Täydellinen nöyryytys!

El Clásico alkoi luisua Barçan käsistä jo kymmenessä minuutissa. Siinä ajassa nimittäin Real Madrid mursi katalonialaisten paitsioansan kahdesti, ja yhtä monta kertaa Vinícius Júnior kävi niittaamassa pallon maalivahti Iñaki Peñan selän taakse.

Toisessa Rodrygo haki vauhdin omalta kenttäpuoliskoltaan ja säntäsi sen jälkeen pitkän pystysyötön perään. Hän käänsi pallon vielä maanmiehelleen keskelle, ja Vinícius liukui sen verkkoon.

Vaikka Robert Lewandowski kavensi volleyllaan, lähdettiin tauolle Valkoisten kahden maalin johdossa. Vinícius filmasi rankkarin, ja iski itse pilkulta hattutempullisen täyteen.

Reilun tunnin kohdalla Koundé epäonnistui purkupallossa, ja Rodrygo kiitti niittaamalla 4–1-loppunumerot.

Murskatappio ja Xavin selvät taktiikkavirheet heikentävät entistä enemmän hänen asemaansa joukkueen peräsimessä.

Tuntuu tosi hyvältä palata Turkuun

Kaksi edellistä kautta Veikkausliigaa FC Hakassa pelannut Atte Sihvonen on allekirjoittanut 1+1-vuotisen sopimuksen Ykkösliigan TPS:n kanssa, seura kertoo tiedotteessaan. Edellisen kerran 27-vuotias Sihvonen edusti TPS:ää kaudella 2021.

– Tuntuu tosi hyvältä palata Turkuun ja Tepsiin. TPS:ssä on selkeä visio siitä, miten toimintaa lähdetään viemään eteenpäin. Halusin ehdottomasti olla mukana tässä uudessa prosessissa, Sihvonen sanoo tiedotteessa.

Seuran mukaan Sihvonen on pelipaikaltaan puolustava keskikenttäpelaaja, mutta tarvittaessa hän pystyy pelaamaan myös keskuspuolustajan. Uransa alkuvuodet hän pelasi topparina. TPS:n päävalmentaja Miika Nuutisen mukaan Sihvonen tuo joukkueeseen kokemusta ja johtajuutta.

Tragedia lähellä – ”Happea ei ollut jäljellä”

Gambian jalkapallomaajoukkue joutui keskiviikkona vakavaan vaaratilanteeseen.

Joukkue lähti kotimaastaan lentokoneella kohti Norsunluurannikkoa, jossa pelataan jalkapallon Afrikan-mestaruuskisat. Belgialaisen Nieuwsbladin mukaan koneen kapteeni teki hätälaskun vain yhdeksän minuutin jälkeen, koska lentokoneesta uhkasi loppua happi.

– Olisimme voineet kaikki kuolla, päävalmentaja Tom Saintfiet kommentoi pelottavia hetkiä.

ENTINEN Manchester Unitedin ja Celticin puolustaja Saidy Janko, 28, kertoi tapahtumasta Instagramissa. Hänen mukaansa koneen sisätiloissa oli todella kuuma jo lastausvaiheessa ja osa pelaajista nukahti välittömästi koneen lähdettyä lentoon. Jankon mielestä tilanne oli kestämätön, kun kyse on Afrikan mestaruusturnauksesta.

Janko julkaisi myös dramaattisen videon, jossa joukkueen hikiset ja järkyttyneen oloiset pelaajat poistuvat koneen kyydistä.

Valmentajan mukaan osa pelaajista kärsii edelleen lievästä huimauksesta tai päänsärystä.

Sainfiet kertoo valaneensa joukkueeseensa uskoa tutulla sloganilla.

– Mikä ei tapa, se vahvistaa.

Kiinalainen valmentaja teki järkyttävän tunnustuksen tv-ruudulla

JALKAPALLOILIJA Li Tie on yksi Kiinan tunnetuimmista urheilijoista.

Pelaajauransa jälkeen hän valmensi kahta kiinalaista seurajoukkuetta, kunnes sai pestin maan miesten maajoukkueen päävalmentajana vuonna 2019.

Tiistaina Li esiintyi Kiinan televisiossa hämmästyttävällä tavalla. Hän oli ”tähti” Kiinan yleisradioyhtiön CCTV:n dokumenttisarjassa Ponnistelut jatkuvat, edistyminen syvenee.

Parhaaseen katseluaikaan esitetty ohjelma kertoo Kiinassa käynnissä olevan korruptionvastaisen kampanjan tuloksista. Tuoreimman tuotantokauden päätösjakso keskittyi Kiinan jalkapallossa vallitsevaan mädännäisyyteen, jota ohjelman perusteella oli enemmän kuin kylliksi.

LI TIE myönsi ohjelmassa, että pääsi Kiinan maajoukkueen päävalmentajaksi maksamalla yhteensä kolmen miljoonan yuanin (390 000 euroa) lahjukset maan jalkapalloliiton puheenjohtajalle Chen Xuyuanille ja pääsihteerille Liu Yille.

Dokumentin mukaan seurat eivät kuitenkaan nousseet Lin valmentajantaitojen avulla, vaan koska ne lahjoivat vastustajia häviämään otteluita tahallaan.

Li Tie sai potkut Kiinan maajoukkuevalmentajan tehtävästä vuoden 2021 lopussa, kun selvisi, että Kiina ei selviä mukaan Qatarin MM-kisoihin. Vuotta myöhemmin hänet pidätettiin epäiltynä korruptiosta.

Vuoden 2023 Li vietti pidätyskeskuksessa. Kiinaa hallitsevan kommunistipuolueen omistaman Global Times -lehden mukaan seuraavaksi häntä odottavat oikeudenkäynti ja tuomio, jonka ei uskota olevan lievä.

Dokumentissa Li tunnusti katuvansa tekojaan.

KIINAN miesten jalkapallomaajoukkueen surkea menestys on ollut pitkään maan urheiluelämän kipeä piste ja kansallisen häpeän aihe.

1,4 miljardin asukkaan jättimaa on vain kerran historiassaan pelannut MM-kisoissa. Tämä tapahtui vuonna 2002 Etelä-Korean ja Japanin kisoissa, joissa Kiina hävisi kaikki kolme otteluaan tekemättä maaliakaan.

Saako Manchester City valtavan edun mestaruustaistoon?

Mohamed Salah, Son Heung-Min, Victor Osimhen. Joukko Euroopan jalkapallosarjojen tähtipelaajia poistuu seurajoukkueidensa kokoonpanoista jopa viikoiksi kesken kauden.

Syynä ovat tammi-helmikuussa pelattavat Afrikan- ja Aasian-mestaruusturnaukset. Molemmat pelataan käytännössä samaan, seurajoukkueille hankalaan aikaan: Afrikan mestaruudesta mitellään 13.1.–11.2. ja Aasian vastaavasta pelataan 12.1.–10.2.

Afrikan turnauksessa viimeiset lohkopelit pelataan 24. tammikuuta, Aasiassa lohkovaihe päättyy päivää myöhemmin.

Valioliigasta turnaukseen valitut pelaajat ovat sivussa vähintään yhdestä ottelusta.

Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Kloppin mukaan seura on varautunut turnaukseen, jossa Salah ja viime kisojen hopeajoukkue Egypti voivat viihtyä pitkään.

Maalipörssin jaettua kolmospaikkaa pitävän Tottenhamin Son Heung-Min on puolestaan lähdössä edustamaan Etelä-Koreaa, joka on Aasian kovimpia joukkueita.

Asetelma saattaa suosia alkukauden hieman kangerrellen aloittanutta hallitsevaa mestaria Manchester Cityä, sillä sen riveistä ei ole lähdössä yhtään pelaajaa, ja samalla sen pitkään loukkaantuneena ollut pelintekijä Kevin De Bruyne on palaamassa pelivireeseen.

Valioliigassa Cityn lisäksi vain Newcastlen ja Burnleyn miehitys säilyy muuttumattomana.

Tässä hetkessä Franz Beckenbauer pelasi itsensä suomalaisten sydämeen

Maailma suree kahden suuren futispersoonaan kuolemaa.

Perjantaina menehtyi 92-vuotias Mário Zagallo, josta tuli ensimmäinen mies, joka on voittanut MM-kultaa sekä pelaajana (1958) että valmentajana (1970).

Hämmästyttävää on, että tuolle listalle toisena noussut Franz Beckenbauer kuoli vain pari päivää myöhemmin.

Sunnuntaina 78-vuotiaana kuollut Beckenbauer tuli suomalaisille paljon tutummaksi. ”Keisari” pelasi itsensä TV-katsojien sydämiin Meksikon MM-turnauksessa 1970.

Jos silloin Beckenbauerin periksiantamattomuus teki vaikutuksen. MM-välierässä hänen olkapäänsä muljahti paikaltaan, mutta 24-vuotias puolustaja ei suostunut jättämään joukkuettaan vajaalle.

– Suuri johtaja. Kantositeessä pelaaminen vain lisää tarunhohtoista tarinaa, Lehtola sanoo.

Neljä vuotta myöhemmin hän johti maansa kapteenina MM-kultaan. Toinen ikoninen kapteeni, Hollannin Johan Cruijff menetti samalla parhaan mahdollisuudensa suurvoittoon.

Leeds-tähti taituroi ehdokkaan vuoden maaliksi

Leeds eteni Englannin cupin neljännelle kierrokselle voittamalla Peterboroughin vieraissa 3–0.

Walesin maajoukkuetoppari Ethan Ampadu vei vieraat johtoon reilun puolen tunnin kohdalla. Patrick Bamford kuoletti pallon rinnallaan ovelasti Ampadun jalkoihin, ja tämä ampui sen varmasti verkkoon.

Peterborough’n manageri Darren Ferguson protestoi voimakkaasti tilanteessa, koska skotin mielestä Bamford oli selvästi paitsiossa. Ykkösliigassa pelaavan The Poshin kotikentällä ei ole var-kameroita, joten Fergusonin oli vain nieltävä kiukkunsa.

Leedsin toisessa maalissa ei sitten jäänyt mitään epäselvää. Bamford otti pallon ilmasta haltuunsa ja ampui sen samalla liikkeellä volleysta takakulmaan. Akrobaattinen osuma kuuluu ehdottomasti koko futisvuoden kohokohtiin.

Ampadu kaunisteli loppunumerot lisäajalla puskemalla Daniel Jamesin kulmapotkun verkkoon.

Jalkapallolegenda Mario Zagallo on kuollut

BRASILIALAINEN jalkapallolegenda Mario Zagallo on kuollut, kerrotaan hänen Instagram-tilillään julkaistussa lyhykäisessä lausunnossa.

Zagallo oli kuollessaan 92-vuotias.Jalkapallouransa aikana Zagallo voitti maailmanmestaruuden sekä pelaajana että päävalmentajana.

Pelaajana Zagallo juhli mestaruutta vuosina 1958 ja 1962. Päävalmentajana hän luotsasi Brasilian maajoukkueen voittoon vuonna 1970 ja apuvalmentajana vuonna 1994.

HJK osti maajoukkue­pelaajan Ruotsista

Helsingborg ja HJK ovat päässeet sopuun Lucas Lingmanin pysyvästä siirrosta.

Expressenin mukaan kauppa julkistetaan kaiken mennessä nappiin joko tämän tai seuraavan viikon aikana.

Lingman, 25, on pelannut HJK:ssa lainalla puolentoista vuoden ajan. Espoolainen siirtyi Helsingborgiin kauden 2021 päätteeksi, mutta ehti esiintyä Allsvenskan-seurassa vain 15 ottelun ajan ennen paluutaan Suomeen.

Samana vuonna A-maajoukkuedebyyttinsä tehnyt keskikenttäpelaaja on edustanut Huuhkajia 11 ottelussa.

Lingman teki HIF:n kanssa nelivuotisen sopimuksen, mutta nyt sopimus on purettu, kertoo Expressen. Lehden tietojen mukaan HJK on sopinut siirtosummasta HIF:n kanssa ja hankkinut keskikenttämiehen pysyvästi riveihinsä.

HJK:n kohuvalmentajalle tyly uutinen

Puuttuva valmentajalisenssi näyttää estävän Helsingin Jalkapalloklubin tuoreen päävalmentaja Ferran Sibilan työskentelyn tehtävässään.

HJK:n suunnitelmana oli, että espanjalainen Sibila, 35, pystyisi hankkimaan häneltä puuttuvan Uefa Pro -lisenssin Ruotsissa. Ruotsalainen Fotbollskanalen-sivusto kertoi kuitenkin keskiviikkona, ettei Sibilaa ole hyväksytty helmikuussa alkavalle lisenssikurssille.

Veikkausliigan liigalisenssimääräyksissä lukee, että jos päävalmentajalla ei ole voimassaolevaa UEFA Pro -lisenssiä tai päävalmentaja ei osallistu koulutukseen tai päävalmentaja ei ole suorittanut koulutusta hyväksytysti loppuun sen päättymistä seuraavan kalenterivuoden aikana, seuran tulevien pelaajien pelaajasiirtoja rajoitetaan määräaikaisesti.

Päätös tarkoittaa todennäköisesti sitä, että HJK joutuu paperilla nimeämään päävalmentajaksi Ossi Virran, joka on ainoa Klubin valmennustiimissä, jolla on riittävä lisenssi.