Jukurit nappasi valtavan voiton!

MIKKELIN Jukurit otti pudotuspelihaaveidensa kannalta elintärkeän voiton jääkiekon SM-liigassa torstaina.

Jukurit kairasi vierasottelussa niukan 2–1-voiton sarjan kärkikastiin kuuluvasta Rauman Lukosta. Mikkeliläisten maalit iskivät Oliver Larsen ja Pekka Jormakka.

Voitollaan Jukurit nousi sarjataulukossa kymmenenneksi eli kiinni viimeiseen pudotuspelipaikkaan.

Puolustaja Oliver Larsenin osuman jälkeen Pekka Jormakka lisäsi johdon läpiajosta kahteen maaliin.

– Vielä ollaan elossa, ja isot pisteet meille, Jormakka iloitsi pelin jälkeen C Moren haastattelussa.

– Elokuva Do You Believe In Miracles on meidän motto, hän paljasti viitaten arvatenkin USA:n ihmeeseen Lake Placidin olympialaisissa 1980: yliopistopelaajista koottu joukkue kaatoi sensaatiomaisesti Neuvostoliiton ja voitti kultaa.

Lukon ainokaiseksi jäi Otto Sompin kavennus päätöserän alussa.

– Kolmannessa iso teema oli, että lähdetään puolustamaan ja kaikki likoon, Jokinen kertoi ja sanoi olevansa pelaajistaan erittäin ylpeä.

– He pystyivät suoriutumaan, vaikka paineet olivat valtavat.

Playoff-paikka ei ole Jukurien omissa käsissä, mutta lähellä se on, mikäli Kärpät kaatuu lauantain päätöskierroksella Oulussa varsinaisella peliajalla.