Manchester City romahti kotitappioon – Arsenal varmisti ”joulumestaruuden”

Brentford järjesti jättiyllätyksen jalkapallon Englannin Valioliigassa, kun joukkue kaatoi vieraskentällä Manchester Cityn 2–1.

Lontoolaisvieraiden sankari oli kaksi maalia tehnyt englantilaishyökkääjä Ivan Toney, joka iski ratkaisuosuman vastahyökkäyksestä ottelun kahdeksannella lisäminuutilla.

Toney, 26, on tehnyt tällä kaudella jo kymmenen liigaosumaa, mutta Englannin päävalmentaja Gareth Southgate jätti kärkimiehen tällä viikolla Qatariin matkaavan MM-joukkueensa ulkopuolelle.

–  Tämä oli häkellyttävä suoritus. Tämä on luultavasti seuramme suurin tulos yksittäisessä ottelussa. Vastustajamme on yksi maailman rikkaimmista seuroista, ja meillä on yksi liigan pienimmistä budjeteista, Brentfordin tanskalaispäävalmentaja Thomas Frank hehkutti AFP:n mukaan.

Toisen jakson alussa Cityn toppari Aymeric Laporte sai päähänsä ilkeän näköisen ventin kulmapotkutilanteessa. Espanjan maajoukkuemies vaipui kentän pintaan, ja välittömästi hänen viereensä ilmestyi verilammikko.

Pitkä hoitotauko päättyi kuitenkin onnellisesti, ja Laporte naureskeli hänen päähänsä kiedotulle siteelle.

MM-kisatauko kestää Englannissa aina tapaninpäivän perinteiseen futiskierrokseen asti. Cityn sokkitappio tarkoittaa, että taulukon kärjessä oleva Arsenal säilyttää paikkansa varmuudella aina jouluun asti.

Valioliigan tilastot kertovat, että jouluaamuna ykkösenä ollut seura on voittanut mestaruuden 16 kertaa 30 kauden aikana.

Arsenal pelaa kierroksen oman ottelunsa myöhään lauantai-iltana Wolvesia vastaan.

Suomen EHT-turnauksen ottelu päättyi nolosti, kun sähköt katkesivat

Tshekin naisten maajoukkue kertoi ongelmasta, johon se törmäsi Suomessa.

Tshekkien mukaan Vierumäen jäähallilla oli pitkä sähkökatko, minkä vuoksi Tshekin ja Saksan välistä naisten maaottelua ei voitu pelata. Ottelun alkua siirrettiin ensin usealla tunnilla. Lopulta se peruttiin kokonaan.

Hokej.cz:n mukaan pukuhuonekäytävällä sijaitsevat valot pimenivät myös, minkä vuoksi Tshekin pelaajien piti käyttää mobiililaitteissaan olevia taskulamppuja, jotta he löysivät ulos jäähallista.

Naisleijonien GM Tuula Puputti kertoo olleensa Suomen joukkueen kanssa Turussa, missä Naisleijonat kohtasivat torstai-iltapäivänä Ruotsin, kun he saivat asiasta tiedon puhelimitse.

– Saimme soiton, että hallissa valot välkkyvät, asiaa selvitetään. Ensimmäisen arvion mukaan seitsemään mennessä vika saataisiin korjattua. Sovimme, että siirrämme aikataulua ja pyrimme aloittamaan kello 19.30. Lähempänä kello 18 tuli uusi tieto, että kello 23 olisivat sähköt palautuneet. Teimme joukkueiden kanssa päätöksen, että jätämme ottelun pelaamatta.

Naisleijonat pelaa perjantaina Vierumäellä, missä joukkue kohtaa juurikin Saksan kello 16.00 alkaen. Tshekki pelaa puolestaan Sveitsiä vastaan niin ikään Vierumäellä, toisessa kaukalossa tuntia myöhemmin. Puputin mukaan sähköt palautuivat torstai-iltana yhdeksältä.

– Uskon, että saamme tämän pelipäivän vietyä ihan normaalisti läpi.

Naisleijonien neljästä ottelusta kaksi pelataan Vierumäellä: perjantaisen Saksa-ottelun lisäksi Naisleijonat kohtasi Vierumäellä tiistaina Sveitsin.

Suomessa pelataan samaan aikaan miesten EHT-turnaus, jonka kaikki ottelut yhtä lukuun ottamatta pelataan Turussa. Tshekki ja Ruotsi kohtasivat torstaina Tshekissä.

Erling Haalandin agentti paljasti – salattu miljoonaluokan sopimus on valmis

KUHINA jalkapallomaailman kuumimman supertähden Erling Haalandin ympärillä ei laannu, vaikka miestä ei luultavasti nähdä pelikentällä aikoihin. Manchester Cityn hyökkääjä on loukkaantunut, eikä Norja päässyt Qatarin MM-kisoihin.

Haalandin, 22, älykäs taustatiimi pitää kuitenkin huolen, ettei miehen nimi unohdu MM-kisojen aikana. Norjalaisen agentti Rafaela Pimenta paljasti brasilialaisen Globon haastattelussa, että Haalandin uusi sponsorisopimus on julkistamista vaille valmis.

Haalandin yhteistyösopimus urheiluvälinejätti Niken kanssa päättyi tammikuussa. Manchester Cityn paidassa Haaland on nähty niin Niken, Adidaksen kuin Puman nappulakengät jalassa.

Pian on selvää, minkä merkin Haaland on valinnut.

– Aloitin näissä hommissa 20 vuotta sitten, enkä silloin olisi mitenkään pystynyt saavuttamaan vastaavia summia kuin näissä Haalandia koskevissa sponsorineuvotteluissa. Voimme pian paljastaa Haalandin uuden sopimuksen, ja se on suurin koskaan jalkapallohistoriassa solmittu sponsorisopimus, Pimenta sanoi Globolle.

Valioliigassa 12 ottelussa hurjat 18 maalia iskenyt Haaland on potkinut palloa verkkoon pääasiassa Niken kengillä. Hän ei ole Nike-sopimuksen päätyttyä sitoutunut mihinkään ja kauden alussa jalassa nähtiin myös Adidakset.

HAALANDIN mahdollisen yhteistyösopimuksen arvoa on palloteltu läpi syksyn. Verrokkina pidetään toisen nuoren supertähden Kylian Mbappen kymmenen vuoden ja 160 miljoonan euron arvoista sopimusta Niken kanssa.

Haaland saanee tulevalta yhteistyökumppaniltaan ainakin 20 miljoonaa vuodessa. The Athleticin haastattelemien urheilumarkkinoinnin asiantuntijoiden mielestä Haalandin olisi taloudellisesti järkevintä tehdä urallaan vain lyhyitä sponsorisopimuksia, koska markkina on jatkuvassa kasvussa. Tämän tietää myös jättisopimuksen junaillut Pimenta.

BRASILIALAISESTA Pimentasta, 49, tuli Haalandin pelaaja-agentti, kun superagentti Mino Raiola kuoli viime keväänä. Pimenta työskenteli aiemmin Raiolan tallissa, joka hoitaa useiden huippupelaajien asioita.

Luistin teki karmeaa jälkeä NHL:ssä

Edmonton Oilersin Evander Kane sai vaarallisen vamman, kun Pat Maroonin luistin viilsi hänen ranteensa auki yön ottelussa.

Jäälle ehti purskahtaa verta ennen kuin Kane nappasi kiinni haavasta ja suuntasi huutaen vaihtopenkille. 31-vuotias hyökkääjä lähetettiin välittömästi sairaalaan, jossa ranne leikattiin.

Oilersin mukaan Kanen tila on vakaa.

Oilers haki ensimmäisen voittonsa Tampasta sitten vuoden 2009 ja voitti ottelun maalein 3–2.

Matias Maccelli tuuletti kauden ensimmäistä ja NHL-uransa toista maalia Arizona Coyotesin kohdatessa Buffalo Sabresin. Maccellille kirjattiin voittomaaliksi jäänyt 2–1-osuma, kun hänen poikittaissyöttönsä meni onnekkaasti kimmokkeen kautta Sabres-rysään. Syöttöpisteen maaliin sai Juuso Välimäki.

MM-kisojen lähettiläs töräytti pöyristyttävän kommentin

Qatarin jalkapallon MM-kilpailujen lähettiläänä toimiva Khalid Salman herätti erittäin kyseenalaista huomiota päästyään ääneen saksalaisen ZDF:n dokumentissa.

Entinen jalkapalloilija sanoi haastattelussa, että hänen kotimaahansa tulee kisojen aikana ”monia erilaisia kisojen aikana”. Yhden niistä hän halusi nostaa erikseen esiin.

– Puhutaanpa esimerkiksi homoista, Salman aloitti.

– Kaikista tärkein asia on, että kaikki hyväksyvät sen, että heitä tulee tänne. Mutta heidän tulee hyväksyä meidän sääntömme.

Heti tämän kommentin jälkeen mukana ollut viranomainen keskeytti haastattelun. Qatarin MM-järjestäjät eivät suostuneet kommentoimaan Salmanin puheita Reutersille.

Homoseksuaalisuudesta voi saada Qatarissa jopa usean vuoden vankeustuomion.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch julkaisi lokakuussa raportin, jonka mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kaltoinkohtelu on jatkunut Qatarissa vielä aivan jalkapallon MM-kisojen kynnyksellä.

Raportin mukaan maan ennaltaehkäisevän turvallisuuden joukot ovat pidättäneet seksuaali- ja sukupuoli­vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä sekä kohdelleet heitä huonosti pidätyksen jälkeen.

Kaapo Kakolle huojentava onnistuminen

NEW YORK RANGERS johti kotikaukalossaan Madison Square Gardenissa 2–0 mutta kärsi lopulta 2–3-jatkoaikatappion Detroit Red Wingsille.

Kaapo Kakko teki Rangersin avausmaalin avauserässä. Red Wingsin tähtipuolustaja Moritz Seider kompuroi maalin edessä omia aikojaan, Kakko vei pelivälineen ja laukoi oikeaan yläkulmaan.

Maali oli Kakon kauden kolmas.

Maali oli kuitenkin lopulta laiha lohtu, sillä vieraat nousivat kahden maalin takaa-ajoasemasta 3–2-voittoon. Olli Määttä pelasi 19 minuuttia Red Wingsin puolustuksessa.

Arsenal nousi takaisin Valioliigan kärkeen

VALIOLIIGASSA vakuuttavaa kautta pelaava Arsenal nousi sunnuntaina takaisin Manchester Cityn ohi sarjakärkeen. Sunnuntaina Arsenal voitti Lontoon paikallistaistossa Chelsean 1–0.

Pitkäaikainen Arsenal-manageri Arsène Wenger toi futisjargoniin sanaparin ”steriili dominointi”. Se kuvasi varmasti hyvin nykyisen Tykkimiehet-koutsi Mikel Artetan ajatuksia Chelsea–Arsenal-ottelun tauolla.

Vierasjoukkue oli hallinnut tapahtumia Stamford Bridgellä, mutta se ei saanut ainuttakaan laukausta Chelsean maalia kohti.

Ottelu Chelsean kotikentällä Stamford Bridgellä eteni maalittomana 63. minuutille asti, kunnes Arsenal onnistui kulmapotkusta. Bukayo Sakan kierteinen kulmapotku kiersi aivan Chelsean maaliviivalle asti, josta toppari Gabriel pääsi tuikkaamaan pallon maaliin.

Tilastopalvelu Optan mukaan Gabriel on ollut Arsenaliin siirtymisensä jälkeen Valioliigan vaarallisimpia erikoistilannepelaajia. Hän on nikannut kaudesta 2020–21 lähtien yhdeksän maalia kulmapotkuista, enemmän kuin kukaan muu.

Sunnuntain ottelu keskeytyi toisella jaksolla hetkeksi katsomossa tapahtuneen sairastapauksen takia mutta ottelua jatkettiin pian. Tapauksesta ei oltu vielä välittömästi pelin päätyttyä tiedotettu lisää.

Arsenal iski johtomaalin pian keskeytyksen jälkeen.

Arsenal on voittanut 13 ottelustaan 11, pelannut yhden tasapelin ja hävinnyt kerran. Lontoolaisjoukkue johtaa sarjaa 34 pisteen saalillaan ennen 32 pistettä kerännyttä Manchester Cityä.

Tappio oli Chelsealle toinen peräkkäin. Sinipaidat vellovat neljän voitottoman pelin putkessa.

Valioliigassa pelataan vielä yksi kierros ennen MM-kisataukoa.

Mikko Rantanen pilasi Patrik Laineen bileet

Mikko Rantanen oli tyly vieras Patrik Laineen perjantaiehtoon bileissä Tampereella, kun Colorado Avalanche kaatoi Columbus Blue Jacketsin numeroin 6–3.

Nousiaisten ihmepoika iski hattutempun Blue Jacketsin verkkoon ja lisäsi iltapuhteeseen vielä yhden syötön.

Hyvin pitkälle Rantasen ansiosta puolustava Stanley Cup -mestari kaatoi Columbuksen NHL Global Seriesin pelissä.

– Olen odottanut näitä pelejä pitkään. Oli todella kiva onnistua. Toisaalta jätkät syötteli niin hyvin, ei tarvinnut ihmeitä tehdä. Saatiin kaksi pistettä ja varmasti itseluottamusta voitosta, Rantanen totesi.

Coloradon vaihtopenkki otti Rantanen-huumasta kaiken ilon irti.

– Mikko Rantanen -chantti kun tulee, se on hienoa kuulla, myhäili Coloradon Artturi Lehkonen.

– Rakastin sitä. Se oli siisti kokemus, ja jätkillä oli hauskaa vaihtopenkillä. Tunnelma areenassa oli muutenkin loistava, komppasi Coloradon päävalmentaja Jared Bednar.

Rantanen on tämän hetken valtakunnan paras kiekkoilija.

HJK:n euroseikkailu päättyi murskatappioon

HJK hävisi Real Betisille 0–3 Eurooppa-liigan lohkovaiheen viimeisessä ottelussa.

Kotijoukkue Betis oli HJK:lle liian kova vastus, vaikka espanjalaisjoukkue ei lähtenyt otteluun ykkösnyrkillään. Real Betis pelaa nimittäin sunnuntaina Sevillan derbyssä Espanjan liigassa. Lisäksi Betis oli varmistanut lohkovoittonsa ja jatkopaikkansa Eurooppa-liigan alkulohkosta.

Lohkovoittonsa jo varmistanut espanjalaisjoukkue karkasi kahden maalin karkumatkalle jo avauspuoliajalla.

Molemmista osumista vastasi Aitor Ruibal. 26-vuotias iski avausosuman 20. minuutilla tyylikkäällä laukauksella boksin reunalta ja tuplasi kotijoukkueen johdon ohjaamalla Youssouf Sabalyn keskityksen ohi voimattoman HJK-vahti Conor Hazardin.

Betisin kolmannen iski ottelun lisäajalla Nabil Fekir.

HJK:n tiedettiin jäävän lohkonsa jumboksi jo ennen torstain ottelua. Helsinkiläiset saivat Euroopan liigan kuudesta ottelustaan yhden pisteen, joka tuli kotitasapelistä Ludogoretsia vastaan. H-lohkosta jatkoon menivät Real Betis ja AS Roma. Ludogorets jatkaa pelejään Konferenssiliigan pudotuspeleissä.

TPS-kapteenille maukas tehoilta

SM-LIIGASSA pelattiin keskiviikkona kaksi kärkipään joukkueiden kamppailua, jotka pysyivät molemmat tasaisina loppuun saakka.

Turussa TPS sai vieraakseen Kärpät. Pisteet jäivät Varsinais-Suomeen lukemin 3–2.

100-vuotisjuhlavuotta juhliva TPS pelasi jälleen uusilla historian havinaa säkenöivillä pelipaidoilla.

Viime viikolla 800. liigaottelun pelannut Juhani Jasu teki 1–0-lukemat kotijoukkueelle. Kärpät jätti veteraanin vartioimatta takatolpalle, josta Jasu pääsi puttaamaan kiekon vapaasti maaliin.

Toisessa erässä Kärpät nousi tasoihin ja ohi. Molemmista maaleista vastasi Ville Leskinen. TPS ei päästänyt Kärppiä johdossa päätöserään, sillä 40 sekuntia ennen erän loppua Jasu ohjasi illan toisen maalinsa.

Lopulta Pavol Skalickyn ohjuri kolmannen erän lopulla Teemu Kivihalmeen toimituksesta vei TPS:n takaisin johtoon. Kärpille jäi vain kaksi ja puoli minuuttia yrittää tasoitusta ilman maalivahtia.

Sitä ei enää tullut, joten TPS otti kolme pistettä ja nousi Kärppien ohi sarjataulukon kolmanneksi.