Huuhkajien somepäivitys aiheutti myrskyn, Palloliitto julkaisi anteeksipyynnön

Maanantaina tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun Suomen miesten jalkapallomaajoukkue otti historiansa ensimmäisen EM-lopputurnauksen otteluvoiton.

Vastassa oli tuolloin Tanska. Huuhkajat voitti ottelun 1–0. Joukkueen maalin teki Joel Pohjanpalo.

Suomen voitto on kuitenkin kaukainen muisto verrattuna ottelun keskeyttäneeseen hirvittävään tapahtumaan. Tanskalaispelaaja Christian Eriksenin sydän pysähtyi, ja se saatiin käyntiin vasta pitkien elvytystoimenpiteiden jälkeen.

Siksi moni Tanskassa tuohtuikin, kun Huuhkajien Twitter-tilillä juhlistettiin Suomen voittoa monen mielestä mauttomalla tavalla.

– Kaksi vuotta kulunut Huuhkajien historiallisesta EM-kisaottelusta Parkenilla. Ottelusta, joka säilyy muistoissamme ikuisesti, päivityksessä kirjoitettiin.

– On kulunut kaksi vuotta historiallisesta voitosta EM-kisoissa Parkenilla. Ottelu, jonka muistamme ikuisesti, Huuhkajien somessa kirjoitettiin.

Se, että päivityksessä ei mainittu ollenkaan Erikseniä, herätti kommentoijien huomion.

– Kyllä. Päivä, jona Eriksenin kauhistuttava sairaskohtaus tapahtui, järkytti jalkapallomaailmaa. Mikä nostalgian muoto, esimerkiksi yksi kommentoija ihmetteli.

– Päivä, jolloin Eriksen lyyhistyi kentälle ystäviensä, perheensä ja koko maailman edessä. Olipa hauska muisto, toinen kommentoi.

Tiistaina Huuhkajien sometilillä julkaistiin päivitys, jossa pahoiteltiin eilisen päivityksen muotoilua.

– Pyydämme anteeksi, että eilinen päivitys oli huonosti muotoiltu. Tämä ei missään nimessä ollut tarkoituksemme. Syy, miksi muistamme tämän ottelun ikuisesti on Christian Eriksen. Tilin ylläpitäjä oli myös paikalla, itki ja lauloi teidän kaikkien kanssa. Ja olen todella pahoillani.

Suomi voitti EM-karsinnan trillerin

Huuhkajat pelasi EM-karsinnoissa Pohjois-Irlantia vastaan sunnuntaina Belfastissa.

Suomen voittomaalin laukoi avausjaksolla Benjamin Källman.

Voitto oli Suomen ensimmäinen kuluvissa karsinnoissa. Torstaina Suomi hävisi Tanskalle vieraskentällä.

Helpolla pisteet eivät tulleet, sillä Huuhkajat joutui tekemään voiton eteen täyden iltapuhteen Windsor Parkin epätasaisella nurmella.

Suomi vastasi ottelun avausmaalista 28. minuutilla. Robin Lod onnistui ahtaassa tilassa keskittämään pallon kohti Teemu Pukkia, joka kuitenkin epäonnistui kosketuksessaan. Pallo päätyi Benjamin Källmanille, joka venytti Suomen 1–0-johtoon. Yhdettätoista maaotteluaan pelanneelle Källmannille osuma oli jo viides Suomen paidassa.

Suomi nousi samalla kolmen pisteen päähän H-lohkoa johtavasta Sloveniasta.

tämän vuoksi suurmaat riepottelevat Suomea

Saksa–Tanska 4–0, Ranska–Italia 5–1, Englanti–Norja peräti 8–0. EM-kisoissa on nähty yllättävänkin murskaavia tuloksia, kun mestarisuosikkien joukkoon kuuluvat maat ovat murjoneet niin sanottuja seuraavan korin maita rumasti.

Samaiset maat Espanjalla höystettynä ovat myös niitä, joissa naisten jalkapalloon on viime vuosina satsattu enenevissä määrin paljon rahaa. Uefan seurarankingin perusteella Euroopan neljä parasta sarjaa ovat Ranska, Saksa, Espanja ja Englanti.

Kansainvälinen naisfutis on murroksessa, jossa yleinen kiinnostus kasvaa ja parhaisiin sarjoihin pystytään houkuttelemaan aiempaa suuremmilla palkoilla pelaajia.

Yle Urheilun asiantuntija, HJK:ta Kansallisessa liigassa valmentava Jonne Kunnas näkee, että kuilu kärkimaiden ja muiden välillä on kasvamassa entisestään, kun huippupelaajat kasaantuvat parhaisiin sarjoihin. Hän muistuttaa kuitenkin, että yksittäiset ottelut eivät kerro koko totuutta.

– Jos mietin Norjan kokoonpanoa, se on huonompi kuin Englannilla, mutta suurin osa pelaajista pelaa ihan samoissa sarjoissa. 8–0 ei kerro kaikkea. Tasoero huipun ja muiden välillä kasvaa, kun suurissa maissa satsataan ja taloudelliset resurssit sekä pelaajamassa ovat suurempia, Kunnas toteaa.

Kansainväliset jättibrändit ovat satsanneet naisfutikseen viime vuosien aikana merkittävällä tavalla, ja esimerkiksi FC Barcelona on maajoukkuepelaajineen jyrännyt Espanjan mestaruuteen neljästi peräkkäin.

Viime vuonna seura juhli Mestarien liigan voittoa, ja viime keväänä ”Blaugrana” rikkoi kahdesti kaikkien aikojen yleisöennätyksen. Kotipeleissä Real Madridia ja Wolfsburgia vastaan Camp Noulle saapui yli 91 000 katsojaa.

Vaikka kärkimaat menevät kovaa, monien maiden mukaan lukien Suomen parhaat pelaajat pelaavat parhaissa sarjoissa. Se mahdollistaa Kunnaksen mukaan myös tulevaisuudessa sen, että yllätykset ovat arvokisoissa mahdollisia.

– Uskon, että asetelma tulee muuttumaan niin, että jos näissä kisoissa on puhuttu lukuisista mestarisuosikeista, niiden määrä tulee kapenemaan. Se ei silti poista mahdollisuutta menestyä jatkossakin, kun paras avauskokoonpano on kunnossa ja pelaajat pelaavat oikeissa sarjoissa ja seuroissa.

SUOMEN pelit EM-lopputurnauksessa päättyvät alkulohkoon. Ilta-Sanomat perkasi jalkapalloasiantuntija Marko Rajamäen kanssa Helmarien turnauksen kahden ensimmäisen ottelun annin.

Analyysi on tyly. Suomi jäi jyrän alle, koska vastustajan ei tarvinnut kunnioittaa Suomea.

Sekä Espanja että Tanska prässäsivät Suomea ylhäältä aiheuttaen kiireen tunteen, josta suomalaisilla ei ollut työkaluja selviytyä.

– Vastustajan kannattaakin pelata noin, koska Suomi ei pysty satuttamaan vastustajaa, Rajamäki avaa.

– Sen takia Espanjan ja Tanskan puolustuslinjojen selustassa oli tilaa, koska he uskalsivat laittaa painetta Suomelle. He luottivat, että Suomi ei pysty yksilötasolla tai kombinaatiopelaamisella satuttamaan heitä, Rajamäki jatkaa.

EM-kisoihin valmistautuva Suomi tyrmättiin Turussa

Helmarit pelasi ensimmäisen kahdesta EM-kisoihin valmistavasta ottelustaan. Ensimmäinen puoliaika oli mainio, toisella jaksolla puolustus petti pahasti. Japani voitti 5–1.

Japani on Fifa-rankingissa sijalla 13, Suomi sijalla 29.

Japanin viidestä osumasta neljä syntyi keskitystilanteista.

Japani teki vartin kohdalla avausmaalin, tosin Suomen merkittävällä avustuksella. Natalia Kuikka ohjasi Jun Endon keskityksen verkkoon ohi Tinja-Riikka Korpelan.

Suomi ei hätkähtänyt vaan tasoitti tyylikkäästi muutamaa minuuttia myöhemmin.

Adelina Engman nousi laitaansa, kiitti alas lipunutta japanilaispuolustusta ja pamautti rankkarialueen rajalta komeasti taka-alanurkkaan. Ayaka Yamashitan heittäytyminen riitti ainoastaan hentoon hipaisuun.

Japani esitteli suuruuttaan toisella puoliajalla ja vyöryi alati kohti Korpelan maalia.

Aivan puoliajan alussa näppärä hyökkäys huipentui Risa Shimizun keskitykseen ja Endon oikean jalan kliiniseen viimeistelyyn: 1–2.

Juuri ennen tunnin täyttymistä Hana Takahashi oli terävin kulmurin jälkitilanteessa: 1–3.

Korpela ehti niukasti Yui Hasegawan laukauksen eteen muttei voinut muutamaa minuuttia myöhemmin mitään Riko Uekin volleypommille: 1–4.

Hasegawa viimeisteli suomalaisnöyryytyksen viileällä rankkarilla: 1–5.

– Aivan liikaa harhasyöttöjä tuli, helppoja virheitä. Maailmanluokan joukkue rankaisee niistä, Korpela tuskaili Ylen haastattelussa.

– Ainakin opittiin, millaista on pelata tällaisessa helteessä. Oltiin selvästi väsyneitä, mutta sama se on vastustajalle.

Suomi kohtaa lauantaina 2. heinäkuuta EM-kenraaliharjoituksessa Hollannin. Ottelu alkaa kello 19.

EM-kisat käynnistyvät 6.7. ottelulla Englanti–Itävalta. Helmarit pelaa EM-kisojen avausottelun Espanjaa vastaan 8.7. klo 19.

Suomen EM-kisajoukkue julki

Suomen naisten joukkue Englannissa pelattaviin EM-kisoihin julkaistiin torstaina. Joukkueessa pelaa useita kokeneita pelaajia, mutta mukana on 17 arvokisaensikertalaista.

EM-kisajoukkueessa ovat muun muassa maajoukkueen avainpelaajat Linda Sällström ja Tinja-Riikka Korpela sekä Natalia Kuikka ja Eveliina Summanen. Joukkueeseen on nimetty myös rannemurtumasta täyteen pelikuntoon toipuva Amanda Rantanen.

– Pelaajat on valittu joukkueeseen heidän kokemuksensa ja esityksiensä perusteella sekä maa- että seurajoukkueissa. On tärkeää, että meillä on monikäyttöisiä pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan useilla pelipaikoilla. Lopulliset valinnat on tehty yhdessä valmennusjohdon kanssa. Tuo prosessi on ollut totta kai vaikea, mutta myös vääjäämätön osa huippu-urheilua, päävalmentaja Anna Signeul kertoo tiedotteessa.

Helmareiden mukana ensimmäistä kertaa EM-kisoihin matkaa Emma Koivisto. Hän korosti tiedotustilaisuudessa haluavansa olla mukana osoittamassa, että Suomi kuuluu arvokisoihin.

Suomi kohtaa valmistavassa ystävyysottelussa Japanin Turussa 27. kesäkuuta.

Kisat pelataan Englannissa 6.–31. heinäkuuta.

Suomelle EM-turnaus on naisten maajoukkuehistorian neljäs.

Suomi EM-kisoissa

Maalivahdit

1 Katriina Talaslahti, FC Fleury 91

12 Anna Tamminen, Hammarby IF

23 Tinja-Riikka Korpela, Tottenham Hotspur FC

Puolustus

2 Elli Pikkujämsä, KIF Örebro

3 Tuija Hyyrynen, Juventus FC

5 Emma Koivisto, Brighton & Hove Albion

6 Anna Auvinen, UC Sampdoria

11 Nora Heroum, SS Lazio

15 Natalia Kuikka, Portland Thorns

16 Anna Westerlund, Åland United

Keskikenttä ja hyökkäys

4 Ria Öling, FC Rosengård

7 Adelina Engman, Hammary IF

8 Olga Ahtinen, Linköping FC

9 Juliette Kemppi, IFK Kalmar

10 Emmi Alanen, Kristianstad DFF

13 Jenny Danielsson, AIK

14 Heidi Kollanen, KIF Örebro

17 Sanni Franssi, Real Sociedad

18 Linda Sällström, Vittsjö GIK

19 Essi Sainio, HJK

20 Eveliina Summanen, Tottenham Hotspur FC

21 Amanda Rantanen, KIF Örebro

22 Jutta Rantala, Vittsjö GIK