Cristiano Ronaldo tuli saunasta – kuva hätkähdyttää

Saudi-Arabiassa pelaava jalkapallosuuruus Cristiano Ronaldo muistutti 105 miljoonalle viestipalvelu X:n seuraajalleen, mihin kovalla itsekurilla ja kuntosalilla säännöllisesti käymisellä voi päästä.

Portugalilainen esitteli sosiaalisessa mediassa timmiä kroppaansa tultuaan saunasta ja tarjosi samalla siitä myös kuvallisen todisteen.

Al Nassrin hyökkääjä poseerasi kuvassa pelkissä mustissa boksereissa ja sandaaleissa – vatsalihakset ja suonet jalkalihaksissa selvästi esillä.

Kuvan ohessa Ronaldo kertoo tulleensa saunasta. Jalkapallotähden kerrotaan viihtyvän saunan lauteilla, samoin kuin jääkylvyissä, ja käyttävän niitä palautumiseen.

Jouluna 2024 Suomen Lapissa perheineen vieraillut maailmantähti piipahti myös Immeljärven rannalla sijaitsevassa Immelkartanon saunamaailmassa. Tuolloin hän ällistytti pitkällä pulahduksella avantoon.

Näin Ronaldo iski vaparista ensimmäisen kerran 3 vuoteen

Cristiano Ronaldo teki vaparimaalin Juventuksessa heinäkuussa 2020. Viime lauantaina, lähes kolme vuotta myöhemmin, nähtiin miehen seuraava vapariosuma.

Loistava CR7! Kun hänen joukkueensa jäi taakse, portugalilainen muutti kaiken loistavalla vapaapotkulla. Rangaistuspotkun kautta luottamuskriisiin joutunut Talisca osoitti erinomaisia ​​johtamistaitojaan.

Portugalilainen tulitti Al Nassr Riyadhin avausmaalin Abhan verkkoon noin 30 metristä. Veto epäonnistui pahasti, sillä se suuntautui suoraan päin muuria, mutta Ronaldon onneksi muuri oli umpisurkea, ja pallo sujahti sen läpi melkein keskelle maalia.

Vaparionnistuminen oli selvästi suuri helpotus 38-vuotiaalle supertähdelle, sillä hän tuuletti maalia kuin maailmanmestaruutta.

Ronaldolta nähtiin toinen yllätys 85. minuutilla, kun Al Nassr sai rankkarin 1–1-tilanteessa. Maalitykki antoi kaikkien yllätykseksi pallon Anderson Taliscalle, joka toimitti pelivälineen pilkulta reppuun. Al Nassr voitti tuolla osumalla 2–1.

Ronaldon nippu on Saudi-Arabian pääsarjassa toisena 21 pelin jälkeen. Kärjessä porskuttava Al-Ittihad FC on pisteen edellä. Molemmilla joukkueilla on vielä yhdeksän peliä pelaamatta.

Ronaldo on tehnyt yhdeksän maalia kahdeksassa pelissä Saudi-Arabian liigassa.