Pep Guardiola vahvisti musertavan tiedon

Perjantaina City vahvisti tiedon, jota osattiin odottaa.

Rodri on koko loppukauden sivussa, sillä hänellä on eturistisidevamma. Lisäksi nivelkierukka oli ottanzt osumaa.

Rodrin polvi leikattiin perjantaiaamuna.

Cityn päävalmentaja Pep Guardiola totesi aiemmin, että Rodri on ”korvaamaton”. Viime kaudella hän oli sivussa viidestä ottelusta, ja City hävisi niistä neljä.

– Meidän on selvittävä tästä joukkueena ja löydettävä keinot pelata monta kuukautta ilman tärkeää pelaajaamme.

Rodri oli yksi avainhahmoista Cityn voittaessa neljännen peräkkäisen mestaruuden Valioliigassa viime kaudella. Kesän EM-lopputurnauksessa hänet nimettiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi Espanjan voittaessa EM-kultaa.

Supertähti kritisoi Venäjää – Karautti nyt valkoisella ratsulla Moskovaan

Bosniahertsegovinalainen jalkapallotähti Miralem Pjanic siirtyy Moskovan TsSKA:han. Siirto varmistui torstaina.

34-vuotiaan keskikenttäpelaajan siirtohuhusta kohistiin jo etukäteen, sillä Pjanic on aiemmin julkisesti puhunut Venäjän hyökkäyssodasta.

Muutaman viime vuoden aikana harvat ulkomaalaiset huippupelaajat ovat tehneet sopimuksia venäläisten seurojen kanssa Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan takia. 34-vuotiaan Pjanicin sopimuksesta erikoisen tekee myös se, että hän ei suostunut vuoden 2022 lopulla pelaamaan Bosnian paidassa maaottelua Venäjää vastaan.

Venäjän maajoukkue suljettiin kyseisenä vuonna maaotteluista. Bosnia kuitenkin mietti kyseistä mahdollisuutta. Se ei selvinnyt joulukuussa pelattuihin lajin MM-kisoihin.

Nyt Pjanic siirtyi TsSKA:han, joka tunnetaan Venäjän armeijan urheiluseurana.

Muun muassa Copa90-tili jakoi TsSKA:n julkistusvideon. Moni hämmästeli absurdia näkyä.

Videon lopussa Pjanic ratsasti valkoisella hevosella TsSKA:n stadionin nurmella.

Barcelona palkkaa Wojciech Szczesnyn hätäapuun

Barcelona tilkitsee pahan menetyksen kokenutta maalivahtiosastoaan Wojciech Szczesnylla, 34, joka ehti jo lopettaa uransa viime kesän EM-kilpailujen jälkeen.

Fabrizio Romanon mukaan Barcelona tekee viime kaudella Juventusta edustaneen puolalaismaalivahdin kanssa yksivuotisen sopimuksen.

Keskiviikkoiltana pelatussa Getafe-ottelussa Barcelonan maalia vartioi Iñaki Peña. Hansi Flickin miehistö jatkoi voittokulkuaan kaatamalla vieraansa Robert Lewandowskin maalilla 1–0.

Neymarille maksetaan 60 miljoonaa euroa per ottelu

Neymar siirtyi suuren kohun saatteleman Saudi-Arabian futisliigaan kesällä 2023.

Brassista piti tulla sarjan kiintotähti Cristiano Ronaldon rinnalle. Toistaiseksi suunnitelma ei ole kuitenkaan toteutunut, koska 32-vuotias brassi on pystynyt pelaamaan vain viidessä ottelussa.

Ottelukohtainen palkkio on hipoo tähtiä. Neymarin kaksivuotinen sopimus maksaa Al-Hilalille noin 300 miljoonaa euroa (150 miljoonaa kaudessa) eli toistaiseksi seuran on pitänyt panostaa tähteensä noin 60 miljoonaa euroa per ottelu.

Samaan aikaan kukaan ei osaa sanoa, milloin hän pääsisi seuraavan kerran kentälle.

Cristiano Ronaldoa tylytettiin lapsistaan

Cristiano Ronaldon ja Georgina Rodriguezin lapsia ei ole hyväksytty vanhempien toivomaan kouluun, espanjalaislehti AS uutisoi.

Perhe suunnittelee muuttavansa tulevaisuudessa Portugaliin, josta Ronaldo on kotoisin. Tällä hetkellä hyökkääjä pelaa vielä jalkapalloa Saudi-Arabian liigassa.

Pariskunta haki viidelle lapselleen paikkaa Cascaisissa sijaitsevaan St. Julian’sin yksityiskouluun, jossa opiskelee myös paljon muita rikkaiden vanhempien lapsia.

Koulu kuitenkin hylkäsi hakemuksen.

He kyseenalaistivat, pystyykö koulu takaamaan muiden lasten yksityisyyden ja turvallisuuden, kun toimittajat alkavat parveilla koulun porteilla joka päivä.

Leverkusen nousi lisäajalla voittoon

Suomen maajoukkuemaalivahdin Lukas Hradeckyn edustama Leverkusen nappasi sunnuntaina 4–3-kotivoiton Wolfsburgista jalkapallon Saksan Bundesliigassa.

Leverkusen käänsi viime kaudella useita otteluita nimiinsä viime hetkien maaleilla. Niin se teki myös tällä kertaa, sillä Victor Boniface laukoi voitto-osuman lisäajan kolmannella minuutilla.

– Osa minusta on tyytyväinen pisteisiin, osa ei ensimmäiseen puoliaikaan, Leverkusen-valmentaja Xabi Alonso kommentoi seuransa X-tilillä.

– Toinen puoliaika oli parempi, mutta kokonaisuudessaan suoritus ei ollut meitä.

Kärjessä rullaa Bayern München, joka rallatteli lauantaina Werden Bremenin vieraana 5–0-voiton.

Bayern München ei ole menettänyt neljällä ensimmäisellä kierroksella pistettäkään. Leverkusenin saraketta rasittaa yksi tappio.

HJK:n mestaruushaaveille kova kolaus

Helsingin Jalkapalloklubin mestaruustoiveet ottivat perjantai-iltana kovan kolauksen, kun joukkue jäi 1–1-tasapeliin VPS:n vieraana.

HJK:n ero liigaa johtavaan KuPSiin on kaksi pistettä. HJK:lla on pelaamatta liigakautta kolme ottelua ja KuPSilla neljä.

HJK:n maalista 33. minuutilla vastasi tuttu mies. Heinäkuussa joukkueeseen liittynyt Lee Erwin on tehnyt nyt liigassa viisi osumaa ja europeleissä toiset viisi.

VPS tuli tasoihin, kun ottelua oli pelattu reilut 70 minuuttia. Vaasalalaiset saivat kolme kulmapotkua peräkkäin ja kolmannesta Samuel Lindeman puski pallon maaliin. Maali oli hänelle ensimmäinen liigassa.

VPS oli lähellä viedä kaikki pisteet, mutta HJK:n hollantilaismaalivahti Thijmen Nijhuis otti loistavan torjunnan Luka Smythin puskuun.

KuPS pelaa rästipelinsä tiistaina Ilveksen vieraana.

Lukas Hradeckylle nollapeli

Leverkusen oli liian kova jalkapallon miesten Mestarien liigassa Feyenoordille, joka nöyrtyi kotistadionillaan Saksan mestarille 0–4.

Suomen maajoukkuemaalivahti Lukas Hradecky pelasi Leverkusenin miehistössä koko ottelun.

Hradeckyn suurin haaste tuli todennäköisesti jo teikkauksessa Feyenoord-kippari Quinten Timberia vastaan. Sen jälkeen nimittäin joukkuetoverit juoksivat rotterdamilaisilta jalat alta.

Vieraiden tähtihyökkääjä Florian Wirtz teki ottelussa kaksi maalia.

Wirtzin lisäksi saksalaisjoukkueesta onnistui maalinteossa Alejandro Grimaldo. Leverkusenin neljäs osuma merkittiin Feyenoordin omaksi maaliksi.

Mestarien liigassa suomalais­sensaatio

Keskiviikko katkaisi yli kahdeksan vuotta kestäneen kuivan kauden. Edellinen suomalainen maalintekijä Mestarien liigassa oli Roman Eremenko, joka osui Moskovan ZSKA:n paidassa tasoittaen ottelun Bayer Leverkusenia vastaan 14. syyskuuta 2016.

Nyt kuitenkin Kaan Kairinen kirjoitti uuden luvun suomalaisten maalintekijöiden historiaan. Kairinen oli oikealla paikalla ja sijoitti Sparta Prahan voittomaalin Red Bull Salzburgia vastaan.

Kairisesta tuli samalla 14. suomalainen maalintekijä Mestarien liigassa ja vasta neljäs, joka onnistuu viimeistelemään liigadebyytissään.

– Mestarien liiga on korkein mahdollinen taso. Täällä ei joka päivä näe suomalaispelaajia. Toivottavasti Suomessa ollaan ylpeitä.

Käsittämättömät numerot: Bayern Münchenille 9–2-voitto

Saksalainen mahtiseura Bayern München teki tiistaina jalkapallon Mestarien liigan avauskierroksella historiaa. Siitä tuli ensimmäinen joukkue, joka on tehnyt nykymuotoisessa Mestarien liigassa yhdeksän maalia ottelussa.

Bayern München voitti Kroatian mestarin Dinamo Zagrebin murskalukemin 9–2.

Ahkerin saksalaisjoukkueen maalintekijä oli englantilainen Harry Kane, joka viimeisteli peräti neljä maalia. Kolme näistä Kane laittoi verkon perukoille pilkulta.

Hattutemppu oli 31-vuotiaalle Kanelle toinen perättäinen, sillä kolme päivää aiemmin hän iski kolme maalia Bundesliigassa. Kane on tehnyt Bayernille pelaamissaan 50 ottelussa nyt 53 maalia.

Englantilaisesta tuli samalla tiistaina maansa eniten Mestarien liigassa maaleja mättänyt pelaaja, kun hän ohitti 33 UCL-maalillaan Wayne Rooneyn.