150 miljoonaa lippu­pyyntöä kahdessa viikossa

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa ilmoitti, että yli 150 miljoonaa lippupyyntöä on jätetty vuoden 2026 Pohjois-Amerikassa järjestettävään jalkapallon MM-turnaukseen yli 200 eri maasta.

Satunnaisvalintaiseen arvontaan perustuva lippuhakuvaihe on avoinna 13. tammikuuta asti.

– Meillä on myynnissä 6–7 miljoonaa lippua. 15 päivässä olemme saaneet 150 miljoonaa lippupyyntöä, kertoi Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino World Sports Summit -tapahtumassa Dubaissa maanantaina.

Se tekee keskimäärin kymmenen miljoonaa lippupyyntöä joka päivä. Luvut kuvaavat, kuinka valtava tapahtuma MM-turnaus on.

Yhdysvaltalaisfanit ovat jättäneet eniten lippupyyntöjä, seuraavina Saksa ja Iso-Britannia.

Raivo repesi MM-kisoista – Fifan oli pakko reagoida

Futiksen MM-lopputurnaus uhkaa lässähtää täydelliseksi pannukakuksi.

Kansainvälinen futisliitto Fifa juhli perjantaina sitä, että lippukaupan ensimmäisen vuorokauden aikana järjestelmään tuli yli viisi miljoonaa hakemusta.

Se kuitenkin kätkee alleen sen, että juuri nyt tiettyihin otteluihin tähtäävien fanien lippuhinnat ovat moninkertaistuneet.

Hinnoittelua ohjaa popkonserteista tuttu dynaaminen hinnoittelu. Ongelma siinä on se, että jotta eurooppalainen futisfani viitsisi tuhlata kuukausipalkkansa lentoihin ja voimakkaasti paisuneisiin majoituskuluihin, hän tarvitsee varmuuden myös pääsylipuista oman joukkueen otteluihin.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on saanut ankaraa kritiikkiä jalkapallon MM-kisojen lippujen hinnoista. Nyt se tuo otteluihin pienen määrän edullisempia, noin 45 punnan eli 60 dollarin hintaisia lippuja. Euroissa edullisen lipun hinta on noin 50 euroa. Asiasta uutisoi BBC.

Kisat pelataan Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa 11.6.–19.7.2026.

Liiton mukaan uusi lippuhinta on saatavilla tietylle määrälle MM-kisoissa mukana olevien joukkueiden ”uskollisille faneille”.

Donald Trumpille Fifan rauhan­palkinto – piti hämmentävän puheen

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on palkinnut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin, 79, rauhanpalkinnollaan.

Trump pokkasi pystin hieman ennen ensi kesän MM-turnauksen lohkoarvontaa.

Palkinto jaettiin Yhdysvaltain pääkaupungin Washington DC:n kulttuurikeskuksessa Kennedy Centerissä, jonka uudelleennimeämistä Trump Kennedy Centeriksi presidentti on väläytellyt toistuvasti.

Palkinnon saatuaan Trump pystyi jo kehumaan itseään. Hän sanoi lopettaneensa kahdeksan sotaa ja pelastaneensa ”miljoonia ja miljoonia” ihmishenkiä.

Fifan rauhanpalkinto myönnetään henkilölle, joka on tehnyt poikkeuksellisia tekoja rauhan hyväksi ja siten yhdistänyt ihmisiä eri puolilla maailmaa. Trumpin hallinto uhkaa parhaillaan Venezuelaa sodalla.

Kanadalle raju rangaistus olympialaisissa

Kanadan naisten jalkapallomaajoukkueen mahdollisuudet puolustaa Tokion olympiakultaa Pariisissa kokivat suuren takaiskun. Kanada jäi kiinni drooni-vakoilusta, ja Kansainvälinen jalkapalloliitto (Fifa) päätti rankaista joukkuetta kuuden pisteen vähennyksellä Pariisin olympiaturnauksessa.

Tämän lisäksi Tokiossa joukkueen mestariksi valmentanut päävalmentaja Bev Priestman sai vuoden toimintakiellon. Kanadan jalkapalloliitto oli hyllyttänyt Priestmanin jo aiemmin ainakin Pariisin kisojen ajaksi.

Kanada voitti avausottelussaan Uuden-Seelannin 2–1, mutta sillä on rangaistuksen jälkeen taulukossa kolmen pisteen sijaan –3 pistettä.

Fifalta ja Qatarilta yllättävä täyskäännös sateenkaari­väreistä

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa ilmoitti Independentin mukaan, että sateenkaarikuvioiset asusteet ovat tervetulleita Qatarin MM-kisojen stadioneille, kun kisojen alkulohkovaihetta on yksi kierros pelattuna. Täyskäännös koskee faneja, joilta on aiemmin takavarikoitu muun muassa lippuja.

Sateenkaaret ovat olleet kisojen aikana yksi puhutuimmista aiheista, eikä Fifa ole sallinut joukkueiden käyttävän sateenkaarikuviota kapteeninauhoissa.

Kisojen alla Fifa vakuutti, etteivät sateenkaaret aiheuta Qatarissa ongelmia. Samaa luvattiin myös alkoholillisen oluen nauttimisesta stadionalueilla.

Moni kisoihin osallistuva jalkapallojoukkue aikoi kapinoida aikaisempaa kieltoa vastaan käyttämällä kapteeninnauhassaan seksuaalivähemmistöjä tukevaa viestiä. Fifa uhkasi, että nauhaa käyttävät pelaajat saavat ottelussa keltaisen kortin.

INDEPENDENT-LEHDEN mukaan Fifa on jälleen muuttanut mieltään, ja katsojat voivat pukeutua sateenkaariväreihin toisesta ottelukierroksesta alkaen.

Sateenkaarivärit ovat nousseet yhdeksi turnauksen puheenaiheista. Seitsemän eurooppalaisjoukkueen (Saksa, Belgia, Englanti, Hollanti, Sveitsi, Tanska, Wales) kapteenit aikoivat käyttää kisoissa sateenkaariteemaista OneLove-kapteeninauhaa, mutta joukkueet vetäytyivät suunnitelmasta Fifan maanantaisen kurinpitoukaasin myötä.