähellä siirtoa Liverpooliin. Seurat olivat jo päässeet yhteisymmärrykseen 35 miljoonan punnan eli 40,3 miljoonan euron arvoisesta kaupasta, mutta Palace veti jarrut kiinni viime hetkillä.

Liverpoolin ja Manchester Cityn lisäksi Guehista ovat olleet kiinnostuneita Real Madrid, Barcelona ja Bayern München.

Marokkolaiset sortuivat lapselliseen kiusantekoon

Afrikan mestaruusturnauksen sunnuntai-iltana Rabatissa pelattu Marokon ja Senegalin välinen loppuottelu oli draamantäyteinen tapahtuma.

Mestaruuden vei Senegal Pape Gueyen jatkoajan neljännellä minuutilla syntyneellä maalilla 1–0.

Sitä ennen ehti kuitenkin tapahtua paljon, vaikka ottelu pysyi maalittomana.

Ottelun loppuhetkillä nähtiin hurjaa draamaa. Varsinaisen peliajan lisäajan alussa Senegal teki maalin, mutta erotuomari Jean-Jacques Ndala hylkäsi tämän.

Myöhemmin lisäajalla erotuomari tuomitsi Marokolle rangaistuspotkun, mikä aiheutti kovan kaaoksen. Joukko tuohtuneita katsojia yritti rynnätä kentälle.

Kesken kaaoksen Senegalin päävalmentaja Pape Thiaw vei joukkueensa pukukoppiin, vaikka ottelu oli kesken. Päätöksen kerrotaan olleen protesti kiistanalaisia tuomioita vastaan.

Pelaajat palasivat kentälle noin 17 minuuttia myöhemmin, kertoo muun muassa BBC.

Jalkapallon Euroopan mestari kuoli 55-vuotiaana

Jalkapallolegenda Anouschka Bernhard on kuollut vakavan sairauden murtamana. Saksan jalkapalloliitto DFB tiedotti asiasta perjantaina.

55-vuotias Bernhard on yksi Saksan naisjalkapallon suurista nimistä.

Hän voitti Saksan mestaruuden kahdesti ja Saksan cupin kerran.

Maajoukkueessa Bernhard pelasi 47 ottelua. Vuonna 1995 puolustaja kuului joukkueeseen, joka voitti EM-kultaa ja MM-hopeaa.

Puolustaja muistetaan uraltaan FSV Frankfurtin seurajoukkueesta, jossa hän voitti kaksi Saksan mestaruutta vuosina 1995 ja 1998 sekä Saksan cupin 1996.

Pelaajauransa jälkeen Bernhard toimi valmentajana ja maansa jalkapalloliiton neuvonantajana.

Valmentajavuosien kovin saavutus olivat neljä EM-kultaa alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen peräsimessä.

Bernhardin panos saksalaiseen jalkapalloon oli merkittävä.

Tottenhamille taas surkea uutinen

Pahasta loukkaantumissumasta kärsivä Valioliigaseura Tottenham on saanut lisää huonoja uutisia.

Joukkueen brasilialaishyökkääjä Richarlison joutuu sivuun arviolta seitsemäksi viikoksi takareisivamman takia, kertoo BBC.

Hän on ollut tällä kaudella joukkueensa paras maalintekijä. Osumia on kertynyt yhteensä seitsemän.

Tottenham kertoi aikaisemmin, että keskikenttämies Rodrigo Bentacur on loukkaantumisen takia sivussa jopa kolme kuukautta.

Seura reagoi tähän uutiseen ostamalla keskikenttäpelaaja Conor Gallagherin Atletico Madridista 40 miljoonalla eurolla.

Valioliigassa sijalla 14 oleva Tottenham pelaa seuraavan ottelunsa lauantaina, kun se saa vieraakseen West Hamin.

Real Madridin levoton viikko sai uuden käänteen

– Häpeällinen ja nolo esitys Real Madridilta.

Näin espanjalaislehti Marca totesi verkkosivuillaan, kun Albacete pudotti Real Madridin Espanjan cupista keskiviikkona. Ottelu päättyi 3–2.

Kyseessä oli todellinen sokkitappio Real Madridille, sillä Albacete pelaa Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Eikä kyseessä ole kakkostasollakaan mikään kärkiporukka, sillä Albacete majailee sarjataulukossa vasta sijalla 17/22.

Real Madridin uusi päävalmentaja Alvaro Arbeloa sai siis huonoimman mahdollisen alun uralleen valkopaitojen peräsimessä. Hänet nimettiin juuri Xabi Alonson tilalle.

Viime kesänä seuraan saapunut Alonso sai potkut, kun Real Madrid hävisi viime sunnuntaina Supercupin loppuottelun Barcelonalle 2–3.

– Tässä seurassa tasapeli on jo tragedia, joten kuvitelkaa tämän kaltaista tappiota. Tämä on kivuliasta ja uskon kaikkien faniemme tuntevan samoin, Arbeloa sanoi Reutersin mukaan ottelun jälkeen.

– Olemme pohjalla. Me pelaajat olemme viime kädessä vastuussa. En osaa sanoa muuta, kapteeni Dani Carvajal puolestaan sanoi.