Yksityiskohta Saksan pelipaidassa aiheutti natsikohun

Saksan jalkapallomaajoukkueen uudet pelipaidat aiheuttivat kohun, kertoo Kronen Zeitung.

Kyse on tavasta, jolla numero 4 on Adidaksen valmistamissa pelipaidoissa muotoiltu. Monen mielestä numero muistuttaa liikaa natsi-Saksan SS-joukkojen logoa. Joukkojen tunnuksessa s-kirjaimet ovat näyttävät kahdelta salamalta – tai numerolta neljä.

SS-joukot julistettiin toisen maailmansodan jälkeen rikollisorganisaatioksi. Siksi Saksan maajoukkueen pelipaitojen yhdennäköisyydestä syntyi nopeasti haloo.

Kukaan Saksan maajoukkueessa ei pelaa numerolla 44, mutta kyseistä pelipaitaa pystyi ostamaan maajoukkueen nettikaupasta. Sen selkään pystyi myös valitsemaan haluamansa nimen.

Adidaksen on päättänyt estää 44-paitojen tilaukset sulkemalla nettipalvelun, jolla erityisvalmisteisia paitoja voi teetättää.

Ensimmäisenä kiusallisen yksityiskohdan huomasi X:ssä historioitsija Michael König, joka piti paitaa ”kyseenalaisena”.

Myös saksan pinkki kakkospaita on nostanut haloon.

Liverpool kierroksen suurin voittaja

Jalkapallon Englannin Valioliigan odotettu kärkikamppailu Manchester Cityn ja Arsenalin välillä ei täyttänyt odotuksia. Ottelu päättyi 0–0 ja vaaralliset maalipaikat jäivät lähes täysin puuttumaan. Tulos tietää sitä, että Liverpool siirtyi liigan kärkeen kahden pisteen erolla Arsenaliin ja kolmen pisteen erolla Manchester Cityyn.

Kyseessä oli kauden viimeinen kolmen mestaruudesta kamppailevan joukkueen keskinäinen liigaottelu. Otteluita kärkikolmikolla on jäljellä yhdeksän.

Yksi merkittävä ero viime kauden kohtaamiseen oli se, ettei Arsenalilla silloin ollut huipputoppari William Salibaa mukana. Sunnuntaina ranskalainen oli kentän paras pelaaja.

Arsenal lähti viikonloppuun Valioliigan kärkijoukkueena, mutta siitä huolimatta se keskittyi vain puolustamaan omaa maaliaan. Sen Tykkimiehet toki suoritti erinomaisesti, mutta 0–0-tasapeli auttoi eniten Liverpoolia.

Punaiset nimittäin voitti sunnuntaina Brightonin omalla kotikentällään ja nousi samalla liigan paalupaikalle. Kun vielä joukkueen loppuohjelma on kaikkein helpoin kolmesta mestarikandidaatista, oli manageri Jürgen Kloppin hymy herkässä.

Xabi Alonso teki ratkaisunsa

Xabi Alonso ilmoitti perjantaina, että hän jatkaa uraansa Bayer Leverkusenissa.

– Työni täällä ei ole vielä valmis, Alonso perusteli ratkaisuaan The Athleticin mukaan.

Suomen jalkapallomaajoukkueen maalivahdin Lukas Hradeckyn edustama Leverkusen on pelannut huikean kauden ja johtaa Bundesliigaa kymmenen pisteen erolla Bayern Müncheniin. Leverkusen ei ole hävinnyt tällä kaudella yhtään ottelua, kun liigakautta on jäljellä kahdeksan kierrosta.

Eurooppa-liigassa Leverkusen on edennyt puolivälieriin ja Saksan cupissa välieriin, joten sillä on mahdollisuus triplajuhliin. Bundesliigan mestaruus olisi Leverkusenille seurahistorian ensimmäinen.

suomalaisnaisten urakka päättyi Mestarien liigan puolivälieriin

Barcelona voitti Brannin ja PSG Häckenin jalkapallon naisten Mestarien liigassa. Suomalaispelaajien Katariina Kosolan, Joanna Tynnilän ja Nanne Ruuskasen matka tyssäsi puolivälieriin.

Suomalaisten Joanna Tynnilän ja Nanne Ruuskasen edustama norjalaisjoukkue hävisi vierasosan torstaina maalein 1–3 ja UWCL:n mestari Barcelona eteni välieriin yhteismaalein 5–2. Brannin avauksessa ollut Tynnilä otettiin vaihtoon 72. minuutilla.

Avausosan Norjassa 2–1 voittanut Barcelona siirtyi vajaassa tunnissa 2–0-johtoon Aitana Bonmatin ja ruotsalaisen Fridolina Rolfön osumilla.

Brannin toiveita herättäneen 1–2-kavennuksen viimeisteli nopean hyökkäyksen päätteeksi Tomine Svendheim, jonka tarkka laukaus meni maaliin takatolpan kautta 70. minuutilla.

Pari minuuttia ennen loppua Patricia Guijarro sinetöi Barcelonan loppulukemat 3–1:een. Joukkue kohtaa välierissä englantilaisen Chelsean.

Pomo suuteli pelaajaa väkisin – Voi joutua vuosiksi vankilaan

ESPANJAN jalkapalloliiton entistä puheenjohtajaa Luis Rubialesia uhkaa vankilatuomio. Espanjan syyttäjänviranomainen hakee Rubialesille 2,5 vuoden tuomiota, kertoo muun muassa espanjalaislehti Marca.

Rubiales on syytettynä seksuaalisesta häirinnästä ja pakottamisesta. Hän suuteli maailmanmestaruuden voittaneen joukkueen pelaajaa Jennifer Hermosoa vastoin tämän tahtoa MM-finaalin palkintojenjaossa Sydneyssä viime vuoden elokuussa.

Rubiales kielsi tehneensä mitään väärää, mutta Hermoso kiisti suostuneensa suudelmaan.

Espanjan naisten maajoukkueen ex-valmentaja Jorge Vildaa, joukkueen nykyistä urheilujohtajaa Albert Luqueta ja lajiliiton markkinointipäällikköä Ruben Riveraa syytetään niin ikään pakottamisesta. Syyte liittyy suudelman jälkeisiin tapahtumiin.

Miehet yrittivät painostaa Hermosoa sanomaan julkisuudessa, että kumpikin osapuoli halusi suudella. Pelaaja ei tähän suostunut.

Vankilatuomion lisäksi syyttäjänviranomainen vaatii Rubialesia maksamaan Hermosolle 100 000 euroa vahingonkorvauksia. Rubialesille vaaditaan myös neljän vuoden lähestymiskieltoa.

jättiläiset iskevät heti yhteen

KAIKKI kesä–heinäkuun jalkapallon miesten EM-kisoihin osallistuvat 24 maata on nyt selvillä. Kolme viimeistä paikkaa ratkesi dramaattisten vaiheiden jälkeen myöhään tiistai-iltana.

Puola kaatoi Walesin rangaistus­potku­kilpailussa, ja Ukraina nousi kisoihin oltuaan jo tappiolla jatkokarsinta­finaalissa Islantia vastaan.

Georgia puolestaan kaatoi rangaistuspotkuilla Kreikan. Fifa-rankingissa 77. sijalla – 17 pykälää Huuhkajien perässä – oleva maa eteni Kansojen liigan takaportin kautta ensi kertaa historiassaan arvokisoihin.

EM-kisojen lohkoista yksi hyppää silmille todellisena ”kuolemanlohkona”. Siinä pelaavat suurmaat Espanja, Italia ja Kroatia sekä haastaja Albania.

Lohkovaiheessa nähdään myös mielenkiintoinen Ranskan ja Hollannin kohtaaminen. Kaksikon takana Puolalla ja Itävallalla on täysi työ päästä jatkoon.

Tämä mies maksoi Dani Alvesin ulos vankilasta

Jalkapalloilija Dani Alves, 40, on saanut luvan poistua vankilasta odottamaan raiskaustuomionsa valituksen käsittelyä.

Alvesin miljoonan euron takuun maksoi hänen entinen joukkuekaverinsa Memphis Depay, 30.

Alves ja Depay pelasivat yhdessä FC Barcelonassa kaudella 2021–22.

Alves ehti viettää vankilassa 14 kuukautta saatuaan neljän ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen.

Jalkapalloilija määrättiin nyt luovuttamaan Brasilian ja Espanjan passinsa viranomaisille, jotta hän ei pääse karkaamaan Espanjasta. Hänen on myös ilmoittauduttava oikeudessa viikoittain.

Englannin pelipaidasta raivokas kohu!

Englannin jalkapallomaajoukkueen uusi pelipaita on herättänyt kiivasta keskustelua niin kannattajien kuin poliitikkojen keskuudessa.

Uuden pelipaidan takana olevassa Englannin lipussa on punaisen värin lisäksi käytetty tummansinistä ja violettia.

Esimerkiksi X-palvelussa moni kannattaja on pitänyt uudistusta epäkunnioittavana ja loukkaavana.

Mettä jopa Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri Rishi Sunak on kommentoinut aihetta. Hänestä Englannin lippuun ei pitäisi sekaantua.

– Se on ylpeytemme ja identiteettimme lähde. Se kuvastaa sitä, keitä me olemme. Se on täydellinen sellaisenaan, Sunak sanoi BBC:n mukaan.

Englannin jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate on samoilla linjoilla. Hänestä kyseessä ei nyt ole Englannin lippu.

– Jos siinä ei ole punaista ristiä valkoisella pohjalla, se ei ole Pyhän Yrjön lippu, Southgate totesi The Sun -lehden haastattelussa.

Legendaarinen manageri Harry Redknapp, 77, piti lippua häpeällisenä.

Englannin pelipaitakohu on Euroopan jalkapallossa jo toinen tällä viikolla. Saksan maajoukkueet yllättivät vaihtamalla saksalaisen Adidaksen yhdysvaltalaiseen Nikeen.

Saksan jalkapalloliitto päättää vuonna 1950 alkaneen Adidas-yhteistyön sopimuskauden lopuksi ja aloittaa yhteistyön Niken kanssa vuodesta 2027.

Myös Saksassa poliitikot järkyttyivät uutisesta. Esimerkiksi talousministeri Robert Habeck totesi, ettei hän voi kuvitellakaan Saksan paitaa ilman kolmea raitaa. Hänen mukaansa se on osa saksalaista identiteettiä.

Saksan maajoukkuepaitaan järisyttävä muutos

SAKSAN jalkapallomaajoukkueet ovat päättäneet vaihtaa saksalaisen urheiluvälinejätin Adidaksen yhdysvaltalaiseen Nikeen. Päätös on suututtanut maan talousministerin Robert Habeckin.

Habeck kuvailee muutosta uutistoimisto AFP:n mukaan ”isänmaallisuuden puutteeksi” Saksan jalkapalloliiton taholta.

– Pystyn tuskin kuvittelemaan Saksan paitaa ilman kolmea (Adidaksen) raitaa, Habeck lausui AFP:lle lähettämässään tiedotteessa.

Saksan jalkapalloliitto tiedotti torstaina, että se päättää vuonna 1950 alkaneen yhteistyön nykyisen sopimuskauden lopuksi ja aloittaa yhteistyön Niken kanssa vuodesta 2027 alkaen. Sopimus kestää vuoteen 2034.

Arvioiden mukaan sopimus on arvoltaan noin 100 miljoonaa euroa vuosittain, eli suunnilleen kaksinkertaisesti verrattuna sopimukseen Adidaksen kanssa.

Suomea runneltiin Walesissa, EM-kisapaikka karkasi

Suomi suorastaan häpäistiin jalkapallon EM-jatkokarsinnan ottelussa Walesia vastaan.

Wales rallatteli 4–1-voittoon ja pelaa EM-kisapaikasta seuraavaksi Puolaa vastaan. Suomi jää turnauksesta rannalle.

Walesilta osuivat David Brooks, Neco Williams, Brennan Johnson ja Daniel James. Suomen ainoan maalin teki Teemu Pukki avausjakson lopussa.

Wales kohtaa tiistaina Puolan. Otteluparin voittaja etenee EM-kisoihin. Suomi taas pelaa tiistaina panoksettoman maaottelun Viroa vastaan Olympiastadionilla.