Argentiina vaivoin jatkoon – Messi epäonnistui karulla tavalla

Argentiina kaatoi Ecuadorin vasta rangaistuspotkukilpailussa jalkapallon Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen puolivälierissä.

Mestarisuosikki Argentiina johti ottelua pitkään Lizandro Martinezin 35. minuutilla syntyneellä maalilla, mutta Ecuadorin Kevin Rodriguez onnistui viime hetkillä venyttämään ratkaisun rangaistuspotkukilpailuun lisäajan toisella minuutilla tekemällään maalilla.

Rangaistuspotkukilpailussa ensimmäisenä ampunut Argentiinan tähtipelaaja Lionel Messi yritti sijoittaa pallon rauhallisesti keskelle maalia niin sanotulla panenka-potkulla, kun Ecuadorin maalivahti Alexander Dominguez aavisti väärään suuntaan. 37-vuotias jalkapallolegenda kuitenkin epäonnistui pahasti yrityksessään ja nosti pallon ylärimaan.

Argentiinan ja Messin onneksi vastustajan kaksi ensimmäistä laukojaa epäonnistuivat. Emiliano Martinez käänsi pelin joukkueelleen Argentiinan maalilla. Samalla argentiinalaiset saivat loput pilkuistaan sisään.

Argentiina eteni ensimmäisenä joukkueena välierävaiheeseen, jossa se kohtaa Venezuelan tai Kanadan.