Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Veikkausliigan Tampereen Ilvestä luotsaa ensi kaudella Joonas Rantanen. Seura tiedotti uudesta päävalmentajastaan maanantaina.

36-vuotias Rantanen on työskennellyt pitkään HJK:n organisaatiossa. Viimeiset kaksi kautta hän on kuitenkin valmentanut Ykkösessä pelaavaa Gnistania.

Ilves ja Rantanen tekivät sopimuksen viime viikon alussa, ja Ilveksessä Rantasen sopimuksesta kerrottiin sisäisesti viime viikolla, lähteet kertoivat Sanomalle.

– Olen erittäin iloinen ja otettu valinnasta tähän tehtävään. Ilves on perinteinen ja iso seura, jolla on valtava potentiaali tulla entistä paremmaksi. Keskusteluiden pohjalta minulle on tullut hyvä vaikutelma ihmisistä ja organisaatiosta. Yhteisöllisyys on itselleni tärkeä asia ja näen, että se on jo Ilveksessä vahva. Olosuhteet ovat Tammelan stadionin myötä huipputasolla, ja niistä meidän on myös tehtävä selkeä kilpailuetu, Rantanen kommentoi seuran tiedotteessa.

– Nyt keskittyminen on Gnistanin viimeisissä otteluissa ja haemme kaudelle hienoa päätöstä. Sen jälkeen on aika tarttua innolla uuteen tehtävään Ilveksen päävalmentajana.

RANTANEN saa seurakseen Ilveksen valmennusryhmään kolmen vuoden jatkosopimuksen tehneen Joni Lehtosen, Pasi Tuutin, fyysisen valmentajan Heli Rekimiehen ja maalivahtivalmentajan Marko Pirilän.

Rantasen uusi tukijoukko valmensi Ilvestä viime kaudella, joka huipentui Lehtosen johdolla Suomen cupin voittoon. Näin Ilves pääsee aloittamaan ensi kauden ja ajanjakson uudella Tammelan stadionilla kotimaisen liigakauden lisäksi europeleissä.