Chelsean superhankinnat pääsivät heti tositoimiin

Chelsea-manageri Graham Potter oli tehnyt kovan ratkaisun.

Hänen piti päättää, kenet kolme nimettäisiin Mestarien liiga -vahvuuteen peräti seitsemästä tammihankinnasta.

Potterin valinta kohdistui kolmeen nimekkäimpään (ja kahteen kalleimpaan) pelaajaan: Enzo Fernándeziin, Myh’ailo Mudrykiin ja João Félixiin.

Heistä Atléticon lainatähti Félix oli pelikiellossa perjantain liigamatsissa naapuri Fulhamia vastaan. Sen sijaan Fernández sai debyyttinsä Stamford Bridgellä ja myös Mudryk pääsi viilettämään laidallaan.

Tosin ukrainalaisen esitys oli pettymys, ja hänet otettiin vaihtoon heti avausjakson jälkeen. Hänet korvasi kentällä 33 miljoonan euron PSV-ostos Noni Madueke.

Potter oli päättänyt heittää avaukseen myös tammikuussa saapuneen Benoît Badiashilen, ja PSG-siirtoonsa turhautuneen Hakim Ziyechin. Marokkolainen oli vain yksi kolmesta yli 24-vuotiaasta pelaajasta kotijoukkueen riveissä (Kepa ja Thiago Silva olivat kaksi muuta).

On vaikea sanoa, miten paljon Chelsean manageri pääsee itse suunnittelemaan pelaajahankintoja. Täysin selvää on, että hän tuntee varmasti jonkin verran paineita peluuttaa jättisummalla saapuneita vahvistuksia.

Fernández voi olla kohtuullisen tyytyväinen esitykseensä. Hän oli lähellä viimeistellä ottelun voittomaali 72. minuutilla, mutta argentiinalaisen veto kaarsi vähän takatolpan väärälle puolelle.

Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin, mikä sekin on Chelsean kohdalta kehitystä. Siniset kävi Craven Cottagella vain pari viikkoa sitten häviämässä vierasmatsin 1–2.

Tulikuuma HIFK kaatoi sarjakärjen – pisteputki lähentelee jo ennätystä

HIFK:n pisteputki venyi 14 otteluun, ja se on Liigan yhtä pitkän kuntopuntarin ykkönen.

HIFK:n sankareita olivat nollapelin tolppien välissä taistellut maalivahti Roope Taponen sekä hyökkääjät Iiro Pakarinen (1+1) ja Kristian Vesalainen (1+0).

HIFK aloitti räväkästi. Vain kolme minuutta, ja maalille ajanut Vesalainen sai avausmaalin nimiinsä Pakarisen laukauksen kimmottua Artjom Zagidulinin torjunnasta hänen kauttaan reppuun.

Avauserän jälkeen HIFK johti 1–0. Toisessa Lukko painoi päälle, mutta 15 kertaa torjunut Taponen sekä uhrautuva puolustus pitivät vieraat edellä ennen päätöserää.

Heti kolmannen erän kärkeen HIFK pääsi ylivoimalle, ja Pakarinen vei Zagidulinin torjunnan paluukiekosta joukkueen kahden maalin karkumatkalle.

Yli 4000 katsojan harmiksi Lukko ei saanut kiekkoa mistään sisään, ja Eetu Koivistoinen sinetöi 3–0-vierasvoiton lopussa tyhjiin.

Joukkueiden keskinäisten otteluiden voitot menivät runkosarjassa tasan 2–2.

Tappio oli tahmeaa jaksoa pelaavalle Lukolle neljäs viiteen viime otteluun. Se jatkaa kuitenkin sarjan kärjessä ja HIFK sijalla yhdeksän.

IFK on rakentanut nykyistä pidemmän pisteputken vain kerran. Se keräsi loka-marraskuussa 1979 pisteitä 16 ottelussa peräjälkeen voittamalla 13 ottelua ja pelaamalla kolme tasan.

Barcelona on puolimatkan mestari – Robert Lewandowski palasi tehokkaana

Barcelona-fanit totuttelevat elämään tyhjän siirtokassan kanssa.

Kun muut suurseurat vahvistivat rivejään tammikuun aikana, Barçan saldoksi jäi vain kaksi myytyä pelaajaa (Memphis ja Héctor Bellerín) sekä yksi uransa lopettanut seuraikoni (Gerard Piqué).

Keskiviikon Betis-ottelussa pitikin juhlia Robert Lewandowskin vapautumista pelikiellosta. Puolalaistähti puhkui pelihaluja kuukauden pannan jälkeen.

– Pitää antaa kiitosta, että keräsimme täyden pistepotin hänen poissaolonsa ajaltakin. Olen innoissani, että hän on nyt palannut, Alemany jatkoi.

Vieraat eivät avausjaksolla saaneet yhtään laukausta maalia kohden ensimmäisen kerran La Liga -kaudella. Tilanne korjaantui heti toisen nelivitosen alussa, kun Pedri pakotti Betis-veskari Rui Silvan unelmapelastukseen.

Paine kotijoukkueen maalilla kävi sietämättömäksi, ja lopulta 65. minuutilla Frenkie de Jongin nopea oivallus vapautti Alejandro Balden laidalla. Tämä löysi vielä Raphinhan takatolpalta, ja brassi sai siirtää vieraat johtoon.

Varttia myöhemmin iski sitten Lewandowski, joka viimeisteli terävästi Barçan voittomaalin kulmurin jälkitilanteesta. Toinen maali tuli tarpeeseen, koska puolustaja Jules Koundé sähläsi pallon vielä omiinsa.

Barcelona saavutti Betis-voiton myötä liigakauden puolivälin. Se pääsee jälkimmäisellä lenkille selvässä johdossa, sillä oman rästipelinsä torstaina pelaava Real Madrid on kahdeksan pisteen päässä.

Urheilutähti laihtui 6 kiloa 90 minuutissa

Brasiliassa pelatussa Atletico Mineiron ja Tombensen ottelussa Hulk uurasti kentällä täydet 90 minuuttia, ja pelin jälkeen vaa’alle astuessaan hän painoi enää 91,9 kiloa.

Jalkapallo-ottelun aikana pelaajat juoksevat kentällä keskimäärin kymmenen kilometriä. Suoritus on intervallityylinen: välillä kentällä painetaan täysillä, ja välillä huilataan hetki kävellen. Kulutus on joka tapauksessa kovaa.

On kuitenkin muistettava, että tässäkin tapauksessa Hulkin kehosta poistui lähinnä nestettä, eikä kuuden kilon laihtuminen ole pysyvää.

Roberto Chiari, el fisioterapeuta de Atletico Mineiro explica el por qué:

”Hän hikoilee paljon, se ei tarkoita, että se olisi huonoa, itse asiassa paljon hikoileva urheilija käyttää tehokkainta mekanismia kehon lämmön hajauttamiseen, nimittäin hien kautta. Tämä hiki haihtuessaan saa urheilijat hajottamaan kehoaan. lämmittää tehokkaammin. Joten monen kilon pudottaminen hikoilun ja kuivumisen kautta ei ole ongelma, se vaatii vain, että kiinnitämme enemmän huomiota nesteytykseen.”

24-vuotias suomalainen NHL-pelaaja kosi rakastaan upealla tavalla

ääkiekkoilija Eetu Luostarinen on mennyt kihloihin tyttöystävänsä Tiia Tuomolan kanssa. Pariskunta kertoi asiasta Instagram-julkaisussa, jossa he esittelivät sormusta ja kosintapaikkaa.

Mustavalkoisessa kuvassa Tuomolan vasenta nimetöntä koristi kihlasormus, jossa huomio kiinnittyy totta kai suureen timanttiin.

– Sanoin kyllä, Tuomola kirjoittaa.

Kuvien perusteella Luostarinen löi luovuutensa likoon kosinnassaan. Hän oli tehnyt rantahiekkaan ruususuista suuren sydämen, jonka keskellä, yön suloisessa hämyssä, hohti valokirjaimin ”MARRY ME” eli ”mene kanssani naimisiin”.

Teknisesti ottaen Luostarinen ei siis valokirjaimilla pyytänyt Tuomolaa vaimokseen, vaan käytti käskymuotoa, mutta se on sivuseikka.

Kuvassa oli mukana myös suuri kuohuviinipullo, joka toisessa kuvassa oli päässyt jääpedille ilouutista juhlistamaan.

Pariskunta julkaisi lisäksi kuvan hyvin arvokkaalta näyttävästä kihlasormuksesta.

Somejulkaisun kommenttikenttä on täyttynyt onnitteluista. Heidän joukkoon kuuluu muun muassa seurakaveri Anton Lundell ja maajoukkuekaveri Petteri Lindbohm.

Hallitseva mestari tippui Englannin cupista

Jalkapallon Englannin FA-cupin voittoa puolustaneen Liverpoolin matka tämän kauden cupissa tyssäsi neljännelle kierrokselle, kun kotijoukkue Brighton otti 2–1-voiton sunnuntaina. Voittomaalin teki ottelun lisäajalla Kaoru Mitoma.

Harvey Elliott vei Liverpoolin johtoon avauspuoliajalla, mutta Lewis Dunkista verkkoon kimmonnut pallo tasoitti pelin vielä ennen taukoa. Otteluparissa oltiin jo matkalla uusintapeliin, kunnes japanilaislaituri Mitoma viimeisteli lisäajan toisella minuutilla hienosti voittomaalin ja Brightonin viidennelle kierrokselle.

LIVERPOOLILLE kuluva kausi on ollut tuskaisa. Viime vuonna lähellä peräti neljän tittelin (Valioliiga, Mestarien liiga, FA-cup, liigacup) voittamista ollut Liverpool on tällä kaudella pudonnut molemmista kotimaan cupeista, ja Valioliigassa joukkue on vasta yhdeksäntenä.

Mestarien liigassa se sentään selvitti tiensä jatkoon alkulohkosta ja kohtaa helmikuun puolivälin jälkeen pelattavissa neljännesvälierissä Real Madridin.

MM-kisatauon jälkeen pelaamistaan yhdeksästä ottelusta Liverpool on voittanut vain kolme. Tappioita on neljä ja tasapelejä kaksi.

Joukkueen ainoa mahdollisuus kuitata pokaali tällä kaudella on Mestarien liigassa, jossa se kohtaa Real Madridin seuraavalla kierroksella.

Cristiano Ronaldolle nöyryytys Saudi-Arabiassa

Cristiano Ronaldon ensimmäiset ottelut Saudi-Arabian ökyseurassa Al-Nassrissa ovat menneet penkin alle.

Portugalilaistähti on jäänyt maaleitta molemmissa pelaamissaan otteluissa, ja torstaina Al-Nassr putosi myös ulos Saudi-Arabian Super cupista hävittyään välierässä Al-Ittihadille 1–3.

Sosiaalisessa mediassa leviävien videoiden perusteella Al Ittihadin kannattajat ottivat kaiken irti suurtähden alakulosta. Al Nassrin pettyneiden pelaajien poistuessa kentältä katsomossa hoilattiin yhtä nimeä: ”Messi! Messi! Messi!”

Ronaldon kanssa maailman parhaan pelaajan tittelistä vuosikaudet kilpaillut Lionel Messi pelaa Ranskan suurseurassa PSG:ssä ja juhli joulukuussa maailmanmestaruutta Argentiinan kapteenina.

Katsoja hyppäsi kentälle ja löi maalivahtia

Tunnetaso pysyi Pohjois-Lontoossa sunnuntai-iltana korkealla vielä senkin jälkeen, kun Arsenal oli ottanut 2–0-vierasvoiton Tottenhamista.

Arsenal pelasi vahvasti ja riemuitsi ottelun jälkeen voittoaan, mutta tilanne kärjistyi lähes käsirysyksi. Arsenalin maalivahti Aaron Ramsdale sai katsomosta terävät terveiset loppuvihellyksen jälkeen.

– Spursin kannattajat huusivat minulle läpi ottelun. Yritin antaa heille vähän takaisin. Ihmiset, joille kommentoin, ottivat asian hyvin, mutta yksi fani yritti potkaista minua selkään. Harmi, sillä lopulta kyse on vain jalkapallo-ottelusta. Kummankin joukkueen pelaajat vetivät minua pois tilanteesta, onneksi mitään vakavaa ei tapahtunut. Jäi ikävä maku, mutta kopissa iloitaan, Ramsdale kommentoi Sky Sportsille tuoreeltaan.

Televisiokamerat kuvasivat siinä välissä managerien Antonio Conten ja Mikel Artetan täysin sivistynyttä kädenpuristusta.

Heti seuraavassa kuvassa se näytti kuitenkin, miten turvamiehet joutuivat pidättelemään kentälle pyrkiviä katsojia. Ramsdale alkoi toden teolla raivota katsojille, ja vain Artetan nopea väliintulo esti tilanteen eskaloitumista entisestään.

On selvää, että Tottenham saa isot rapsut järjestyshäiriöstä. Pelaajien koskemattomuus on yksi futiksen sakramenteista.

– Se oli sääli. Kyse oli kuitenkin vain yhdestä futisottelusta. Onneksi mitään liian dramaattista ei tapahtunut, Ramsdale jatkoi.

– Nyt on vähän katkera maku suussa, mutta olen varma, että tämä kääntyy iloksi, kunhan pääsemme pukuhuoneeseen.

KuPSilta dramaattinen ilmoitus – Simo Valakarin sopimus purettu

Kuopion Palloseura tiedotti perjantaina, että päävalmentaja Simo Valakarin sopimus on purettu. Tiedotteessa kerrottiin, että sopimus purettiin ”yhteisymmärryksessä”. KuPSin ja Valakarin sopimus oli voimassa vuoden 2023 loppuun.

Seuran mukaan Valakari oli ilmoittanut työnantajalleen, ”ettei hänellä enää ole intohimoa ja kykyä valmentaa KuPS:n edustusjoukkuetta”. Tiedotteessa myös sanottiin, että KuPSin valmennusryhmä oli menettänyt luottamuksensa Valakariin.

Valakari valmensi KuPSia marraskuussa 2020 lähtien ja saavutti seurassa kaksi Suomen Cupin voittoa. Veikkausliigassa kuopiolaiset sijoittuivat entisen maajoukkuepelaajan alaisuudessa parhaimmillaan toiseksi.

Kuopiolaisseuran suorasanaisesta tiedotteesta selviää, että valmentaja siirtyy seuraavaksi ulkomaille, MTV Urheilun mukaan latvialaisen FK Audan peräsimeen.

– Simo Valakarin ilmoitettua työantajalleen, Kuopion Palloseuralle, ettei hänellä enää ole intohimoa ja kykyä valmentaa KuPS:n edustusjoukkuetta ja valmennusryhmän menetettyä luottamuksensa päävalmentajaan, työnantaja Kuopion Palloseura Oy ja päävalmentaja Valakari ovat todenneet, ettei yhteistoiminnalle ole enää edellytyksiä, tiedotteessa todetaan.

Ville Peltonen kiistää työnhaun: ”Olen täysin sitoutunut HIFK:hon”

SVEITSIN urheilumediassa on ammuttu ilmoille villejä huhuja viime päivinä.

Sikäläiset lehdet ovat väittäneet, että sekä HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen että Pelicansia piiskaava Tommi Niemelä olisivat hakeneet Sveitsin pääsarjaseuran HC Davosin päävalmentajan paikkaa.

Davos antoi keskiviikkona potkut Christian Wohlwendille.

Loppukauden ajan Davosia valmentavat Waltteri Immonen ja Glen Metropolit. Ensi kaudeksi paikka on auki.

NEUE ZÜRCHER ZEITUNG -LEHTI väittää, että Peltonen olisi jo lähettänyt työhakemuksen Davosiin.

HIFK:n päävalmentajana toimiva Peltonen kiistää yhteydet HC Davosiin täysin.

– Mulla ei ole mitään tietoa koko asiasta. Kyseessä on täysi uutisankka, sanoo Peltonen Iltalehdelle.

– Olen täysin sataprosenttisen sitoutunut HIFK:hon. En katsele mihinkään suuntaan, pelaajalegenda jatkaa.

Peltosen sopimus HIFK:n kanssa jatkuu kauden 2023–24 loppuun asti.