Jukka Jalonen jättää Leijonat ensi kauden päätteeksi

Tuleva kiekkokausi jää tässä kohtaa Jukka Jalosen viimeiseksi Leijonien päävalmentajana.

Asia ratkesi lopullisesti juhannusviikolla.

Iltalehden mukaan asia ratkesi juhannusviikolla. Lehdelle asian vahvisti Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Sami Kauhanen.

Jalonen, 60, on toiminut Leijonien päävalmentajana 2008–2013 ja uudelleen vuodesta 2018.

Jalosen ensimmäisen päävalmentajapestin huipennus olivat MM-kisat 2011 Slovakiassa, kun A-maajoukkue juhli historiansa toista MM-kultaa.

Toisen päävalmentajapestinsä aikana Jalonen on johtanut Leijonat MM-kultaan 2019 ja 2022 sekä olympiakultaan 2022.

Jalonen on valmentanut myös Nuoria Leijonia. U20-maajoukkue juhli MM-kultaa Jalosen luotsaamana kotikisoissa 2016.

MYÖS Jalonen osallistuu seuraajansa etsintään.

– Jukalla on laaja verkosto ja valmennuskentän tuntemus, joten hänen asiantuntemustaan kannattaa hyödyntää, Kauhanen sanoo.

Uuden luotsin kanssa solmitaan vähintään kahden vuoden mittainen sopimus. Päävalmentajan valinnasta päättä valmisteluvaiheiden jälkeen Jääkiekkoliiton hallitus, jonka puheenjohtajana toimii Harri Nummela.

Entinen huippupelaaja menehtyi 45-vuotiaana Belgiassa

BELGIAN jalkapallomaajoukkueessa kolme ottelua pelannut Cédric Roussel on kuollut juhannuspäivänä.

Laajalevikkiset belgialaiset sanomalehdet Het Laatste Nieuws ja Het Nieuwsblad kertovat Rousselin kuolleen sydänkohtaukseen terassilla Monsin kaupungissa.

Roussel, 45, pelasi ammattilaisena lukuisissa belgialaisissa seuroissa sekä Englannissa, Venäjällä, Hollannissa, Italiassa ja Kyproksella.

– Legendamme ja lähettiläämme Cédric Roussel kuoli lauantaina. Koko Mons-perhe on järkyttynyt tästä uutisesta ja esittää osanottonsa Cédricin perheelle ja läheisille, Rousselin entinen seura RAEC Mons kirjoitti Twitter-tilillään.

Englannissa mies muistetaan muun muassa Robbie Keanen tutkaparina Coventrysta. Hyökkääjä edusti seuraa 1999–2001 yhteensä 43 pelissä ja teki 11 maalia.

Roussel pelasi Valioliigan lisäksi myös muun muassa Belgiassa, Venäjällä ja Italiassa. Herran ura päättyi vuonna 2013 R.R.C Waterloon riveissä.

Suomalais­kiekkoilijalle rahakas jatkosopimus NHL:stä!

NHL:n suomalaishyökkääjä Erik Haula on sopinut jatkosopimuksen joukkueensa New Jersey Devilsin kanssa. Sopimus kattaa seuraavat kolme kautta, ja se tuo Haulalle yhteensä 9,45 miljoonaa dollaria, eli noin 8,68 miljoonaa euroa.

Devils kertoi asiasta omalla Twitter-tilillään.

– Erik pelasi tärkeitä minuutteja kaikissa tilanteissa kauden aikana. Kauden päätteeksi hän kertoi minulle, kuinka paljon hän haluaa olla mukana rakentamassa meidän joukkuetta New Jerseyssä. Olen iloinen, että sopimus saatiin tehtyä nopeasti, Devilsin toimitusjohtaja Tom Fitzgerald kertoi tiedotteessa.

32-vuotias Haula kaupattiin Devilsiin viime kesänä Boston Bruinsista. Kaudella 2022–23 tahkosi Devilsin paidassa 41 pistettä yhteensä 80 ottelussa.

Neymar julkaisi kiusallisen anteeksipyynnön raskaana olevalle puolisolleen

Paris Saint-Germainin tähtipelaaja Neymar pyysi anteeksi mallityttöystävältään Bruna Biancardilta.

Viihdesivusto Em Off julkaisi keskiviikkona artikkelin, jossa se kertoi parin seksisopimuksesta, jonka mukaan Neymarilla oli lupa pettää Biancardia. Niin futistähti tekikin, mutta ystävänpäivänä.

Brassi julkaisi anteeksipyyntöviestinsä Instagram-tilillään keskiviikkoiltana.

– Minun ei olisi tarvinnut (tehdä sitä), mutta tarvitsen teitä elämäämme. Näin, kuinka paljon kärsit sen kaiken aikana ja kuinka paljon haluat olla rinnallani. Ja minä sinun. Olin väärässä, tein virheitä kanssasi.

– Kaikki tämä on osunut yhteen erityisimmistä ihmisistä elämässäni. Naisen, jonka unelmoin seuraavan rinnallani, poikani äidin. Se osui häneen niin erityisellä hetkellä, joka on äitiys.

Neymar kertoo pyytäneensä jo perheeltään antamaan anteeksi virheitään, mutta tunsi velvollisuudekseen tehdä anteeksipyynnöstä myös julkisen.

”BRU” BIANCARDIN raskaudesta ilmoitettiin huhtikuussa ja lapsen on määrä syntyä myöhemmin tänä vuonna.

Neymar ja Biancardi alkoivat tapailla vuonna 2021. He ovat ehtineet jo kertaalleen erota, mutta palasivat yhteen.

Neymarin kausi PSG:ssä oli vaikea, sillä hän kärsi loukkaantumisista. Viime helmikuussa hänen nilkkansa meni pahasti rikki.

Suomen mestarin eurovastustaja selvillä

HJK kohtaa Mestarien liigan ensimmäisellä karsintakierroksella pohjoisirlantilaisen Larne FC:n.

Larne voitti huhtikuussa päättyneen Pohjois-Irlannin liigan mestaruuden kuuden pisteen erolla. Pohjois-Irlannin liiga on UEFA:n sarjarankingissa sijalla 42, kun taas Suomen Veikkausliiga on 36:s.

HJK avaa karsintaurakkansa kotikentällä joko tiistaina 11. tai keskiviikkona 12. heinäkuuta. Toinen osaottelu pelataan viikkoa myöhemmin Belfastissa, jossa larnelaisseura joutuu pelaamaan. Kotistadion kun ei täytä Uefan vaatimuksia.

Vastustaja ei ollut helpoin mahdollinen, sillä tarjolla olisi ollut muun muassa Luxemburgin tai Gibraltarin mestarit. Toisaalta HJK kuitenkin vältti kovan puolalaisen Rakow Czestochowan.

HJK lähtee karsintapariin kuitenkin selkeänä ennakkosuosikkina. Klubin ryhmän arvo Transfermarkt-sivustolla on yhteensä 6,7 miljoonaa euroa. Larnen yhteisarvoksi on arvioitu 3,3 miljoonaa.

Helsinkiläisten tuleva vastustaja on tehnyt viime vuosina kovaa nousua. Vuonna 1889 perustettu seura nousi pääsarjaan keväällä 2019 ja voitti viime keväänä seurahistorian ensimmäisen Pohjois-Irlannin mestaruuden.

SM-liigan suomalaistähti mukana Stanley Cup -paraatissa

NHL:N mestari Vegas Golden Knights järjesti perinteisen mestaruusparaatin lauantaina.

Las Vegasin kuuluisan Strip-bulevardin ympäristöön kokoontui poliisin arvion mukaan noin 100 000 ihmettelemään Stanley Cup -pokaalia. Vaikka Vegasin joukkueessa ei pelannut yhtäkään suomalaista, mestaruusparaatissa oli mukana myös suomalaisedustusta.

Las Vegas Golden Knightsin ruotsalaishyökkääjä William Karlsson otti ilon irti joukkueen mestaruusjuhlissa. Nähtävästi humalassa ollut Karlsson sai mikin käteensä lavalla, ja pelaaja päätti pitää puheen yleisölle.

Karlsson omisti puheen joukkuekaverilleen Jonathan Marchessaultille, joka valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Mies mongerteli mikkiin rallienglannilla muutamia lauseita joukkueensa kuusivuotiaasta historiasta.

– Pelasimme ensimmäisessä ottelussa Arizona Coyotesia vastaan ja hakkasimme heistä paskat pihalle. Minä en tehnyt pisteitä, mutta se on ihan ok, koska olin ensimmäisenä vuonna aika vitun hyvä, Karlsson sanoi lanteita heilutellen.

Viime vuodet Ruotsin SHL:ssä pelannut ja ensi kaudeksi Ilvekseen siirtyvä Palve oli juhlimassa Stanley Cupia jo ratkaisufinaalin jälkeen Vegasin kotiareenan jäällä.

Erling Haalandin EM-unelma on murskaantumassa tylysti

Jalkapallon supertähti Erling Haaland pettyi karvaasti Norjan hävittyä Skotlannille 1–2 lauantaina pelatussa EM-karsintaottelussa.

Norjan lähihistoria on synkkä, sillä maan kaikki arvokisakarsinnat 2000-luvulla ovat päättyneet karsiutumiseen.

HAALAND teki Norjan ja Skotlannin välisessä kamppailussa maansa ainoan maalin.

Norja pitää parhaillaan A-lohkon neljättä paikkaa yhdellä pisteellä EM-karsinnoissa. Joukkueella on nyt takana kolme ottelua. Skotlanti puolestaan johtaa lohkoa yhdeksällä pisteellä.

Harmitus sai Haalandin rikkomaan jalkapalloliitto UEFA:n sääntöjä jättämällä kokonaan menemättä pressialueen läpi. Jokaisen pelaajan pitäisi kulkea lehdistön kautta pois ottelutapahtumasta, vaikka haastatteluihin ei olekaan pakko osallistua.

KATKERA Haaland jatkoi matkaansa suoraan joukkueen bussiin, jonka edustalla seisoi joukko lapsia huutamassa idolinsa nimeä. Lapsilauma heilutteli kylttejä ja odotteli nimikirjoituksia tai yhteiskuvia.

Suurin osa pelaajista pysähtyi tervehtimään fanejaan, mutta Haaland teki poikkeuksen. Hän vain nosti kätensä ylös ja katosi linja-auton uumeniin. Se sai lapset buuaamaan ja näyttämään peukkua alaspäin nuorukaiselle.

Pohjois-Irlannin katkera tappio huono uutinen Suomelle

Perjantaina pelattiin Suomi–Slovenia-ottelun lisäksi kaksi muuta ottelua EM-karsintojen H-lohkossa.

Lohkon suursuosikki Tanska voitti Kööpenhaminassa Pohjois-Irlannin lukemin 1–0. Ottelun ainoan maalin teki hyökkääjä Jonas Wind toisen puoliajan alussa.

Pohjois-Irlanti oli kuitenkin lähellä tasapeliä, sillä Callum Marshall sai pallon maaliin lisäajalla. Maali kuitenkin hylättiin paitsiona pitkän VAR-tarkastuksen jälkeen.

JOS Pohjois-Irlanti olisi voittanut, Suomi olisi saanut nauttia H-lohkon kärkipaikasta. Kaikilla lohkon neljällä parhaalla on tällä hetkellä kuusi pistettä. Tasatilanteessa keskinäiset ottelut ratkaisevat sijoituksen.

Neljäs kierros pelataan maanantaina 19.kesäkuuta. Suomi kohtaa silloin jumbopaikkaa pitävän San Marinon, joka ei ole voittanut vielä ainuttakaan ottelua. Lohkon kaksi parasta pääsevät suoraan vuonna 2024 pelattaviin EM-kisoihin.

Kasperi Kapaselta hellyyttävä päivitys juhlivan Sami-isän kunniaksi

Kapasten jääkiekkoperheessä jatkumoa riittää. Hannu Kapanen pelasi SM-sarjaa ja -liigaa suurimmaksi osaksi 1970-luvulla ja teki myöhemmin komean uran valmentajana. Hänen poikansa Sami pelasi hienon uran NHL:ssä ja Samin poika Kasperi kulkee samoissa jalanjäljissä.

Keskiviikkona Sami Kapanen sai mittariinsa 50 elettyä vuotta. St. Louis Bluesia edustava jälkikasvu Kasperi onnitteli isäänsä Instagramissa hellyttävällä kuvasarjalla isän ja pojan yhteisistä hetkistä. Hän kirjoitti kuvien yhteyteen myös tunteikkaan viestin.

– Hyvää 50-vuotispäivää miehelle, myytille ja legendalle itselleen. Sen lisäksi, että opetit minulle kaiken mahdollisen jääkiekosta, opetit myös kaiken jääkiekon ulkopuolelta. Tulet aina olemaan paras ystäväni, idolini ja isäni. Rakastan sinua, Kapanen kirjoitti Instagramissa.

Suomalaisille jalkapallonuorille tulossa radikaali muutos

Palloliitto julkaisi päivitetyt ohjeistukset puskemiseen. Dramaattisin muutos koskee jalkapallojunioreita, joille puskemista ei suositella enää lainkaan

Palloliiton julkaisemien uusien suositusten tarkoituksena on ehkäistä päävammojen syntyä. Keskustelu puskemisen terveyshaitoista on ollut vahvasti esillä jo vuosia.

Palloliitto suosittelee, ettei jatkossa alle 10-vuotiaille tehtäisi puskemisen harjoittelua jalkapallolla lainkaan. Sitä vanhemmille ikäluokille puskuharjoituksia voidaan järjestää harkiten kevyemmällä pallolla.

Jopa aikuisten puskuharjoituksia tulisi tehdä vähäisiä määriä eikä liikaa yhdellä kertaa.

VALIOKUNNAN puheenjohtaja Tommi Vasankari kertoo ohjeistuksen perustuvan tämänhetkiseen tutkimustietoon sekä muiden maiden ohjeisiin aiheesta.

– Nyt annettavat Palloliiton suositukset pääpeliin liittyen ovat hyvin maltillisia ja niissä on huomioitu myös se, että ne palvelevat peliä ja pelaajakehitystä, hän sanoo.

Jalkapallon mahdollisia terveys- ja dementiariskejä on pyritty aiemmin vähentämään muun muassa Englannissa ja Skotlannissa.

Englannin jalkapalloliitto päätti viime vuoden heinäkuussa, että pallon puskeminen päällä kielletään kaikkien alle 12-vuotiaiden otteluissa kaudella 2022–2023.

Skotlannin jalkapalloliitto kielsi puskemisen alle 12-vuotiailta jo tammikuussa 2020.

NOTTINGHAMIN yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan entisillä jalkapalloilijoilla on lähes 3,5 kertaa todennäköisemmin hermostoa rappeuttavia sairauksia kuin verrokkiryhmällä ja heillä on suurempi riski saada dementiadiagnoosi.

Skotlannissa julkaistiin vuonna 2019 tutkimus, jossa selvinneet asiat ovat täysin linjassa englantilaistutkimuksen kanssa.